Karpon tammakka

Tänään oli taimen näykillään, kun kävimme Jarin kanssa hieman siimoja oikomassa. Edellisyönä oli satanut lunta ja vesi oli hyytävän kylmää. Itsellä vuoden viimeinen kalareissu laittoi taimenrecordin uusiksi. Poika pääsi kuvan jälkeen takaisin asentomonttuunsa. Onhan tuollainen kala paljon arvokkaampi vedessä, mitä minun paistinpannulla. Muutenkaan nuo mustat kalat eivät ole mitään makuelämyksiä. Pari pienempääkin kävi irrotettavana samasta perhosta.

kuva: Jari Kettukangas

62cm ja 2,4kg

Otikka nimeltään Black Sheep

HossanJallu :)

Anin toinen hirvihaukku

Aamulla lähdimme hirvimetsälle isän ja Jussin kanssa. Ani päästiin pudottamaan yölliselle jäljelle, jossa todennäkoisesti oli vasaporukka sonnin lisäksi. Isä oli nämä eläimet aamupimeässä jo pellolta paikallistanut.

Huopakissa isä ja Ani olivat jo aamullisia jälkiä perkkaamassa. Teeriparvi kuitenkin sekoitti pennun hakulenkin, mutta jo seuraavalla lenkillä Ani löysi hirvet. Olikin todella jännää kuulla kun koira törmäsi hirviin aivan meidän lähellä.

Kilometrin päässä hirvet pysähtyivät ja seisontahaukku alkoi. Ani paukutti hienosti n.70haukausta/min pitkän aikaa. Tässä vaiheessa vedimme velipojan kanssa pitkää tikkua kumpi lähtee haukulle yrittämään. Sillä kertaa minä vedin pitemmän tikun. Pääsin hiipimään tuttua polkua, jota olin niin monta kertaa linnunpyynnissä kävellyt.

Hiivin ohi hirvistä alatuulen puolelle ja Ani jatkoi komeaa haukkuaan. Anin haukkuääni kuulosti aivan samalta kuin äitinsä Irrinkin. Olin jo alle 150m haukusta, kun se yllättäen loppui. Oli jäätävä odottamaan. Ani palasikin haukusta omia jälkiään, ja juoksin vastaan. Kehotin koiran uudelleen hirville, juosten itse mukana hetken aikaa.

Ani jatkoi haukkuaan ja minä pääsin noin 70m. hirvistä. Seisoin kasken kulmassa ja hirvet olivat todella tiheässä taimikossa. Odotin että jotain tapahtuu. Silloin nuori hirvenmulli lähti taimikosta juosten kasken poikki. Tähtäsin hirven lapaa, mutta Ani jatkoi hakkuaan taimikossa. Anillehhan tässä hirveä pyydettiin, joten jätin ampumatta.

Yllättäen Ani lopetti haukun taimikossa ja palasi luokseni. Kehuin ja usutin pentua takaisin hirville, mutta enää se ei suostunut palaamaan. Yritimme pitkään Anin kanssa lähestyä haukkupaikkaa hiljaa alatuulesta, mutta koira ei enää uskaltanut. Emä taisi päästä pentua liikaa pelottelemaan. Isän viesti kehotti antamaan pienen karkon hirville, mutta taimikosta ei lähestymistäni huolimatta kuulunut risaustakaan.

Olihan ne tiheässä.

Se pitää myös mainita, että toisspäivänä minun ja Hilman pöllyyttämä metsokin nousi takanani puuhun kuin kiusallaan. Toisaalta on helpottavaa tietää, etten haavoittanut tätä hienoa kotimetsän kuningasta. ;) Toisaalta jos olisin, oltaisiin me se varmasti myös löydetty, sillä kyllä sen pennun nokka tuntuu toimivan.

Pyyntikauden viimeiset yritykset

Keskiviikko 30.10 Kävimme Jarin kanssa saloisten jahtimailla katselemassa maalinnunpyynnin viimeisiä tapahtumia. Kiertelimme monta potentiaalista maastoa, mutta ainoat varmat havainnot oli yksi riekkoparvi joka edestäni hyppäsi.

Torstaina lähdimme Hilman kanssa kävelemään kotimetsiä metso toiveena. Emme päässeet jahtipolullamme puolta kilometriäkään kun hilman nenä liimaantui maahan. Jäin odottamaan hajujen selvittämistä kun samalla vierestä alkoi kuulua raskaita siiven ääniä. Poikametso hyppäsi matalasta taimikosta, mutta liian tiheästä.

Kun olimme päässeet marjasuonkankaan laitaan otti Hilppa taas vainun riistasta. Tälläkertaa kyytiä sai todennäköisesti jänis. Olihan se menoa hetkenaikaa. Yritin juoksemalla pysyä perässä, mutta aivan turhaan. Jotain valkoista siellä edellä vilkkui, mutta selvää en aivan saanut.

Marjasuon laidalla Hilppa taas laski nokkansa maahan ja lähti juoksemaan etumaastoon. Nyt osasin jo olla valmiina. Hilma etenikin noin. 70m matkan, kunnes raskaat siiven äänet poistuivat suonlaidan puusta.

Minulla oli tarkoitus kiertää marjasuo aivan eri laidalta, mutta lentoon lähtenyt koppelo muutti mieleni. Lähdimme siis jatkamaan koppelon pakosuuntaan. Kohta päätin oikaista suon kulmasta marjasuonkankaalle. Juurikun pääsin suonkulman yli kankaan laitaan alkoi koiran häntä taas vipattaa. Samalla etumaastosta alkoi kuulua outoa kiivaan kuuloista naksutusta

Hilma eteni hakien suonlaidassa ja päätin seurata. En päässyt kun pari askelta kunnes kuului raskaiden siipien ääniä.Silloin iso metso hyppäsi petäjän latvasta. Ei se parhaalla mahdollisella hollilla ollut, mutta koiran takia päätin ampua. Ensimmäinen laukaus lähti läpi kuusten latvojen, toinen oli avoimemmalla, mutta osui lähimäntyyn ja kolmas jo liian kaukana. Sen voin sanoa, että hetken aikaa otti päähän niin p*****ti! Hilma vielä juoksi ja hyppäsi vasten puuta, josta metso oli juuri lähtenyt, näyttäen että siinä se oli!

Pudasjärven saamatta jääneet metsot

Sainpa houkuteltua lapsuudenkaverini Iljan mukaan maalinnunpyynnin viimeiselle viikonlopulle. Pakkasimme auton määränpäänä pudasjärven korpimaat ja mielessä havulintujen kuningas, metso! Livon mökille saavuimme myöhään torstai-iltana. Ilta istuskeltiin mökin pirtissä karttoja selaillen, miettien seuraavien päivien reittisuunnitelmia.

Perjantaina suuntasimme metsälle kohti isoakumpua. Matkalla näkyi runsaasti metosolintujen elantoja ja eräältä kaskenlaidalta alkoi kuulua siipien ääniä. Metsopoikuus hyppäsi siitä siivilleen ja yksi koppelo lensikin aivan editseni, mutta olin jo lähtiessä päättänyt jättää tälläkertaa koppelot rauhaan. Yli 15 vuotta olen sitä isoa mustaa yrittänyt onnistumatta, mutta siinä sivussa monta koppeloa murhannut. Alan siis pikkuhiljaa uskoa, että koppeloiden ampumisesta tämä huono-onni metsojen suhteen johtuu.

Jatkoimme Iljan kans kävelyä koppelotilanteen jälkeen kohti isoa suota. Päätiin kurkistaa suon laidassa, josko reunapuihin olisi jäänyt lintuja. Suon laidalla näkyikin, että vastapuolen puissa istui teeriparvi. Otin pilkun selkärepusta ja lähdin ryömimään kohti suonlaitaa. Ryömin noin 30m matkan märässä jängässä ja kun pääsin sopivalle ampumapaikalle, ei lähimmissä vastapuolen puissa enää näkynyt lintuja. Yksi lintu istui kuitenkin vielä n.200m päässä ja siinä oli ainoa mahdollisuus.

Ristikko vipatti hullun lailla kun koitin lintua siihen pysäyttää. Hengitys ei ehtinyt tasaantua kun laukaus jo lähti. Helppo on arvata tuliko tuo alas. Ja vatut! Ei auttanut kuin ravistella lumet takin alta ja jatkaa matkaa. Pääsimme Iljan kanssa parisataameteriä kun huomasimme seuraavan teeriparven suolla. Sitä parvea ei vain pystynyt lähestymään ollenkaan.

Kotimatkalla päätimme vielä pyörähtää palovaaran rinteessä katsomassa, josko siellä lintuja löytyisi. Heti menomatkalla eräältä penkkatieltä lähti teeri edestäni puusta. Teeri lensi suoraan poispäin minusta suht kaukana, mutta 3/4 supistajan ja federalin luottopaukun turvin uskalsin yrittää. Eka paukulla teeri kippasikin noin 40 metristä. Näin kun teeri tipahti ojapenkalle. Juoksin paikalle mutta mitään ei näkynyt. Ainoastaan tuore lumi paljasti teeren nousseen ojasta metsään. Juoksin kohti seuraavaa sarkaojaa, siinä jäin odottamaan ja kohta teeren pää nousikin ojan pohjalta.

Ammuin heti uudestaan, ja siihen loppui teeren eteneminen. Palovaaran laidalla sitten eräällä kaskella katsellessamme huomasin sivusilmällä jotain lentävän takaamme. Siinä se meni, todella suuri metso! Nostin benellin ja napsautin varmistimen ja totesin että tämä on jo liian kaukana.

Federalin kuvio jäätyneeseen joenpenkkaan 30 metristä.

Lauantaiaamuksi sääennuste lupasi pakkasta ja tuulenkin puolesta suht. tyyntä. Ainoa ongelma vaan, etten saanut jahtikaveria aamusta millään ylös. Varttinyli seitsemän ulkona käydessä keli näytti varsin hyvältä latvalintukeliltä. Odottelin vielä puolituntia, ja kun ei miestä ylös saanut, jatkoin unia itsekkin. Noh, päivällä lähdimme taas jatkamaan metsojen etsimistä. Lauantai oli ainoa päivä kun keli oli suurinpiirtein siedettävä, mutta juurikin se taisi aiheuttaa sen, että linnut olivat todella arkoja. Havainnot olivat vähissä.

Sunnuntaina satoi taas aamusta alkaen vettä. Tuumasin Iljalle, että nyt ei ole linnut puissa ja jätin kiväärinkin mökille. Alle kilometrin päästyämme totesin sen suurimmaksi virheeksi, mitä olla voi! Siinä se istui, petäjän latvassa. Se oli mahtavan iso, mutta 200m päässä. Kivääri oli kuitenkin niin kaukana, mutta jälkeenpäin ajateltuna se olisi pitänyt hakea. Lähdin kuitenkin naakimaan metsoa haulikko kädessa pienen rämeen yli. Puolivälissä matkaa rämeeltä lähti 3 teertä ihan hyvältä hollilta. Ei edes kiinnostanut nostaa.

Otin pari askelta lisää ja iso metso hyppäsi vasemmalta puolelta lentäen rämeen poikki editseni. Sen kun olisi päässyt puristamaan vieressä kulkevalle kärrypolulle, mutta ei. Rämeellä oli liian peitteistä ampua. Siinäpä ne tilanteet menikin. Paitsi että löysimme vielä yhden ison teeriparven samoilta paikoilta kuin ensimmäisenä päivänä. Nekin olivat hyvällä kiväärihollilla, mutta kun se pilkkuseiska oli edelleen mökillä.

Päätin sitten ryömiä ojaapitkin toiselle puolelle kaskea ja ajaa teeriparven Iljan yli. Voitte arvata vaan onnistuiko tämä. Sen kuitenkin opin, ettei suttuinen sadeilma tarkoita sitä etteikö linnut voisi latvassa istua! Jokatapauksessa reissu oli muuten todella mukava ja teerestä laitettu ruoka aivan mahtavaa.

Tämä epäonninen joutsen lensi joenyllä olevaan sähkölinjaan. Valokaari ja pamaus oli todella kova!

Poroja oli näkyi paljon ja moneen kertaan vitsailimme, että otamme poropaistin jos lintuja ei tule.

Hilman ensimmäiset noudot

Joskus aikaisin herääminen kannattaa, ja toisinaan ei kannata mennä nukkumaan lainkaan lähteäkseen aamulla metsälle. Itse noudatin tänään tuota jälkimmäistä ohjetta, kun ajelin suoraan yötuurin perään Hilman kanssa Mikaa hakemaan. Aluksi kirosimme tuulista ilmaa ja nauroimme, että viime syksynä samalla paikalla teeriä näkyi yhtä paljon kuin tänään rastaita.

Vaan taas sai todeta että tilanne voi muuttua hetkessä, kun teeriparvet ottivat siivilleen ja alkoivat lennellä pellon yllä. Ensimmäisen Mika poksautti peltoon ja kun olimme Hilman kanssa puolivälissä hakemassa, liiteli kohti jo uusi parvi. Pudotin parvesta kaksi nuorta kukkoa ja sitten olikin Hilmalla noutamista oikein urakalla. Hieman joutui pentua vielä linnulle ohjailemaan, mutta jokaisen linnun se poimi ja hienosti minulle luovutti.

Kohta vielä yksi kukko päätti lentää mikan ylitse ja baikkali karjaisi kahdesti. Kukko putosi tälläkertaa hieman pahempaan paikkaan heinittyneen kantoläjän sekaan ja tätä lintua koira joutui jo kunnolla etsimään. Kun viimeinenkin teeri oli tallessa hörppäsimme aamukahvit ja totesimme, että kyllä nämä meille riittää. Teeriä näkyi lennossa vielä autolle kävellessäkin.

Kaikki linnut olivat nuoria kukkoja ja sen puolesta juuri sopivia verotettavaksi. Jospa vielä jonain pakkasaamuna uudestaan ennen pyyntikauden loppumista.

Hei ukot, täällä on vielä yksi! 

Tämä lintu tais olla Mikalle.

Haukia haettiin vaan sorsa tuli.

Hauenkalastusta uusissa maisemissa, ei vain näyttänyt kovin lupaavalta paikalta. Tärppiäkään ei tullut. Paska reissu mutta tulipahan tehtyä. Onneksi oli sentään haulikko veneessä, ja yksi heinäsorsa eräksi.

Eräelämyksiä kanootilla

Vaikka vesitilanne oli perin surkea kanoottimetsästystä ajatellen, päätimme käväistä Reijon kanssa pienen melontareissun sorsia etsiskelemässä. Välillä jouduttiin kanoottia vetämään perässä ja kantamaankin kuivimpien paikkojen yli.

Kyllä tuo kanootti tarjoaa uskomattomia elämyksiä, kun sillä pääsee etenemään aivan äänettömästi. Eräässä kanavan pohjukassa näkyi sonneja, joiden epäilimme karanneen laitumelta. Kirosimme jo Reijon kanssa näitä elikoita sorsapaikamme pilaamisesta, mutta lähestyessä huomasimme että hirvi siellä seisoo! Päätimme kokeilla kuinka lähelle se päästää melojat jotka alatuulen puolelta lähestyivät.

Noin sadan metrin päässä kanootti karahti kuiville ja eteneminen tyssäsi. Jäimme siihen sitten luontonäytelmää ihailemaan ja pian pusikosta porhalsi kaksi hirveä lisää. Siinä ne toisilleen öhkyivät ja kävelivät edes takaisin lammikossa. Yritin vastatuuleen öhkyä elukoille, mutta tuuli ei ääntä kantanut vaikka kiinnostuneina ne meitä tuijottivatkin. Taisi hirvisonneilla olla mölinästä päätellen kiima kovimmillaan.

Yli puolituntia jaksoimme näiden touhuja seurata, kunnes päätettiin jatkaa melomista. Heti seuraavan mutkan takaa hyppäsi sitten heinäsorsa kymmenen metrin päästä. Tilanne yllätti taas aivan täysin ja vasta kolmas paukku sorti sorsan alas. Hyvä niin, sillä liian lähellähän se olisi aiemmilla ollutkin.

Kaksi näistä oli sarvipäitä ja kolmas mahdollisesti lehmä.

Pahoittelen huonolaatuisia kuvia. Nämä on näpsitty puhelimella, kun oikea kamera unohtui kotiin.

Ranta kaukana Kipinässä

Koko kesän on melkein jokaisella kalastuskohteella ollut ongelmana veden vähyys ja kipinän koski ei ollut siinä suhteessa poikkeus. En muistakkaan milloin olisi ranta ollut Ii-joen kipinässä noin kaukana. Kalaa kuitenkin löytyi harvakseltaan ja ottiperhoina toimivat ne perinteiset. Parhaan kalan jallitti tällä reissulla Jari, kun 47cm taimen nappasi Jarin uittamaan larvaan. Se kala oli hieno punapilkullinen valiotaimen ehjine evineen.

Kotimatka piti ajella vielä maisemareittiä pudasjärvelta ylikiiminkiin ja sieltä tyrnävän läpi kotia kohti. Matkalla kävimme tutustumassa myös uuteen kalapaikkaan ylikiimingin tervalampeen. Siellä voisi joskus käydä kirreä kokeilemassa.

Hossa VII

Niin se on aika taas vierähtänyt ja jo seitsemäs Hossanreissu takana. Nyt voi jo alkaa tuntemaan pientä ylpeyttä siitä että tuntee nuo kalastusmestat kohtuudella ja ennenkaikkea siitä, että sama porukka on edelleen kasassa. Sitten kun koittaa kymmenes vuosi, niin vois juhlan kunniaksi varata mökin viikoksi tuolta ja pitää päivän tai pari kalastusvapaata ja käydä vaikka patikoimassa. No, vitsivitsi!

Perjantaina oltiin perillä huomattavasti aiemmin kuin monesti ennen ja se tuntuikin hieman oudolta kun valoisaan riitti vielä saunavesien ym. askareiden suorittamiseen. Oltiinhan me tosin pari viikkoa perinteistä ajankohtaa aikaisemmin reissussa. Järvivesikin tuntui uidessa lämpimämmältä kun yleensä ja Hossanjoki oli kuivunut lämpimän kesän seurauksena melko liruksi.

Lauantaina kalastus aloitettiin leveänkosken perhokalastusalueelta. Jari ja Jamppa olivat innosta pinkeinä ajaneet kalalle jo aamusta, kun minä ja Antti saavuimme vasta päivemmällä. Pojat olivatkin jo muutaman taimenkontaktin saaneet, mutta rantaan saakka ensimmäinen kala tuli vasta iltapäivällä. Jari onnistuikin tämän 44cm taimenen jälkeen uudestaan heti seuraavalla heitolla, ja sillä kertaa larvaan puraisi 43cm taimen.

Itse uittelin perinteisesti isoja siluettistreamereita aivan pinnan tuntumassa, mutta tapahtumia alkoi tulla vasta kun muutiin streamerin kokoa huomattavasti pienemmäksi ja lisäsin samalla painoa perukkeeseen. Ensimmäisen paremman kokoisen taimenen onnistuin karkuuttamaan, kun pöljyyksissäni pidin liian tiukalla ja provosoin sen hyppäämään. Hypätessä se tietenkin ravisteli itsensä irti koukusta.

Seuraava kontakti oli hieman alempana ja tämä kala pysyi haaviin saakka kiinni. Kollitaimenella pituutta oli tasan 50cm ja painoa 1,34kg ja ottiperhona sama pieni streameri. Sen päätimme kolkata loimukalaksi illan leritulille. Harjuksia tuli myös joka miehellä tasaisesti, muttei mitään kovin suuria. Ilta oli jo pimennyt kun lopetimme kalastuksen ja palasimme mökille saunan lämmitykseen.

Sunnuntaina kalastus aloitettiin vasta päivemmällä ja ensimmäinen kohde oli alakoski. Alakoskella vesi oli myös vähissä ja levää kivien päällä aivan älyttömästi. Levää sai irroitella perhokoukuista melkein jokaisen heiton jälkeen ja välillä painotusta jotui vähentämään perukkeesta. Jampalla kalojen karkuutus tuntui taas jatkuvan kun alakosken loppuliu'usta karkasi hyvän kokoinen taimen. Vaan eipä mies kerinnyt jäädä tapausta harmittelemaan, sillä kohta vapa notkui samoilla jalansijoilla uudelleen. Tämä pysyi kiinni haavinperukoille asti ja pituutta oli vähän reilut 40cm.

Itse onnistuin myös joen vastarannan puolella tartuttamaan hieman alle 40cm kalan ja vähän alempaa muutaman sentin pidemmän. Mittaamaan en näitä alkanut kun haavi oli taas unohtunut mökille. Nopeasti vain koukku pois ja takaisin jokeen kasvamaan. Alakoski oli nopeaa kopaistu ja muillakin tuntui olevan hinku takaisin leveänkoskelle, joten pakkasimme reput ja siirryimme takaisin perhokalastusalueelle.

Se päätös olikin nappivalinta kun Jari onnistui piakkoin väsyttelemään mittataimenen haaviin. Sekin laskettiin takaisin, kun ruokakalan tarvistakaan meillä ollut. Hieman ennen illan hämärtymistä siimani päässä sitten jysähti aivan tosissaan. Aluksi luulin perhon tarttuneen pohjaan, mutta jotenkin kuminauhamaisesti siima kuitenkin jousti. Kohta pohja lähtikin hitaasti liikkeelle ja kun kiristin hieman siimaa, kala ottikin kunnon spurtin ylävirtaan ja hypätä loiskautti korkealle ilmaan. Tässä vaiheessa polveni rupesivat tutisemaan kun kala näytti hypätessään yli 3kg kokoiselta.

Sen jälkeen seurasi raskasta junnausta pohjan tuntumassa, enkä saanuut kalaa sieltä liikkeelle sitten millään. Jamppa riensi onneksi alavirrasta hätiin ja silloin taimen päättikin lähteä koskea ylävirtaan melkoisella kyydillä. Seuraavassa montussa se onneksi pysähtyi ja alko näyttämään hieman kylkeään. Silloin Jamppa huomasi, että se on selästä kiinni! Hieman alkoi ketuttamaan kun haaveet ennätyskalasta haihtuivatkin. Haavissa kala olikin kutistunut kolmenkilon hirviötaimenesta reilu kiloiseksi ja pituutta vain 48cm. Kuvan jälkeen laskin kalan lyhyen elvytyksen jälkeen takaisin, sillä niinhän kaikki kylkikalat kuuluukin päästää!

Pieni pettymys vaikka komea kala.

Sen taistelun jälkeen takki oli jotenkin tyhjä ja siirryin Antin seuraksi laavulle tulistelemaan. Sitä en tosin arvannut, että hetken päästä alavirrassa Jampalla taistelu oli vasta alkanut. Oli kuulemma ollut pitkä ja hikinen vääntö, joka oli päättynyt onnellisesti 55cm taimenen pussitukseen. Vaikka punnitusta ei sillekkään kalalle suoritettu, olisi se kuvan perusteella todennäköisesti suurin saamamme taimen Hossanjoelta.

Jampan 55cm. Painoa todennäköisesti 2kg paremmalla puolen.

Ryhmärämä!

Kotisohvalla juttua kirjoittaessa alkaa jo tuntumaan että pääsisipä äkkiä uudestaa, niin pirun mukavia reissuja nuo on! Kalaa saimme kahden kalastuspäivän aikan todella hyvin vaikka vettä joessa oli ennätyksellisen vähän. Jarin laskujen mukaan 9 kpl yli 40cm taimenta käytimme haavissa ja yhtä ruokakalaa luukunottamatta kaikki saivat vapautensa kuvan jälkeen. Meille tärkeintä on rentoutuminen hienon harrastuksen parissa!

Ensivuonna taas uudestaan. Siihen asti taas kiitokset kalakavereille, Antille, Jampalle ja Jarille!

Sorsa-aloitus 2013

Viimevuonna aloitus jäi itsellä väliin Kitkan kalareissun takia, joten tänä vuonna aloitukseen oli taas päästävä. Jahtikaveriksi sain houkuteltua Antin, jolle sorsa-aloitus taisi olla ensimmäinen. Aloituspäivän aamuna keli oli perinteiseen tyyliin kirkas, mutta kun kuvat oli levitelty ja vene parkissa passipaikalla, alkoi mereltä puskea sankkaa sumua. Sumu kestikin lähes kolmeen saakka ja sinä aikana lento oli todella hyvä. Onnistuimme tänä aikana tiputtamaan Antin kanssa viisi sorsaa ja kaksi merhanhea, joista tosin toinen hanhi tippui kauemmas merelle sankan sumun sekaan.

Kun sumu oli hälvennyt, näimme kun venmies souti hanhen luokse ja nosti sen kyytiin. Kyllä harmitti kun sumussa olimme etsineet sitä väärästä paikasta. Loppupäivä menikin sitten veneessä radioa kuunnellen ja aurinkoa ottaen. Sorsat lensivät auringonpaisteessa korkealla ja kaukana. Iltalentoa ei juurikaan tullut, ainoastaan yksi tavi erehtyi kuville jonka siitä sain pudotettua.

Seuraavana aamuna kello herätti puoli viiden aikaan ja teltan katto helmeili kosteudesta. Makuupusseista vääntyädyimme kurahousuihin ja hinasimme veneen viereiselle passipaikalle. Hanhia lensi joitain parvia mutta taas kerran liian kaukaa tai liian korkealla. Tästä aloituksesta parhaiten jäi mieleen aloitushetken sumu ja sen lyhyen hetken kestänyt hieno sorsanlento. Se täytyy myös mainita, että on tuo winchesterin 12/76 drylock vaan loistava sorsapaukku. Jos joku epäilee vielä teräksen tehoa sorsapaukkuna, kannattaa testata drylockia. Pummeja ei juurikaan tullut ja ankat pötköttivät poikkeuksetta töppöset kohti taivasta.

Sorsiushuntu

Puolituntia ennen aloitusta. Laskeutuivat muuten lähelle.

Sumun hälvettyä sai kaivaa aurinkorasvan esille.

Tappava yhistelmä

Iijoki Taivalkoski

Elokuun alussa kävimme Sampon kanssa yhdenyön reissun Iijoella. Ensimmäisen illan kohteeksi otimme Juurikkakosket, vaan innostuimmepa kävelemään aivan jäniksenposkeen asti. Jäniksenposkesta saldona oli yksi n.37cm harri jonka päästin takaisin. Edelleen pidän omana alamittana Iijoella 40cm:ä. Alempaa Juurikkakoskilta tuli pienempää taimenta joitain kappaleita joista Sampolla suurin 39cm. Myös toinen mittaharri kävi haavini pohjalla ja tämä taisi olla juuri ja juuri 40cm. Yksi varmuudella mittataimen kävi yön hämärtyessä loikkaamassa useampaan kertaan streamerin perässä, mutta ei vain saanut perhoa suuhunsa.

n.37 harri

Pirteä pikkutaimen

Sampon 39cm

Sampo vapauttamassa alamittaista

Lähtiessä purimme leirin ja suuntasimme vielä pohjapadolle heittämään vuorokausiluvan loppuun. Keli oli taas helteinen ja kirkas vaan harri oli kuitenkin hyvin syönnillä. Useamman yli 30cm kalan käytin haavissa ja suurin taisi olla taas hieman vajaa 40cm. Taimenta ei pohjapadolta tosin kuulunut. Seuraavana päivän kotona iskikin sitten kunnon kesäflunssa. Liekkö palellutin itseni yöllä teltassa vai oliko auton ilmastointi lähtiessä liian kylmällä.

Niskatnurin40senttiä. En toteuttanut :D