maanantai 24. maaliskuuta 2014

Taskupeilejä ja merikottaraisia

Keli oli hieno, mutta kala huonosti liikkeellä. Päivä kului lähinnä taskupeilien, eli särkien pilkinnässä. Huonojen syöttien piikkiin ei siis laihaa saalista voinut laittaa. Jari käytti toistakymmentä puikkaria ylhäällä ja itsella taisi jäädä kahteen kalaan, kaikki alle kahdenkilon.



Jarin vastaiskusta ei yleensä karata. :)



Ei mikään kehukala, mutta kuvataan ny kuitenkin.


Merikotkia näkyi liikkeellä useampia.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Kovat pohjat haukikisaan

Eipä kestänyt minun johtopaikka haukikisassamme kun vajaan viikon verran. Tänään nimittäin tärähti Jarin täkyyn todellinen isomus. Kun kalan pää tuli 8" reikään, luultiin jo että kymppi paukkuu, mutta ei sentään. Jäi vielä jotain mahdollisuuksia muillekkin. Muuten päivä oli suht hiljainen, kymmenkunta tapahtumaa vaikka aamuhämärästä pitkälle iltapäivään jäällä jähittiin.


106cm ja 8,5kg

Ympärysmitta 49cm, eli ruoka-aikana on oltu kotona.


maanantai 3. maaliskuuta 2014

Boratbockan vihreä variant

Välillä perinteisempiä Tenon perhoja. Boratbockan vihreästä oma versio

-hela: lagartunin hopea small
- butti: oranssi silkki
- pyrstö: kultafasaanin crest
- kierre: lagartunin ovaali hopea medium
- takarunko: lagartunin litteä hopea
- eturunko: oliivi hylje
- runkohäkilä: oliivi kukko
- kurkkuhäkilä: harmaa kukko
- alusiipi: oliivi rämemajava
- päälisiipi: musta rämemajava
- posket: viidakkokukko


sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Pientä ja yksinkertaista

Joskus tuntuu että valloillaan on kästys, jossa perhojen tulee olla mahdollisimman vaikeita sidottavaksi jotta niillä voisi saada kalaa. Tämä varsinkin lohiperhoissa, missä näkeekin  palasista kasattuja levysiipiä, moniosaisia runkoja yms. Kuitenkin melko paljon olen kuullut jä nähnyt tapauksia, joissa kala on saatu pelkällä putkeen sidotulla karvatupsulla. Eli ei sen ottiperhon aina tarvitse olla niin monimutkainen.

Pienistä perhoista puheenollen, niitä kannattaa varata rasioihin matalan ja lämpimän veden olosuhteisiin. Itsellä pienempi perho ui yleensä ylätapsissa ja lisäähän pieni perho tärppien määrää ja pitää mielenkiintoa paremmin yllä kun sentään harjuksia tulee lohikalassa. Pienistä koukuista vaan kannattaa puristella väkäset lyttyyn, ettei tule revittyä smolttien leukoja. Minä ruukaan väkäsen painaa perhoa siimaan kiinnittäessä. Eli tässä muutama pieni ja yksinkertainen perhomalli, mitä tänään tuli sidottua.


12 ja 14 numeron tuplakoukkuun


Pelkkä hopeakoukku, häkilä sininen kukko ja siipi kalliokettua.


kurkku punaoranssi kukko, alusiipi tippettiä ja päällä muutama karva tummanruskeaa rämsteriä.



Jaakkoja.


Muutama perinteisempi Tenolle. Korhosen korree.