Maalintujen perässä Puolangalla

 26-30.10.2011

Keskiviikkona ilta yhdeksän aikoihin saavuimme Antin kanssa Puolangan mökille lintujahtiin. Sille iltaa ei tosin enää metsään ehditty vaan lämmitimme mökkiä ja tietenkin saunan.

Torstai aamuna aloitettiin sitten tositoimet laattaalta, tutuilta metsomailta. Jo mennessä näkyi puissa kolme metsokukkoa, mikä lupaili hyvää. Mutta päivän käveltyämme saimme huomata, ettei lintuja samoilta tutuilta seuduilta löytynytkään vaan havaintona oli ainoastaan yksi kaukaa lähtenyt metso ja muutama pyy. Tästähän me emme tietenkään lannistuneet vaan vaihdoimme taktiikkaa ja siirryimme illaksi kuvastamaan teeriä erään korkean vaaran rinteeseen josta oli mahtavat näkymät kauas Puolangan korpimaille. 

Juuri kun viimeistä samettiteertä nostimme männyntaimen latvaan alkoi vaarojen alangoista nousta kymmenittän teeriä lentoon. Ne kiertelivät pitkin rinteiden reunoja ja lopulta nousivat kaskien laidoille puihin. Osa lensikin melko läheltä meitä, mutta haulikolla ei yltänyt ja kiväärihollille eivät jääneet. Yksi kukko kuitenkin kaarsi kuvillemme ja rinnettä ylöspäin ryömimällä pääsin melkein haulikkohollille, mutta ei aivan.  Vaan ihan luontoelämyksenä oli mahtava katsella satoja ympärillämme kierteleviä lintuja.

Perjantai aamuna kello herätti hyvissä ajoin ja suunnitelmana oli teerenkuvastus samalla hakkuuaukean rinteellä, jossa illalla lintuja oli näkynyt. Ongelmana vaan aamulla oli sankka sumu joka peitti näkyvyyden ja selvästi haittasi teerien aamulentoa. Yksi natu otti kuitenkin kuville ja Antti sen pääsi haulikolla poksauttamaan. Kohta erehtyi toinenkin joka pysähtyi vaaran alarinteessä olevaan korkean männyn latvaan. Pilkun ristikolle se saatiinkin ja Antti pudotti linnun noin 130 metrin matkalta.

Lento oli kuitenkin selvästi eilisiltaa vaisumpi ja päätimme lähteä harppaamaan mökin läheisiä metsiä. Metsälenkiltä saatiinkin vielä yksi pyy joka edestäni lentoon hyppäsi. Paluumatkalla erään pienen suokaistaleen reunapuista lähti vielä kolme metsoa vaan niin kaukaa. Mökillä syötiin pikainen välipala, että ehdittäisiin vielä kaskelle teerien iltalentoa odottamaan.  Iltalento jäi tosin taas vaisuksi kun koko päivän kestänyt sumu muuttui vielä sateeksi.  Pimeällä ajelimme mökille Jamppaa odottelemaan ja saunaa lämmittämään.

Lauantai aamuna satoi vettä, joten herätyskellot heitettiin seinään ja jatkoimme unia vielä jonkun tunnin. Päivällä pakkasimme taas eräreput ja hipsimme metsään. Tälläkeraa lähdimme katselemaan uusia maisemia ja yritimme etsi lintuja kaskien laidoilta kun ei niitä perinteisiltä paikoilta löytynyt. Vaan eipä niitä näkynyt nytkään vaikka kävelimme niin uskomattoman hienoja maastoja, jotka suorastaan haisivat kanalinnuilta. Paluumatkalla pysähdyttiin vielä kyttäämään kuvastuspaikallemme, mutte tuottanut sekään tulosta vaikka joitain parvia ennen iltahämärää näkyikin.

Sunnuntaina meinasi hieman hapottaa kun edellinen ilta hieman myöhäiseksi vänähti, sillä eräällä sattui launtaina olemaan synymäpäivät joita juhlittiin saunoen ja Topi Sorsakosken tuotantoa kuunnellen.   Metsään kuitenkin taas lähdettiin ja alkumatkasta saatiin pyy reppuun ja samat metsotkin meitä taas goijasi. Kyllä ne osaavatkin aina lähteä niin kaukaa. 

Olihan se taas mukava reissu vaikkei saalista niin tullutkaan. Raikasta ilmaa saatiin kyllä senkin edestä.

Loppukevennyksenä vielä, miksi on hyvä olla hirvimies!    (Jos vaikka lintuja ei niin sattuisi tulemaankaan)

Nuorten päivä

Metsästyksen jännitys piilee siinä, ettei koskaan aamulla eväitä reppuun pakatessa voi tietää millainen jahtipäivä on tulossa. Tämä päivä oli taas yksi niistä mieleenpainuvimmista ainakin minulle ja Irrille.

Aamusta lähdimme kopaisemaan kursun aluetta, jonka ympärille passit oli viritetty. Alue haravoitiin jopa kolmen koiran voimin, mutta vain yksi hirvi siitä löytyi. Jouko onnistui vasattoman naaraan nuoremmalle hirvikoiralleen kaatamaan. Mekin isännän ja Irri-koiran kanssa kursun aluetta useita tunteja harvavoitiin tuloksetta. Makkaranpaisto tauon aikaan saatiin kuuma vinkki juuri tien ylittäneestä hirvestä

Kun savukäyrät oli "suojanpuolelle" siirretty aloitimme passaamaan tätä hetki sitten havaittua hirveä.  Itse menin hongistontielle passiin ja isä pudotti Irrin kuumalle jäljelle Ojalanperäntieltä. Navigaattorin näytöltä passissa koiran työskentelyä seurasinkin ja lopulta pitkän seurannan jälkeen hautakankaasta koira saikin hirven haukulle. 

Isän kanssa soiteltuani kuulin, että nyt olisi tilaisuus päästä hiipimään haukulle. Noh, kahtakertaa ei tarvinnut houkutella ja noin 250 metrin päästä tuulen alta lähestyminen alkoikin. Oli vain niin uskomattoman tiheää ryteikköä ensimmäinen suonläntti ennenkuin maasto nousi pienelle taimikkoa kasvavalle kumpareelle. Jo ennen kumparetta ajattelin lähestymisyritykseni olevan valmiiksi tuhoon tuomittu, mutta Irrin 90 haukausta/min paukuttava seisontahaukku peitti risujen rapsahtelut alleen.

Niin pääsin noin 40-50 metrin päähän kummun alalaitaan, mutta peitteisen maaston takia en nähnyt koiraa tai hirveäkään. Siinä vaiheessa ajattelin, että nyt on vain pakko odottaa kumpi tekee virheen ensimmäisenä. Se on joko minä tai hirvi! Sitten se virhe tuli, mutta onneksi se sattui hirvelle kun se astui noin kymmenen metriä alatuulen puolelle kävellen hartian levyiseen aukkoon n. 35 metrin päähän minusta. Hetkeäkään ei ollut aikaa epäröidä ja ammuin sonnia lapaan.

Sonni ottikin laukauksesta yllättävän rynnäkön suoraan minua kohti! Kyllä meinasi tulla tosissaan paskat housuun kun yli 200kg sarvilla varustettua karvakasaa juoksee täysillä kohti. Kerkesin sentään ladata ja viimeinen laukaus lähtikin päin kohti juoksevaa urkkia alle kymmenestä metristä, jonka jälkeen tein vaistomaisen väistöliikkeen (syöksyn) lähikuusien taakse. 

Hetken päästä kuulin Irrin haukun noin sadanmetrin päästä ja haukusta tiesin sonnin elämänkaaren päättyneen ja kalsaripyykiltäkin onneksi vältyttiin. 

Tämä päivä oli nuorten juhlaa, niin koiran kuin miehenkin. 

Nylkyvajalla totesin ensimmäisen laukauksen olleen jo tappavan. Oli lävistänyt samalla keuhkot ja sydämmen, mutta toinen paniikkilaukaus meni turvasta läpi osuen rintaan. Turhaanpa siis toisen kerran ammuin, mutta onneksi ei suolia puhjennut.

Kaato seisontahaukulta