Hirvisyksy 2018

Tämän syksyn hirvijahteihin ei lähdetty takki auki, vaikka lupamäärät olivat taas aika hurjat. Kotimetsän asukkaat tunnettiin jo kesän jälkeen melko tarkoin ja olihan siinä monenlaista vakiasukasta ja kulkijaa. Vaan ne oli aika äkkiä pyydetty ne.

Uusia jäsenia oli taas porukkaan tullut ihan mukavasti ja se olikin huippu juttu, kun monia vanhoja oli jäänyt pois. Reppu määrä porukassa taisi pysyä taas siellä +50 tienoilla.

Alkupyynneistä saalista tuli lähes päivittäin ja useampia hirviä päivässä, mutta marraskuun taittuessa puolenvälin yli alkoi saalis hiipua ja totuus valjeta. Eipäs niitä hirviä enää löytynytkään samalla tavalla kuin viime syksynä. Myös turvalliset pyyntialueet olivat kuihtuneet aika vähäiseksi runsaiden susihavaintojen takia. Itsekkään en uskaltanut löysätä Elmaa vihannin alueella koko syksynä irti, vaikka siellä hirviä olisi ollut.

Se tuntuu joskus olevan joillekkin passimiehille hankalalta ymmärtää, että miksi koiria ei tule pyyntiin hyville hirvialueille ja sehän johtuu useimmiten siitä, että kun sitkas koira päästetään metsään, sitä ei koskaan tiedä mistä pitäjästä sen saa taas kyytiin ja minä päivänä. Jos sen alueen lähellä on susireviiri, ei kukaan koiraansa arvostava halua sinne jahtiin.

Syksyn mittaan saatiin kuitenkin taas hienoja tilanteita ja moni uusi hirvimies sai kasteensa, jotkut jopa moneen kertaan. Uusien miesten ja naisten onnistumiset aina lämmittää mieltä ja lupaa hyvää tulevalle. Nyt vain huolestuttaa ensi kausi, kun jo viime vuonna hirvikantaa leikattiin niin rajusti. Tämän vuoden pyynti näyttää niistävän loputkin ja se on surullista.

Tämä seuraava on sitten vain minun mielipide, eikä siitä kannata mieltä pahoittaa. Olen vahvasti sitä mieltä, että nyt kun viime syksynä hirvikantaa veroitettiin rajusti, pitäisi nyt olla malttia ja kontrollia jahdissa. Sehän jo huomattiin kauden puolivälissä, että hirvet alkavat yksinkertaisesti loppumaan. Jahtimiehen ei koskaan tulisi kaata sitä viimeistä ja nyt minusta tuntuu, että ne viimeiset on menossa.

Valittakoon metsänomistajat mitä valittavat, mutta hirvikannasta pitäisi aina säästää siementä myös tulevalle kaudelle. Jos jollain alueella tulee taimikko tuhoja, sieltä kyllä voidaan käydä häätämässä hirvilauma pois, mutta tappaa ei kaikkia todellakaan tarvitse. Kestävä kehitys pitäisi olla kaikessa eränkäynnissä ydinajatus. Nyt minusta tuntuu, että hirvikantaa leikataan jo liikaa! Ei hyvä.

Toinen asia mistä tekee mieleni avautua on itse pyynnin järjestäminen. Meidän porukassa ollaan totuttu siihen, että aamu alkaa käskynjaolla passipaikoista, kun pyyntialue on päätetty. Sitten miehet liikahtavat passiin. Vasta sitten koiramiehet lähtevät "ajolle"!

Minun mielestä hirviä ei ensinnäkään pitäisi "ajaa" mihinkään alueelta vaan pyytää koirilla kontrolloidusti. Olen jutellut naapuriseuroissa jahtaavien ystävieni kanssa ja he nauravat tällaiselle tyylille. Siinähän hirvet ovat valmiiksi tietoisia passimiehistä ja osaavat varmasti kiertää passit ja sekin on tänä syksynä moneen kertaan näytetty toteen.

Voisimme joskus kokeilla sellaista pyyntijärjestelyä, että vain osa koirista otetaan mottiin ja osa voisi lähteä haravoimaan motin ulkopuolisia alueita. Jos "pää motti" laukeaa tai jää tyhjäksi, pyynti voisi jatkua toisaalla olevilta koirilta. Sellainen voisi olla niinkuin kompromissi ratkaisu, nykyisen rinnalle.

Noh, mutta näistä avautumisista huolimatta tämä kausi oli ainakin itselleni hieno ja tarjosi taas mahtavia eräelämyksiä. Ydinporukan henki on kyllä aivan loistava, josta hyvänä esimerkkinä oli eräs loppukauden haavakon pyynti, jossa passit piti ilta yhdeksään saakka, kunnes haavakko oli nurin. Muutenkin aina oli kaveri suolia pudottamassa ja hirveä vetämässä.

Minä kiitän kaikkia jahtikavereita antoisasta ja tapahtumarikkaasta jahtisyksystä. Jatkamme ensi syksynä toivottavasti hyvällä menestyksellä, vaikka hirvikanta tulee olemaan aivan aallon pohjalla.

-Ville

ps. Monella koiranohjaajalla porukassamme tulee ensikaudella olemaan nuori koira opissa. Ymmärtäkää, jos emme halua tuoda näitä oppilaita suoraan mottiin, vaan turvata ensimmäisen kaadon näille kontrolloidusti. Se tietää vain hyvää tulevaisuuden yhteispyynneille.

Jussin aloituspäivän kaato.

Muttinen pärrää mönkkärillä.

Jorman "radiohirvi"

Jukan varjossa kasvanut.

Säteen "kanto"

Hertan natu rakeesta.

Ja mekö muka ukkoudutaan?

Tomin ja Mintun eka yhteinen

Väsynyt hirvestäjä

Hirvimobiili

Timon vasikka vaaroilta

Timon natu

Mintun eka

Eskon ja Riwon yhteinen

Mikon alkukauden kaato.

Tommi

Juha ja oravakorven vasa

Jarmo kaadolla

Jorman eräs onnistuminen

Vesa & Hertta

Matti & Ani

Simon hirvi

Armin eka!!

Sitkein pyyntiporukka 2018!

Riwon hirvi

Syksyn H-hetkiä. Kaksi Piekkolaista hirvipuimuria työssään. 

Lohikausi 2018

Oon laiskistunut tässä blogini päivittämisessä jo niin, että laitan vain koosteen viime kaudesta. Sehän oli erittäin kuuma ja kuiva. Ainoastaan alkukaudesta vettä riitti vaikka oli jo silloinkin aika alhaalla. Tornioijoella tulvahuippu taisi osua toukokuun alkupuolelle ja kesäkuussa kauden alkaessa oli jo lähes kesävesi.

Ensimmäisen reissuni kävin jo toukokuun lopulla simojoella, sillä siellä kausi alkaa hieman muita jokia aiemmin. Se nyt oli lähinnä välineiden testausta ja tunnelmaan virittäytymistä. Simolla oli silloin jo vesi todella alhaalla ajankohtaan nähden ja S5 siimakin ruoppasi aivan liikaa.

Lohimiehen yksiö.

Saaliina vain pari luupiätä.

Kesävesi jo toukokuussa.

Kesäkuun alussa aloitettiin sitten tositoimet väylän aloituksessa. Pojat oli menneet paikalle jo pari päivää aiemmin ja olivatpa he päässeet heti köydenvetoon muutaman mörön kanssa. Me ajeltiin Jarmon kans perässä viikonloppureissulle. Sunnuntai aamupäivällä sitten sattui parvi kohdalle minun heittovuorolla ja pääsin vääntämään komean naaraskalan maille. Valitettavasti kala vuoti verta siinämäärin, että otin sen eräksi.

Kesäkuun puolivälin jälkeen pyyntiä jatkettiin Jarnon ja Oton kanssa pohjoisruotsin lohivesillä hyvällä menestyksellä. Siitä muodostuikin aivan uskomaton reissu meille kaikille. Kalaa nousi ihan puurona ja pääsimme kaikki vääntämään isojen lohien kanssa. Useimmiten ne päättyivät lohien voittoon, muutta Jarno ja Otto saivat kalat mieheen. Itse karkuitin vähintään kolme kalaa, Jarno taisi tiputtaa puolenkymmentä ja Oton karkuutukset lähentelivät jo kymmentä.

Vaikka kesäkuun puolessa välissä vesi oli jo kovasti laskullaan, ei se lämmintä ollut ollenkaan. 

Heinäkuussa suuntasimme Jarnon kanssa sitten pohjoisnorjan kirkkaille vesille. Silloin helteet jo olivat haittona ja jokien vedet lähtivät nopeaan laskuun. Perinteiset ottipoolit eivät enää kunnolla toimineet vaan pakottivat etsimään kaikkein syvimpiä ja virtaavimpia pooleja. Alkureissusta kuitenkin onnistuttiin saamaan joitain kalakontakteja joista yksi ylitti muut. Kauden suurimmaksi jäänyt otti allekirjoittaneen pintasiimalla uitettuun Sunrayn muunnokseen. Tämä kauden pelastaja painoi, punnituspussi vähennettynä, 11,5kg ja pituuttakin oli mukavat 110cm.

Tässä lajissa on aina hauskaa kun hia kastuu.

11,5/110 C&R

Vesi oli niin alhaalla, että kalojen nousun pystyi näkemään "torpedo vanoista."

Tarppi-kangas antoi muutaman lisätunnin nukkua aamusta, kun kota ei heti lämmennyt huonon saunan lämpöön.

Heinäkuun lopulla otimme lohikommuunin porukan kanssa vähän ekstemporena mökin ja muutaman luvan myös taimenen pyyntiin Juutualle. Siellä sama tarina, eli helle jatkui ja kalaa ei kuulunut, mutta tulipahan tutustuttua tähän Suomen kovimpaan nousutaimenjokeen muutenkin kuin harjuksen pyynnissä. Ja olihan tämä aivan huikea reissu muuten. Meininki ja seura oli rentoa ja kylkiin sattuu nauramisesta vieläkin.

Elokuun toisella viikolla lohenpyynti jatkui taas pidemmällä reissulla Norjan puolella. Sinne lähdimme perinteisellä kokoonpanolla Antin, Jarmon ja Jussin kanssa. Kalastus oli hankalaa taas, mutta alkureissusta kova työ tuotti tulosta ja muutamia hyviä kaloja. Antti onnistui saamaan yhden vajaa metrisen naaraskalan, samoin kuten Jarmokin. Itsellä saalis oli jäi muutamaan tittiin, vaikka tapahtumia välillä oli hyvinkin. Myös kauden kirvelevin karkuutus sattui minulla tällä reissulla ja se olisi ollut todella suuri kala. Yksin kun taas olin niin eihän siitä edes väsytysfilmiä jäänyt. Ainoat muistot on polttuneet verkkokalvolleni, kun jättilohi irtoaa ihan jaloista. No jospa ne painajaiset joskus hellittävät.

Rinkoissa painoa taas ihan riittävästi.

Huipulla oli jo hiki.

Lohen kalastuksen sivutuotteena tuli muutamia komeita harreja.

Elokuun lopussa kävimme Miikan kanssa kauden päättäjäisreissun pohjoisruotsissa, missä vesi oli ehtinyt hieman jo nousta hellekesän jälkeen. Kaloja näkyi huonosti, mutta molemmat pääsimme vielä pitelemään kauden viimeisiä kaloja hetken aikaa. Elokuu on kyllä toisaalta kauden parasta aikaa pyytää, kun pimeät mutta monesti niin lämpimät yöt luovat kalastukseen erilaista tunnelmaa. Myös isot reviirikalat alkavat noihin aikoihin aktivoitumaan ja aiheuttavat joskus koviakin sydämentykytyksiä lyödessään perhoa pyrstöllään.

Tähän päättyi kauden viimeinen lasku. Kala puri koukun mutkalle ja karkasi. Ei mikään jättiläinen, mutta sitäkin agressiivisempi.