sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Täkyaskin täyttöä


The Black Heron



Siipiaihiot


Copper Greed muunnos


Undertakerin speyversio. Siipi myskisorsaa.


Midnight madness


Sunset spey muunnos


Blue Heron

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Kevään merkkejä

Kävimme tänään Mikon kanssa ihmettelemässä kevään saapumista kevyen 10h kalastussession muodossa. Kevättä näkyi ja kuului, niin kaloissa kuin linnuissakin. Teeret pulisivat aamulla järven ympärillä ja hauet näyttävät aloittaneen tankkaamisen kutua varten.
Aamun ensimmäisestä kalapaikasta vaan ei kuulunut puikkaria isompaa kalaa, mutta siirtyminen iltapäiväksi toiseen paikkaan kannatti. Taas perinteisesti kesken ruokatauon, hyppäsi vippa vavastani ja hälytin aloitti yhtäsoittoisen laulannan. Vastaiskun pääsin tekemään vastapalloon, ja raskaat potkut tuntuivat välittömästi.
Hetken väsyttelyn jälkeen matolla makasikin tämän kevään paras ismetekala meikäläiselle. Kala oli melko pulskassa kunnossa ja sen nielusta näkyikin noin kiloisen matikan pyrstö. Painoa sille oli kertynyt 4,86kg. Kohta toinenkin vippa hyppäsi ja siitä nousi 2,8kg hauki, joka päätyi Mikon äipälle kalapihvivärkiksi.
Hienoa oli myös se, että Mikkokin taisi hurahtaa lajiin ja ensimmäinen näillä välineillä pyydetty kalakin kävi jo jäällä.


Ehtihän siitä jo palasen haukata, ennenkuin vippa hyppäsi.