sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Hirvisyksy 2017

Syksy 2017 oli monella tapaa erilainen verrattuna aiempiin jahtivuosiin.

Suurin ero entiseen oli jahdin aloituksen aikaistuminen syyskuulle peltopyynnin muodossa. Meillä tosin päätettiin aloittaa peltokyttäys vasta 1. lokakuuta.
Melko monena aamuna tulikin käytyä aamukahvit pellon laidassa juomassa ja joitain kuumottavia tilanteita kyttäily tarjosikin, mutta yleensä kyseessä oli "vääriä" eläimiä, sillä sopimus oli kaataa vain vasoja peltopyynnissä.

Muutenkin tuntui, että illat olisivat olleet parempaa aikaa kyttäykselle, sillä monesti samana päivänä aamukyttäyksen tuottaessa vesiperän, illalla samalla pellolla oli lauma hirviä.

Perinteinen pyynti metsän puolella alkoi sitten vasta lokakuun toisena lauantaina. Tätä hetkeä varten olimme reenanneet Elman kanssa heti koirien irtipitoajan alettua. Aloitusviikonlopulle en Elmaa metsään ottanut, mutta seuraavalla viikolla aloitimme tositoimet. Seuraavana keskiviikkona se sitten onnistui, kun Elma sai tuplavasaporukan haukkuun ja pääsin kaatamaan seisontahaukusta Elman ensimmäisen hirven.

Siitä kausi eteni tuttuun tapaan ja luvat alkoivat huveta tasaiseen tahtiin. Ainoan todellisen harmin jahdin onnistumiselle aiheutti alituinen susien uhka. Jokaisena aamuna ennen jahtia piti palaverata ja kuulostella viimeisimmät susihavainnot ja päätös jahtialueesta tehdä sen mukaan. Muutamana aamuna jäi jopa lähtemättä metsälle.

Kohtuullisen suuresta lupamäärästä johtuen pyynti jatkui vielä joulukuulle, jolloin paksu lumikerros alkoi jo haitata metsässä liikkumista niin koirilla kuin koiranohjaajillakin. Silti kausi käytettiin loppuun saakka ja kaikki luvat tuli käytetyksi.

Positiivista tässä syksyssä oli hyvän hirvikannan lisäksi uuden reippaat pyyntimiehet, joita porukkaamme oli liittynyt. Heillekkin kausi kuulosti olleen aivan onnistunut. Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevaa syksyä. Ainoan "harmaan pilven" hirvimaiden ylle aiheuttaa alati kasvava susikanta, joka voi lopettaa perinteisen hirvikoirien käytön metsästyksessä jopa kokonaan lähitulevaisuudessa.

Tulevaisuus näyttää muuttuuko hirvenmetsästys ja mihin suuntaan? Onko päättäjillä rohkeutta puuttua susiongelmaan?



Elo - syyskuu meni Elmalla hirvitöiden opiskeluun, joka aika usen kääntyi myyränpyynniksi. :)


Vaan sitten kun hommasta alettiin päästä jyvälle, metsästä kuului välillä komea hirvihaukku.

Ensimmäinen kaato.


Erätulilla.

Siinä nuoruus ja kokemus kohtaa.


Jäljillä oltiin.


Hirvenmetsästyksessä pitää välillä käyttää luovuutta, jotta riista ei karkaa naapurin puolelle. :)




Kauden viimeinen kaato Jaskalle ja Säteelle. Lunta alkoi olla jo haitalle saakka.

Riwo antoi kaadolla Eskolle kunnon kielisuudelman palkaksi. :)

Antin ja Hertan kaato.


Jahtipäällikkö puhelinpalaverissa. 

Paten passissa paukkui.



Tuleva hirvimies.

Auvon kaato.


Meiltähän tämä käy.

Rikun piippu savuaa.

Ei meillä kaikkia hirviä mönkijällä haeta.