Surku-Artun jäniini

Helmikuun viimeinen päivä ja samalla loppuu myös jänisjahtikausi. Metsään päästiin iltapäivästä kun Hannu pääsi töistä ja itsekkin olin yötuurista heräillyt. Matkalla Hannu soitti, että pistäppä vauhtia kun ensimmäinen ajo oli alkanut välittömästi. Perille päästyäni jänö oli kuitenkin ehtinyt eksyttää pennun ja lähdimme kävelemään jälkiä pitkin hukkaa selvittämään.

Pienen kanavan jälkeen jäniksen jäljet nousivat kuusikkomäelle, jossa koira alkoi katsella pelokkaana ympärilleen. Jäljillekkään se ei enää oikein uskaltanut lähteä. Kohta huomasimmekin, että jäniksen jäljen vieressä olivat hyöryävän tuoreet ilveksen jäljet. Päätimme jättää tämän jämpen ilveksen evääksi ja katsella uutta jänistä toisaalta.

Eräältä pakettipellolta löytyi aamuiset jäljet, joita aloimme selvittämään. Jänis oli maannut kuusen alla, jonka vieressä oli tuoreet näädän loikkajäljet. Hannun kans ihmettelimme minne jäniksen jäljet siitä makuupaikasta jatkuvat. Sitten älysimme, että eihän nuo näädän jäljet olekkaan, vaan jänishän siitä onkin lähtenyt pitkällä hypyllä. Arttu painelikin jo tuoreilla jäljillä ja kohta ajo kajahtikin pellonlaidasta.

Jäin passiin lähtöpaikan viereen kanavan varteen ja Hannu siirtyi läheiselle polulle. Jänis kuitenkin onnistui taas eksyttämään koiran ja sillä välillä päätin siirtyä itsekkin viereiselle polulle josta ajo oli hetki sitten kulkenut. No tietenkin hukan selvitettyään jänis palasi lähtöpaikalle, josta olin juuri poistunut. Siirryin takaisin lähtöpaikan viereen kanavan varteen ja kohta ajo alkoikin palailla suuntaani.

Yllättävän pitkään jänistä sai odottaa, mutta kiirettä sillä ei tuntunut olevan. Siihen se parinkymmenen metrin päähän seisahtui pienen pajukon taakse. Ammuin puskan läpi ja jänis hyppäsi tulosuuntaansa. Toisen laukauksen ammuin pomppuun, mutta jänis jatkoi matkaa. Verijälki paljasti osuman kuolettavaksi ja reilun sadanmetrin päästä ristiturpa löytyikin. Hyvä päätös Arttukoiran ensimmäiselle jahtikaudelle ja minullakin katsesi n.15 vuoden jäniksetön kausi. Ollut vähän sellainen periaate, etten kanalinnunpyynnissä jäniksiä ammu, vaikka pomppupaikkoja on välilä ollutkin.

Tämä talvi on ollut mitä erikoisin, kun lunta ei ole juurikaan satanut ja kevätkin näyttää tulevan kuukaden aikaisessa. Tänään aamuyöstä kyllä satoi todella sakeasti, mutta iltapäivällä suurin osa lumista oli ehtinyt jo sulaa. Toisaalta dreeverille vähälumisesta talvesta on iso etu ja jäniskanta tuntuu olevan nyt todella runsas. Tuosta Hannun dreeverin pennusta myös pakko mainita, että kyllä on tämä koira syttynyt hienosti jahtitouhuihin. Useampi jänis Artulle on ensimmäisenä syksynä pyydetty, eli taitaa olla pyyntivietit kohdillaan.

Vasemmalla koiran jälki ja oikealla ilveksen. Jännä kun ilveksen jäljessä näkyy kynnen jäljetkin, vaikka yleensä kissa pitää kyntensä sisällä. Osassa jäljistä kynsiä ei näkynyt.

Ismete! Jääkalastusvillitys Ruotsinmaalta.

Ismete on jäältä tapahtuvaa täkykalastusta, jolla voidaan pyytää tehokkaasti suuria petokaloja. Syöttinä toimii kuolleet tai elävät syöttikalat, jotka kiinnitetään selkäevän juuresta kolmihaarakoukun sakaraan. Parhaiten homma toimii lyhyillä tähän lajiin tarkoitetuilla vavoilla ja baitrunner keloilla. Syötti lasketaan pohjan tuntumaan tai väliveteen, jonka jälkeen siimaan kiinnitetään merkkilippu tai meidän käytössä helistimillä varustettu styroks- vippa. Kelan baitrunneri eli juoksujarru kytketään auki asentoon, jollon kalan iskiessä se päästää puolan pyörimään vapaasti, mutta sopivalla vastuksella. Siiman juostessa avantoon, vippa vapautuu siiman kiinnitetystä kumilenkistä ja hyppää tärpin merkkinä ylös.

Kalakaverini Jari on tätä lajia harrastanut menestyksekkäästi jo parina talvena. Nyt sitten itsekkin höynähdin lajiin ja tulin hankkineeksi viisikappaletta ismete vapoja ja keloja. Pakko myöntää, että alun skeptisyyden jälkeen tämä on todella hauska laji varsinkin hyvällä syönnillä. Sillon kun kala liikkuu hyvin, on tämä laji kaukana passiivikalastuksesta. Etuna ismetessä verrattuna perinteiseen iskukoukkupyyntiin on se, että tässä pystytään hyvin valikoimaan vapautettavat ja saaliskalat kaloja turhaan vahingoittamatta.

Tänä aamuna syönti oli hetken aikaa todella hurjaa, ja juoksuaskelia sai ottaa välillä ihan tosissaan. Oman haasteensa hommaan antoi kirkas ja liukas järven jää. Itsellänihän ei ollut mitään liukuesteitä saappaissa ja sen kyllä huomaa pitkän kalapäivän jälkeen. Jalat ovat todella jumissa kun juoksuaskeleet piti ottaa luistelutyyliin. Kaloja kävi jäällä päivän aikana pitkälle toistakymmentä, joista yksi sopivan kokoinen lähti ruokakalaksi. Päivän suurin kala sattui ottamaan minun onkeeni, ja sille mittaa oli kertynyt tasan metri. Painoa mammalla oli 5,96kg.

Kuollut ahventäky

Pyytö viritettynä

Tärppiä odotellessa voi vaikka paistella makkaraa.

100cm/5,96kg

Vapautusmatto on kätevä isompien kalojen kanssa. 

Jarin blogilla lisää juttua lajista ja tämän päivän tapahtumat paremmilla kuvilla.http://jupacko.blogspot.fi/2014/02/pikamatkojen-treenia-jaalla.html

Glöwari

Eli Glowing Shadow. Tässä täsmäase yön synkimpien hetkien kalastukseen. Ensimmäiseksi tulee mieleen pimeät yöt Kitkalla. Näitä on pakko kokeilla!

Kun valot sammutetaan...

Sagen uudelleenkahvoitus

Pari vuotta sitten löysimme Jussin kanssa kaksi kappaletta Sage GIII 14' 9# vapaa myynnistä PK- netistä. Toinen niistä oli jopa varustettu varakärjellä. Pakkohan ne oli ostaa äkkiä pois, kun itseltä tuo mitta puuttui arsenaalista ja Jussiltakin poksahti toissa kesänä 14jalkainen poikki. Sain kunnian valita noista kahdesta omani, ja otin tietenkin sen mikä oli varakärjellä varustettu.

Hintakaan ei ollut paha kummallakaan vavalla, ja tuo kolmos kuituinen Sage on muutenkin legendan maineessa. Moni nykyajan speyvapa on suunniteltu tämä klassikko esikuvanaan. Kolmoskuituinen sage sai alkunsa joskus 80- luvun lopulla Loopin ja Sagen yhteistyönä. Silloin loopin pääsuunnittelija Ruotsalainen Göran Andersson oli suunnittelemassa ensimmäisiä Sagen speyvapoja.

Eli ei nämä mitään uutuus vapoja ole, vaan juurikin niitä mitä kuolasin lapsena perhokalastus- lehden liitteenä olevasta Sagen kuvastosta. Olivathan ne silloin aivan hullun hienoja, mutta niin kalliita ettei kuvitellakkaan voinut.

Ainoa mikä minua on alusta asti ärsyttänyt on tuon vavan kahvat ja kelankiinnike. Yläkahva on siinä piiiiitkä ja todella paksu. Alakahva taas ohut liru jonka päässä ärsyttävä kumitutti, joka muistuttaa jääkiekkomoken mailannuppia. Kelankiinnike on mallia alhaaltapäin kiristettävä, ja sekin on säätövaraltaan niin mahdottoman pitkä, ettei normaali kelanjalka tahdo kiinnittyä siihen tiukasti. Kelanjalan pitäisi olla paljon pitempi, että sen saisi tiukkaan kiinni.

No oma loopin isoin multi- kela siinä pysyy hyvin, mutta tuo alapuolelta kiristys tuo kelan liian ylös yläkahvaan, että vapa on siimat pihalla aivan liian kärkipainoinen. Muutenkin olen aina tykännyt enemmän ohuista kahvoista, ja sen takia heti tuon vavan ostettuani käytin kahvan "porakonesorvissa" ohennuksella. Siinä ohennuksessa tosin kävi hieman ohraisesti ja tulin sulattaneeksi decalin päältä lakatkin yhdestä kohtaa.

Nyt kuitenkin päätin viimein tehdä asialle jotain ja tilasin Ruotsista tähän uudet kahvat ja kelankiinnikkeen. Hi-Levelin valmiskahvat näyttivät juuri siltä mistä pidän ja kelankiinnikekkin oli tuohon ruskeaan aihioon omasta mielestä mitä sopivin. Windincheckisi otin titaanisen 15,2mm renkaan, mutta purkaessa totesin, ettei se tule menemään alakautta paikoilleen, koska G3:en tyvi on nimittäin n.18mm paksua jöötiä. Se muuten saattaa olla yksi syy että vanha klassikko on niin hyvä synkkien amppareiden kanssa. Nostovoimaa nimittäin löytyy!

Projektin ensimmäinen vaihe olis siis, osien tilauksen jälkeen, saunan lämmitys! Ensin tietenkin saunottiin mamman kanssa, ja sen jälkeen törkkäsin Sagen kahvat kiukaan kiville. Kohta alkoi poksuminen ja pyörittelin korkit irti. Kelankiinnike oli hieman tiukemmassa, mutta nätisti pihdeillä pyörittelemällä sekin irtosi. Soviteteipit pyörittelin pois ja vanhat liimat hioin santapaperilla irti. Samalla tuli karhennus uusien liimojen otepinnaksi.

Liimaksi hain kahvoja ja kelakiinnikettä odotellessa purria (polyuretaaniliimaa) paikallisesta rautakaupasta. Aihion sidoksia varten on vielä jäljellä vapalakkaa edellisestä vapaprojekteistä. Langat ovat kans sattumoisin saman värisiä mitä aiemmin kasaamassani vavassa, ettei sitäkään tarvi ostaa uutta.

Sagen orginelli kahvat.

Danielssonin H5D 9-13 ei kiristy kunnolla.

Loopin multi kiristyy juuri ja juuri, mutta jää kärkipainoiseksi.

lisää löylyä :)

Loput hiekkapaperilla pois.

Siistitään ja käsitellään jollain miedolla alkoholilla.

Projekti jatkuu, kun  tänään tuli Ruotsinmaalta paketti, joka sisälsi uudet kahvat, kelankiinnikkeen ja windinchecking. Nyt piti myös tehdä päätös, kumpaa kautta vaihdan nämä hilkkeet. Sekin oli loppupeleissä aika helppo päätös, jota edesautti edellisen kahvan hionnan aiheuttama decalin lakkauksen palaminen ja sen jälkeen Kitkajoen kaliosaaren jyrkänteellä sattunut kaatuminen.

Tässävaiheessa Jussi viestitti, että hänellä olisi paremmin aihioon sopiva Rec:in kelankiinnike. Tuo minun hankkima kelakiinnike ei nimittäin sopinut suoraan alakahvan upotukseen, vaan upotusta olisi joutunut avartamaan noin 1,5mm. Muutenkin tuo shamppanjan värinen Rec näytti ruskeaan aihioon paremmon sopivammalta. Huomenna saan tuon sovitukselle, että näkeepä tarkemmin sitten, kumpaa käytän.
Alakahvaa hioin jo porakonesorvissa paremmin käteen sopivaksi.

Vertasin tuota kahvaa isoveljeen Sagen TCX 15' 10#:iin

Alakahva vaati hiontaa.

Nyt on parempi.

Recin kelakiinnike näytti sopivan tuohon paremmin, joten sovittelin sen paikoilleen. Teippasin alakahvan alle maalarinteipillä sovitteet ja purri-liimaa perään. Kelankiinnikkeen liimaamiseen käytin superepoxyä. Kelankiinnikkeen kohdistamiseen käytin linjalankana kirkkaan keltaista tuffinpohjasiimaa. Liimauksen jälkeen laitoin palikat teipillä kiristyksiin ja kaappiin pystyasentoon liimautumaan. Huomenna sitten yläkahvan liimaus ja sunnuntaina pääsisi sidoksia tekemään.

Kahvat on nyt liimailtu paikoilleen ja sidokset sidottu. Päätin jättää tekstit kokonaan pois tuosta decalista, kun en niitä olisi saanut vapaalla kädellä onnistumaan sitten millään. Sen sijaan upotin koristeeksi viidakkokukon silmäsulan tuohon sidosten väliin vähän niinkuin ikkunaan. Nyt vapa on pyörittimessä kuivumassa. Lakkaukset eivät tosin onnistuneet niin hyvin kuin oisin toivonut, mutta kyllä ne tuollaisessa työkalussa välttää.

Vapa on nyt pyörinyt yön yli ja lakkaukset kuivuneet, ovat tosin vielä aika nahkeita että sormenjälkiä saa vielä varoa. Kissakaan ei onneksi ollut päivän aikana mennyt pyörivää risua liian läheltä ihmettelemään. Testasin kelojakin paikoilleen ja huomasin, että ohjurirengas on millin pari kelakiinnikkeen kanssa eri linjassa. 

Vaan ei anneta pikkujuttujen häiriti ja työkalustahan tässäkin on vain kyseessä. Käyttöön ei vaikuta mitenkään. Lakkaukset ovat ihan ok, sidotalanka vain oli jostain syystä paikoitellen hieman rispaantunut, mikä aiheutti lopputulokseen hieman karvaisuutta. Loppujen lopuksi ihan onnistunut projekti ja tavoite täyttyi.

Pitää harkita jos joskus rengastais kärkiosat uusiksi kun osa vaparenkaista heilui hieman. Tosin niin vähän ettei sillä juuri väliä ole ja nekin olen korjannut tipalla superepox liimaa renkaan juureen. 

Nyt pysyy kelat kiinni.

Lopuksi iski vielä hullu idea. Pakkohan se oli tuosta TCX:n kahvastakin hieman sipisitellä. Tällä kertaa vain noudatin äärimmäistä varovaisuutta.  :)

Tässä vielä Sagen blogilta juttu testistä jossa G3, TCR ja uusin One vertailussa. Kannattaa lukea.

http://www.sageflyfish.com/blog/04/2013/sage-rods-through-the-ages/