keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Lohikausi käyntiin

Oikeastaan omalla kohdalla lohenkalastuskausi käynnistyi jo touko- kesäkuun vaihteessa ensimmäisellä reissulla. Silloin pääsin pitelemään kesän ensimmäistä lohta, mutta lohi voitti sen köydenvedon.

Toiselle reissulle lähdettiin kesäkuun 8 päivä maanantaina Jussin kanssa ja suuntana meillä oli merilapin maisemat. Vesi oli vielä edellisenä viikonloppuna hyvällä laskulla kevättulvan jälkeen, mutta kovat sateet olivat taas nostaneet virtaaman huippulukemiin. Nyt vesi huilasi rantapusikoissa ja kalastus vaikutti melko hankalalta.

Tuloillan epätoivoinen kalastus pakotti meidät miettimään suunnitelmaa B, joka sitten tiistaina päätettiin toteuttaa. Eli ajelimme Torniojoen matkakoskelle. Siellä taas kohtasimme ihan toisenlaisia haasteita, kun paikka oli niin ylikansoitettu, ettei heittämään meinannut mahtua minnekkään.

Matkakoskella sentään kaloja näkyi joessa ja rannalla. Punttinheittäjillä tilanteita oli vähän väliä mikä heti pisti miettimään voiko kaikki olla tosiaan suusta kiinni. Noh illan aikana sekin sevisi, kun näin useamman lohen rantautuksen. Viidestä kalasta kaikki oli melko epämääräisesti kiinni. Koukku oli yleensä kalan mahassa kiinni heti pään takana tai sitten poskessa suun ulkopuolella. Ihan rehellisiä suukaloja nähnyt kuin yhden.

Ei tarvi paljon ihmetellä jos taas vesien lämmetessä torniojoen rannoilla makaa kuolleita lohia. Ja jos haavautunut kala selviäisikin hengissä, se tuskin kutee sinä vuonna. Meidän kalastamiset jäivät sinä iltana muutamaan laskuun maasaaren loppupäässä ja silloinkin saattoi kesken laskun kävellä punttimies alapuolelle eteen ja heittää perhosiiman päälle. Aikamme tätä "villinlännen" touhua katseltuamme pakkasimme kamppeet autoon ja ajelimme takaisin "etelään."

Keskiviikon kalastelimme joen alaosalla. Vesi oli silloin jo laskenut niin paljon, että kalastus alkoi jo onnistumaan kohtalaisen hyvin. Tosin alavirrasta puhaltanut tuuli meinasi sotkea heitämistä melkoisesti. Kalojen puolesta ilta oli todella hiljainen. Kymmenen jälkeen lopetimme kalastuksen ja lähdimme ajelemaan kotia kohti.


Kesäasunto


Vettä riittää


Kesänaapurit muuttopuuhissa.





Siinä sitä ongitaan tappituntumalla varmankalanaltaalla. 


Tapahtumia näytti riittävän.


Vaan harva oli rehellisesti suukaloja.




Keskiviikkona eri paikoille.



Josko tuolla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen kommentointi suotavaa...