lauantai 23. toukokuuta 2020

Kevätpukkijahti 2020

Kun korona pilasi perhelomasuunnitelmat tältä keväältä, päätin ottaa talvilomani kevätpukkijahdin aloitusviikolle. Pukkijahti oli mulle täysin uusi laji ja yritin perehtyä ennakkoon sen mitä pystyin ja ehdin.
Eniten tässä lajissa ihmetystä koiramiehelle aiheutti se, että riistaa täytyikin nyt etsiä itse. Ei siinä auttanut kuin lähteä hiippailemaan pellon laitoja ja jäädä kyttäilemään oletetuille ruokailupelloille ja kulkupaikoille.
Alkuviikko vierähtikin ilman kaurishavaintoja, mutta keskiviikkona Elman kans lenkiltä palatessa huomasin kaurislauman kotipellolla. Niitä ei kuitenkaan sinä iltana löytynyt, mutta torstai iltana olin taas iltakytiksellä tutulla lähipellolla.
Päivällä oli tullut kuva kauriista noin puolen kilometrin päässä olevalta riistakameralta, joten tiesin kauriiden olevan maisemissa. Aikani kyttäilin ja pillittelin, kunnes päätin lähteä hiipimään kohti nuolukiveä, missä päivällä oli kauriita käynyt.
Olin vasta puolimatkassa metsäpolulla, kun jähmetyin paikoilleni. Siinähän seisoi kauris. Otin kauriin piikille ja ruuvasin suurennosta isommalle ja näin että sillä oli sarvet. Odotin kauriin seuraavaa liikkua ja sehän lähtikin kävelemään vastaan. Oli ilmeisesti kuullut pillitykseni.
Odotin vielä muutaman askeleen, kunnes kauris seisahtui hetkeksi ja silloin painoin "entteriä." Naturalis pudotti pikkupukin niille sijoilleen ja ensimmäinen kauris oli eränä.
Sen voin kertoa, että enpä ole aikoihin kokenut vastaavaa onnistumisen riemua metsästyksen saralla. Nyt piti kyllä oikein tuulettaa ja sen jälkeen istua hetki hiljaisuudessa saalista kunnioittaen. Niin se vain on, että kun poistuu mukavuusalueeltaan, voi saavuttaa jotain hienoa.  Muutenkin tämä nuori piikkipukki oli metsästysetiikan kannalta juuri oikea poistettavaksi.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen kommentointi suotavaa...