torstai 2. huhtikuuta 2015

Lohiperhokelan lipastus

Kesä ja kalastuskausi lähestyy ja poltteet ovat sen myötä hirveät! Ajattelin räpätä pienen jutun pohjien ja rannareiden virittelemisestä lohikeloille. Ei varmasti ole se ainoa oikea tapa, mutta näin olen oppinut kokeneemmilta lohenonkijoilta. Itse en ole lohien kanssa päässyt vielä kertakaan pohjia tuulettamaan, mutta parempihan se on varautua.

Pohjat

Olen käyttänyt pohjasiimana Tuff XP kuitusiimaa ja vahvuuden valinnut kelan ja vavan luokan mukaan, vaihdellen siinä 50 - 100lbs välillä. Pohjien minimi määränä olen pitänyt 150 metriä. Isoimmille keloille tulee laitettua paljon enemmänkin, että puolan saa täyteen. Kuitusiima on siitä hyvä, että se ei niin herkästi ala mätäneen puolalle vaikka kastuukin ja muutoinkin tuffia on kehuttu kestäväksi siimaksi.

Ensimmäisenä operoitavaksi otin Hardyn Cascapedia MKII, jonka hankin talvella. Se on meikäläisen eka S- kampinen ja siitä erilainen pohjattava, ettei syvässä puolassa ole mitään rakosta mihin voisi pohjasiiman lähtösolmun sitoa. Tein sitten niin kuin virvelihommissa on opittu kuitusiimat puolaamaan. Eli laitoin pohjille paksua monofiili siimaa, jonka tarkoituksena on estää kuitujen lähtemistä "suttaaamaan" liukkaalla puolalla.

Sitten rullasin 100lbs tuffia 300 jaardin puolasta niin paljon, että puola tuli tarpeeksi täyteen ja rannarille ja ampparille jäi vielä tilaa. Pohjasiiman päähän lisäsin 20m pätkän 50paunaista paksua dacronia shokkipätkäksi. Shokkipätkän tarkoitus on joustaa äkkinykäisyissä ja olla pohjien kulutusta kestävänä osana, jos kala ui pohjasimat kiviin. Tälläkin kertaa pohjien määrää jouduin pariinkin otteeseen lyhentämään, kun meinasi puola käydä ahtaaksi paksun skagitin kanssa.

Toiseen pienempään lohikelaan (Lamson Guru4) puolasin pohjat vähän järkevämmällä tavalla. Laitoin ensimmäisenä puolalle käyttöön tulevan ampumapään. Sen päälle laitoin rannarin, sitten shokkipätkän ja vasta viimeiseksi aloin rullata pohjasiimaa. Tuolla tavalla sain pohjasiimaa just oikean määrän, mutta olihan se tuskastuttavan hidasta. Siimat piti lopuksi tietenkin kääntää oikeaan järjestykseen puolalle.

Rannarit

Tulevalle kaudelle tuli hankittua ensimmäinen monofili rannari. Tähän asti olen käyttänyt vain noita perhosiimatyyppisiä pvc päällisiä "kahi" rannareita. Monorannari on ohuempaa mitä kahi ja samalla paljon liukkaampaa. Siksi sen käsittely on pikkuisen vaikeampaa, mutta heittopituuden pitäisi niillä taas kasvaa.

Tämä eka monorannarini on Ken Sawada flat beamia ja kuten nimikin sanoo, on se profiililtaan litteän mallista. Tämä isojen poikien rannari oli loopittamatta ja tuli kadessa 50m puolassa. Netistä löytyi sen loopitukseen useammatkin ohjeet. Jotkut ovat loopittaneet sukkaloopilla ja toiset taas solmimalla sawadan pään looppisolmulla. Omasta mielestä järkevimmältä loopittamis keinolta vaikutti kuitenkin surraaminen perhonsidontalangalla.

Siinä ideana on liittää looppi asettamalla rannarin pää, pääsiiman päälle ja siimojen väli liimataan geelipikaliimalla. Sitten pyöritetään spigotilla sidontalankaa siimaliitoksen päälle, eli surrataan. Liitoskohtaa surrataan n. 5-7 cm matkalta ja lopuksi surraus kohdan päällinen liimataan uv- liimalla tai muulla elastisella liimalla. Tuossa surraamalla tehdyssä loopissa on se hyvä puoli, ettei se töki vaparenkaiden läpi vetäessä. Kestävältäkin se vaikutti, kun yritin repiä surrattua looppia käsivoimin auki. Eipäs vaan onnistunut.

Kahirannarit ovat nykyään suurimmaksi osaksi valmiiksi loopitettuja, mutta joitain on pitänyt loopittaakkin. Niiden loopitus on ehdottomasti järkevin tehdä hitsaamalla. Minä olen kuitenkin loopittanut niitä enimmäkseen kuorimalla rannarin ytimen esiin ja sitomalla tähän kuorittuun kohtaan perfektion loop- solmun. Solmukohdan päälle olen surrannut sidontalangalla. Lopuksi se liimataan uv- liimalla ja muotoillaan hieman kartioituvaksi, ettei se tökkisi vaparenkaissa.




Ensin pohjien suuttaamisen estämiseksi monoa.



Sitten pohjasiimat.

Pohjasiiman solmut varmistin vielä uv- liimalla.

Pohjasiimat puolattuna. 


Seuraavaksi shokkipätkä pohjasiimojen kärkeen. Liitin tuplalooppilla.


Tässä pohjasiimojen oikea määrä haettu puolaamalla siimat väärinpäin kelalle.


Värkit sawadan loopitukseen surraustekniikalla.


Tuon näköinen surratusta liitkosesta tuli. 


Tarpeeksi suuret loopit rannarin molemmissa päissä helpottaa ampparin vaihtoa ja rannarin voi kääntää kelalla jos toinen pää kuluu.


Siinä casca kaikkine siimoineen. 


Lopuksi tarina pohjasiimojen tuuletuksesta. Eräs kokenut lohenkalastaja kertoi päässeen Tenolla pitelemään todellista junakalaa. Hetihän minä hökäsin kysymään, että mikä se junakala on?  Sain vastauksen, että junakala on sellainen kala, joka tuntuu samalta, kun menisit rautatien ylikulkusillalle kalakamppeinesi odottamaan junaa. Lasket vain siiman rautatiekiskojen ylle ja kun juna "tärppää" koitat sen sitten pysäyttää. :D

Tuon videon lopussa taisi olla junakala: https://vimeo.com/101216992



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen kommentointi suotavaa...