Moro taas. Nyt on "oikean" kalan pyynti aloitettu ja nuo kenkänaamat saa minun puolesta uiskennella toistaiseksi rauhassa. Sunnuntai iltana kalalla oltiin siinä kuuden jälkeen laitettuamme ensin kodan pystyyn. Heti joelle päästyä tuntui kala olevan hyvällä syönnillä kun ensimmäisillä heitoilla tartutin 40cm harrin. Hetki tämän jälkeen mustaa larvaa taas vietiin, mutta tällä kertaa haaviin pötkähti 37cm taimen. Ajattelin, että kerta kala on näin syönnillään, otetaan ruokakalat vasta huomenna.
Jussi teki fiksummin ja papitti pari komeaa harjusta heti ekalta illalta. Yötä kohti kalan tulo hiipuikin ja seuraavana päivänä oli vieläkin nihkeämpää. Muutamia kuitenkin tuntui pohjan tuntumassa uitetut larvat kiinnostavan ja myös tapsin ylimmäiseksi jätetty ministreamer toimi välillä todella hyvin. Pikkustreamerin kala kävivät välillä hakemassa aivan pintakalvosta.
Yksi vauraampi tärppi sattui yöllä hämärän hetkillä kun virittelin tuplakätiset lohivehkeet heittotreeniä varten. Päätyperhona ui tuolla hetkellä legendaarinen Juice, kun ison virran reunasta tuntui pieni pukkaus, jota seurasi mukava läiskäys, mutta eipäs vaan tarttunut. Jatkoin heittoharjoituksia ja parin heiton jälkeen samassa kohtaa tärppäsi isosti. Lohivapa välitti muutaman ison junttauksen, jonka jälkeen kala oli tiessään Mikä lie ollutkaan vaan taimenelta se tuntui.
Maanantaina juuri kun ajattelin alkaa palailemaan kodalle loppuliu'usta tarttui mukavan tuntuinen kala. Tämäkin otti ylätapsin minariin ja meinasipa väsytys mennä hieman hankalaksi kun pääty larvaan tärppäsi väsytyksen aikana mittaharri. Harri rimpuilu kuitenkin itsensä irti ja taimen kopsahti haavin perälle. Kala oli kaunis ehjäeväinen taimen jolla mittaa oli 42cm. Pappi heilahti, koska kotiväelle ruokakala tuli luvattua.
Hieno avausreissu ja kalan tulo yllätti vaikka vettä oli niinkin paljon vielä joessa. Tulva-aikaan kala tosin tuntui löytyvän aivan rannan tuntumasta, joten sekään niin haitannut.
Seuraava reissu koittaa parin viikon päästä ja silloin olisi tarkoitus lähteä kopaisemaan Simojoki. Onhan siitä kymmenkunta vuotta kun siellä viimeksi olen kalastanut ja myös ainoan meriloheni saanut. Sitä odotellessa perhonsidontaspigotti savuaa ja rasiat täyttyvät lohisutturoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asiallinen kommentointi suotavaa...