Lohikausi 2018

Oon laiskistunut tässä blogini päivittämisessä jo niin, että laitan vain koosteen viime kaudesta. Sehän oli erittäin kuuma ja kuiva. Ainoastaan alkukaudesta vettä riitti vaikka oli jo silloinkin aika alhaalla. Tornioijoella tulvahuippu taisi osua toukokuun alkupuolelle ja kesäkuussa kauden alkaessa oli jo lähes kesävesi.

Ensimmäisen reissuni kävin jo toukokuun lopulla simojoella, sillä siellä kausi alkaa hieman muita jokia aiemmin. Se nyt oli lähinnä välineiden testausta ja tunnelmaan virittäytymistä. Simolla oli silloin jo vesi todella alhaalla ajankohtaan nähden ja S5 siimakin ruoppasi aivan liikaa.

Lohimiehen yksiö.

Saaliina vain pari luupiätä.

Kesävesi jo toukokuussa.

Kesäkuun alussa aloitettiin sitten tositoimet väylän aloituksessa. Pojat oli menneet paikalle jo pari päivää aiemmin ja olivatpa he päässeet heti köydenvetoon muutaman mörön kanssa. Me ajeltiin Jarmon kans perässä viikonloppureissulle. Sunnuntai aamupäivällä sitten sattui parvi kohdalle minun heittovuorolla ja pääsin vääntämään komean naaraskalan maille. Valitettavasti kala vuoti verta siinämäärin, että otin sen eräksi.

Kesäkuun puolivälin jälkeen pyyntiä jatkettiin Jarnon ja Oton kanssa pohjoisruotsin lohivesillä hyvällä menestyksellä. Siitä muodostuikin aivan uskomaton reissu meille kaikille. Kalaa nousi ihan puurona ja pääsimme kaikki vääntämään isojen lohien kanssa. Useimmiten ne päättyivät lohien voittoon, muutta Jarno ja Otto saivat kalat mieheen. Itse karkuitin vähintään kolme kalaa, Jarno taisi tiputtaa puolenkymmentä ja Oton karkuutukset lähentelivät jo kymmentä.

Vaikka kesäkuun puolessa välissä vesi oli jo kovasti laskullaan, ei se lämmintä ollut ollenkaan. 

Heinäkuussa suuntasimme Jarnon kanssa sitten pohjoisnorjan kirkkaille vesille. Silloin helteet jo olivat haittona ja jokien vedet lähtivät nopeaan laskuun. Perinteiset ottipoolit eivät enää kunnolla toimineet vaan pakottivat etsimään kaikkein syvimpiä ja virtaavimpia pooleja. Alkureissusta kuitenkin onnistuttiin saamaan joitain kalakontakteja joista yksi ylitti muut. Kauden suurimmaksi jäänyt otti allekirjoittaneen pintasiimalla uitettuun Sunrayn muunnokseen. Tämä kauden pelastaja painoi, punnituspussi vähennettynä, 11,5kg ja pituuttakin oli mukavat 110cm.

Tässä lajissa on aina hauskaa kun hia kastuu.

11,5/110 C&R

Vesi oli niin alhaalla, että kalojen nousun pystyi näkemään "torpedo vanoista."

Tarppi-kangas antoi muutaman lisätunnin nukkua aamusta, kun kota ei heti lämmennyt huonon saunan lämpöön.

Heinäkuun lopulla otimme lohikommuunin porukan kanssa vähän ekstemporena mökin ja muutaman luvan myös taimenen pyyntiin Juutualle. Siellä sama tarina, eli helle jatkui ja kalaa ei kuulunut, mutta tulipahan tutustuttua tähän Suomen kovimpaan nousutaimenjokeen muutenkin kuin harjuksen pyynnissä. Ja olihan tämä aivan huikea reissu muuten. Meininki ja seura oli rentoa ja kylkiin sattuu nauramisesta vieläkin.

Elokuun toisella viikolla lohenpyynti jatkui taas pidemmällä reissulla Norjan puolella. Sinne lähdimme perinteisellä kokoonpanolla Antin, Jarmon ja Jussin kanssa. Kalastus oli hankalaa taas, mutta alkureissusta kova työ tuotti tulosta ja muutamia hyviä kaloja. Antti onnistui saamaan yhden vajaa metrisen naaraskalan, samoin kuten Jarmokin. Itsellä saalis oli jäi muutamaan tittiin, vaikka tapahtumia välillä oli hyvinkin. Myös kauden kirvelevin karkuutus sattui minulla tällä reissulla ja se olisi ollut todella suuri kala. Yksin kun taas olin niin eihän siitä edes väsytysfilmiä jäänyt. Ainoat muistot on polttuneet verkkokalvolleni, kun jättilohi irtoaa ihan jaloista. No jospa ne painajaiset joskus hellittävät.

Rinkoissa painoa taas ihan riittävästi.

Huipulla oli jo hiki.

Lohen kalastuksen sivutuotteena tuli muutamia komeita harreja.

Elokuun lopussa kävimme Miikan kanssa kauden päättäjäisreissun pohjoisruotsissa, missä vesi oli ehtinyt hieman jo nousta hellekesän jälkeen. Kaloja näkyi huonosti, mutta molemmat pääsimme vielä pitelemään kauden viimeisiä kaloja hetken aikaa. Elokuu on kyllä toisaalta kauden parasta aikaa pyytää, kun pimeät mutta monesti niin lämpimät yöt luovat kalastukseen erilaista tunnelmaa. Myös isot reviirikalat alkavat noihin aikoihin aktivoitumaan ja aiheuttavat joskus koviakin sydämentykytyksiä lyödessään perhoa pyrstöllään.

Tähän päättyi kauden viimeinen lasku. Kala puri koukun mutkalle ja karkasi. Ei mikään jättiläinen, mutta sitäkin agressiivisempi. 

Hirvisyksy 2017

Syksy 2017 oli monella tapaa erilainen verrattuna aiempiin jahtivuosiin.

Suurin ero entiseen oli jahdin aloituksen aikaistuminen syyskuulle peltopyynnin muodossa. Meillä tosin päätettiin aloittaa peltokyttäys vasta 1. lokakuuta.
Melko monena aamuna tulikin käytyä aamukahvit pellon laidassa juomassa ja joitain kuumottavia tilanteita kyttäily tarjosikin, mutta yleensä kyseessä oli "vääriä" eläimiä, sillä sopimus oli kaataa vain vasoja peltopyynnissä.

Muutenkin tuntui, että illat olisivat olleet parempaa aikaa kyttäykselle, sillä monesti samana päivänä aamukyttäyksen tuottaessa vesiperän, illalla samalla pellolla oli lauma hirviä.

Perinteinen pyynti metsän puolella alkoi sitten vasta lokakuun toisena lauantaina. Tätä hetkeä varten olimme reenanneet Elman kanssa heti koirien irtipitoajan alettua. Aloitusviikonlopulle en Elmaa metsään ottanut, mutta seuraavalla viikolla aloitimme tositoimet. Seuraavana keskiviikkona se sitten onnistui, kun Elma sai tuplavasaporukan haukkuun ja pääsin kaatamaan seisontahaukusta Elman ensimmäisen hirven.

Siitä kausi eteni tuttuun tapaan ja luvat alkoivat huveta tasaiseen tahtiin. Ainoan todellisen harmin jahdin onnistumiselle aiheutti alituinen susien uhka. Jokaisena aamuna ennen jahtia piti palaverata ja kuulostella viimeisimmät susihavainnot ja päätös jahtialueesta tehdä sen mukaan. Muutamana aamuna jäi jopa lähtemättä metsälle.

Kohtuullisen suuresta lupamäärästä johtuen pyynti jatkui vielä joulukuulle, jolloin paksu lumikerros alkoi jo haitata metsässä liikkumista niin koirilla kuin koiranohjaajillakin. Silti kausi käytettiin loppuun saakka ja kaikki luvat tuli käytetyksi.

Positiivista tässä syksyssä oli hyvän hirvikannan lisäksi uuden reippaat pyyntimiehet, joita porukkaamme oli liittynyt. Heillekkin kausi kuulosti olleen aivan onnistunut. Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevaa syksyä. Ainoan "harmaan pilven" hirvimaiden ylle aiheuttaa alati kasvava susikanta, joka voi lopettaa perinteisen hirvikoirien käytön metsästyksessä jopa kokonaan lähitulevaisuudessa.

Tulevaisuus näyttää muuttuuko hirvenmetsästys ja mihin suuntaan? Onko päättäjillä rohkeutta puuttua susiongelmaan?

Elo - syyskuu meni Elmalla hirvitöiden opiskeluun, joka aika usen kääntyi myyränpyynniksi. :)

Vaan sitten kun hommasta alettiin päästä jyvälle, metsästä kuului välillä komea hirvihaukku.

Ensimmäinen kaato.

Erätulilla.

Siinä nuoruus ja kokemus kohtaa.

Jäljillä oltiin.

Hirvenmetsästyksessä pitää välillä käyttää luovuutta, jotta riista ei karkaa naapurin puolelle. :)

Kauden viimeinen kaato Jaskalle ja Säteelle. Lunta alkoi olla jo haitalle saakka.

Riwo antoi kaadolla Eskolle kunnon kielisuudelman palkaksi. :)

Antin ja Hertan kaato.

Jahtipäällikkö puhelinpalaverissa. 

Paten passissa paukkui.

Tuleva hirvimies.

Auvon kaato.

Meiltähän tämä käy.

Rikun piippu savuaa.

Ei meillä kaikkia hirviä mönkijällä haeta.