Talven sidoksia

Tänä talvena saanut kohtuudella sidottua uutta sutturaa askien täytöksi, vaikka vielä on paljon mitä pitäis pyöritellä. Ens kaudelle tarvii molemmille, niin itämeriläisille kuin atlantin asukeille uusia syöttejä. Itämeren lohille vähän tuhdimpaa ja painavamaa putkiperhoa ja atlantin kaloille niukempaa luikeroa, niin koukkuun kuin putkelle.

Itsellä on sellainen ajatusmaailma sitoessa, että mitä kirkkaampi vesi, sitä niukempia perhot saisi olla. Taas itämereen laskevilla joilla, joissa vesi on humuksisempaa, saa perho olla vähän näkyvämpi niin väreiltään kuin hahmoltaan.

Paljon on vielä tekemättäkin, kuten pintaperhot joita luultavasti tulee eniten uitettua Norjan reissulla. Onhan tässä vielä hetki aikaa kauden alkuun.

Pientä poranterää ja pikkumustaa

Näillä molemmilla omasta päästä viritellyillä tuli viimekesän ainoat kalat.

Putkelle ympärisidottua tutuista koukkuperhomalleista.

Tähän kuulemma piikkas viimekesänä humusvedessä.

Kalan perspektiivistä.

Oliivia

Glödhäck

Ambulansseja

ViMua ja PuMua

Strömsötä

Phatagorvaa

Mustaa aaltoa putkelle 

Perinteistä Sunray shadowia

Pienempiä apinasiipisiä

Sillen

Green higlanderin muunnos

Bloppereita

Opossum zonkkereita

Eräs viikonloppu piipahti muutama Huru-Ukko mun luona sitomassa.

ps. Tässä paras putkiperhorasia mitä on vastaan tullut. C&F desing tube fly box

Lohimaila; Spey Lab 10/11# 15'

Viime talvinen vavanrakennus projekti meni niin totaalisen persielleen, kuin olla voi ja sen jälkeen ajattelinkin, että saa tämä homma hetkeksi riittää. Niin se vain taas mieli muuttui, kun kesä ja uusi kalakausi alkoi lähenemään. Tarve oli toiselle isolle lohivavalle, joka saisi mieluusti olla vielä järeämpi, mitä tuo minun nykyinen Sage TCX 10# 15'.

Sagellakin viime kesänä heitin 850 grainista ruoppasiimaa, mutta ei se niin hääviltä tuntunut ja muutenkin säälitti jos katkotan arvokkaan vavan yliraskaalla siimalla. Tähän hommaan piti sitten saada keppi joka ei niiaa eikä notku vaikka DeWeä heittäessä ei niin ajoitus aina sattuisikaan kohdilleen. Koitin talven aikana katsella sopivaa mailaa käytettynä, mutta eipä sattunut kohtuuhintaista vastaan.

Muistin sitten, että kaverini tilasi Leivon Markukselta Spey Labin 15 jalkaisen aihion, joka oli julman ruoskan maineessa. Laitoin Markukselle sähköpostia ja sattuikin niin, että hänellä oli vielä muutama ko. aihio varastossa. Tämähän on tosin joku vinkuintiassa valmistettu hiilikuituaihio, mutta voimaa siitä pitäisi löytyä. Kuulemma jaksaa heittää 50g klunssia helposti.

Päätin, ettei tästä tehdä mitään korua, vaan täysin työkalu mahdollisimman helpoilla, mutta toimivilla  ja laadukkailla osilla. Valmiskahvat ja kelankiinnikkeen tilasin hileveliltä.

Aikaa kasauksessa ei mennyt, kuin muutamia vapaapäiviä, kiitos hyvin paikalleen istuvien komponenttien. Ainoa missä pitä alkaa säätään ja hifisteleen oli vavan tasapainotus. Tuntuin nimittäin, että vapaa jää pahasti nokkapainoiseksi Danielssonin H5D kelan kanssa ja siksi tilasin 8mm paksuista lyijytankoa, jonka upotin aihion tyveen. Painoa meni melkein 90 gramman verran, ennenkuin tasapainopiste siirtyi yläkahvan puolelle.

Decalin lakkaus meinasi mennä jännäksi, kun tyvipätkä oli jäänyt yöllä suttaamaan pyörittimessä. Aamulla mieleen tuli teletappien hokema, "uudestaan," mitä armeijassakin epäonnistumisen jälkeen aina huudettiin. Sidontalanka piilotti onneksi purkutöherrykset alleen ja toinen yritys meni jo paremmin.

Lopputulos oli oikeastaan juuri niinkuin pitikin, eli  sopivan ruma, mutta toimiva. Nyt vain kun pääsisi äkkiä testaamaan.

Aihio on ainakin suorempi mitä monessa G.loomiksessa.

Renkaiden paikat kopsasin laiskuuttani suoraan Sagesta.

Renkaina Recoilin black perl snaget.

Lyijyä perään.

Tasapainopiste kelan kanssa siirtyi kahvan puolelle painotuksen jälkeen.

10.6.2017

Nyt on ekat tyypit päästy Speylabilla ottamaan ja täytti kyllä kaikki odotukset mitä oli. Vapa on todella nopea ja voimakas. Kärki on pehmeähkö, mutta siitä alaspäin voimaa löytyy. En vielä ehtinyt testailla muulla kuin 850gr deep water expressillä ja sen kanssa vapa oli kuin kotonaan. Testit jatkuu ens viikolla Ruotsin lohijoilla.

Hirvisyksy 2016

Tämä kausi alkaa olemaan hirvijahtien osalta omalla kohdalla taputeltu. Odotukset ennen pyytikauden alkua eivät olleet mitenkää häävit. Tunnelmaa varjosti vanhimman jämptimme Irrin äkillinen poismeno kesäkuussa. Heti tämän ikävän sattuman perään saatiin lisää huonoja uutisia. Seuramme pitkäaikainen aktiivijäsen ja hirviporukkamme johtaja oli myös nukkunut pois yllättäen. Loppukesästä mietin pitkään, että lähtisinkö tänä vuonna pyyntiin ollenkaan.

Ennen aloitusta kokoonnuimme tukikohtaamme, Hongiston kodalle ja järjestäydyimme uusiksi tulevaa kautta varten. Uudeksi johtajaksi valittiin isäni ja minut nakitettiin varajohtajaksi, muutamien muiden lisäksi. Lupia tänävuonna oli edellisvuotta enemmän ja niin kuulosti olevan myös hirviä.

Pyynti alkoikin melko rytinällä ja kaatoja saatettiin saada samana päivänä useita. Susista ei onneksi koitunut ongelmaa vaikka havaintoja niistäkin oli useampia. Taisivat onneksi olla vain jotain kulkureita. ...Vielä toistaiseksi.

Tämän hetken tilanne on se, että aikuisen lupian on muutama reservissä, ja pyynti jatkuu vasojen pyynnillä. Vähäinen lumitilanne tietysti hankaloittaa asiaa, sillä summassa vasojen etsintä tahtoo olla aika tuloksetonta touhua. Tuskimpa kaikkia vasoja saadaan edes kaadetuksi.

Ylipään porukka koossa. Vain yksi puuttuu.

Täys kärryllinen.

Jounin kaato.

Välillä tekniikka pettää.

Jarmo tyhjensi pajatson.

Huopakin kuningas.

Hyviä koiria porukallemme on useita, mutta se on pakko sanoa, että isän koira Ani oli melkoinen kone tänä vuonna. Laskeskeltiin kerran, että pyyntipäiviä Anille on nyt tullut 2-3 kpl viikolle. Niistä jokaisena päivänä, kahta tyhjää lukuunottamatta, on hirvi löytynyt. Seisontahaukkuun on kaadettu ainakin 5kpl ja karkosta passissa ammuttu noin kymmenen elukkaa.

Uutta omalla osalla tänä syksynä oli se, että nyt on minullakin hirvikoiran pentu kasvamassa. Irrin kevään pentueesta jäi ainoa narttupentu meille. Tämä siis on isäni ja minun yhteinen projekti. Elma kuitenkin asuu luonani ja nyt olen päässyt tosissaan opettelemaan koiran koulutusta ja kasvatusta. Elma on nyt 7kk ikäinen ja hirvikontakteja on syksyn aikana kertynyt 4 kappaletta. Seisontahaukkuakin Elma on jo tapaillut, mutta eivätpä ne ole haukkuun jääneet. Karkon seuranta on ollut siinä parin kilometrin paikkeilla ja siihen on yleensä rohkeus loppunut.

Parasta kuitenkin Elmassa on sen emältään peritty luonne. Ei voisi enää kiltimpää ja höylimpää koiraa toivoa. Yllättävän nopea oppinenkin se on. On nimittäin tullut opetettua paljon perus tottelevaisuus juttuja, mille vanhat patut saattaisivat nauraa hirvikoirasta puheenollen.

Kunhan pentuajan hökellys ja häsellys menee ajan kanssa ohi, luulenpa saavani tuosta mahtavan jahtikaverin ja perheenjäsenen.

Kausi pakettiin

Olen jahdannut sitä lohiluokan kalaa koko kauden jo lähes hulluuden partaalle. Tuntui, että välillä pyytämisestä jo unohtui se tärkein, eli kalastamisen rentous ja nautinto.
Edellisellä viikonloppureissulla heinäkuun lopulla sitä tavoitekalaa jo tarjoiltiin kuin tarjottimella, mutta jotenkin onnistuin senkin sössimään.

Olimme nimittäin Antin ja Jarmon kanssa pikavisiitillä eräällä pohjoisruotsin lohijoella ja minä ensimmäisellä laskulla hienolla poolilla 26 asteen helteellä. Siiman päässä ui putkeen sidottu GH variaatio ja rantapeiliin päästyään se pysähtyi. Samalla edessäni parinkymmenen metrin päässä hyppää 6-7kg lohi. Katsoin kalaa ja naureskelin mielessäni, että olipa komea. Samalla siima lähteekin sukeltamaan kalan perään ja tajuan sen ottaneen perhooni. Vapa pystyyn ja ralli alkaa. Ensin tämä täyshullu kala ryntää alavirtaan josta kääntää kohti omaa rantaa ja hyppää toistametrin loikan melkein kuivalle maalle.

Siitä se jatkaa 100lasissa suoraan minua kohti ja siima löystyy vaikka kuin kelaan. Ei auttanut muu kuin vapa olalle ja jalat alle. Siima makaa pitkään löysänä suuren pintakiven päällä ja kala kiertää kiveä. Jotenkin hullun tuurilla se kuitenkin pysyy kiinni ja saan löysät puolalle. Siihen mennessä kala on hypännyt jo ainakin viisi kertaa.

Koitan pidellä kalaa paikallaan, mutta eihän se stoppaa vaan vetää yhdellä syöskyllä lähes 100 metriä siimaa keskivirtaan. Koitan pysäyttää kalaa painamalla controllin taistelujarrua vastapäivään ja kala keskivirrassa pintaan möyrimään. Siinä se sitten irtoaa yllättäen ja kelaan siiman pettyneenä sisään.

Jälkeenpäin Antin kanssa kelan jarrua testatessamme, joudun toteamaan, että oli kyllä täysin oma töppi. Näköjään Danielsson controllin taistelujarrulla saa puolan täysin lukkoon. Kala siis repesi irti liian kovan paineen alla. Kyllä tympäisi, kun peräänkin olisi pystynyt menemään.

Kauden viimeiselle reissulle lähdettiin toiveet korkealla Miikan, Aleksin ja Oton kanssa ja kohteena taas Ruotsin lohet. Perillä jakaannuimme kahden ukon kalaporukoihin, minä Oton kanssa ja Miika Atin matkaan. Eka iltana katselimme Oton kanssa kun isot lohet vain hyppäsivät narua meidän siimoillamme, vaikka edellisellä viikolla Otolla oli siimat kiristyneet samassa paikassa monena iltana.

Seuraavana aamuna Miika oli ensimmäisenä ylhäällä ja kävi kopaisemassa mökkirannan poolin, eikä suotta. Niskalta perhoon oli posauttanut 52cm mertsari. Me taas Oton kanssa suuntasimme eräälle alavirran poolille, jonka yläosan pääsin korkkaamaan. Kohta omavirittelemääni pientä putkiperhoa vietiin voimalla. Heti tunsin, ettei koputtelija ollut tittiluokkaa. Onneksi se pysyi melko rauhallisena poolissa ja Otto sai sen vaikeasta paikasta huolimatta tailattua.

Kauden tavoite sai täyttymyksen ja sain sen himoitsemani lohiluokan kalan. Pituutta puolikirkkaalla nartulla oli tasan 90cm ja taulukko näytti painoksi n.8kg. Pikaiset kuvat ja kala takaisin jokeen sukua jatkamaan. Apina tippui sillä sekunnilla selästä ja loppureissu oli pelkkää nautiskelua. Iltahämärässä saimme vielä Oton kanssa pikkumertsarit mieheen.

Sunnuntaina ajelimme kotiin ja minä pakkasin vielä pienemmät vavat matkaputkeen, sillä ajelimme maanantaina Jussin kanssa kuusamoon syystaimen jahtiin. Sillä reissulla ei saaliiksi saatu tällipottuja kummempaa.