sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Hirvisyksy 2017

Syksy 2017 oli monella tapaa erilainen verrattuna aiempiin jahtivuosiin.

Suurin ero entiseen oli jahdin aloituksen aikaistuminen syyskuulle peltopyynnin muodossa. Meillä tosin päätettiin aloittaa peltokyttäys vasta 1. lokakuuta.
Melko monena aamuna tulikin käytyä aamukahvit pellon laidassa juomassa ja joitain kuumottavia tilanteita kyttäily tarjosikin, mutta yleensä kyseessä oli "vääriä" eläimiä, sillä sopimus oli kaataa vain vasoja peltopyynnissä.

Muutenkin tuntui, että illat olisivat olleet parempaa aikaa kyttäykselle, sillä monesti samana päivänä aamukyttäyksen tuottaessa vesiperän, illalla samalla pellolla oli lauma hirviä.

Perinteinen pyynti metsän puolella alkoi sitten vasta lokakuun toisena lauantaina. Tätä hetkeä varten olimme reenanneet Elman kanssa heti koirien irtipitoajan alettua. Aloitusviikonlopulle en Elmaa metsään ottanut, mutta seuraavalla viikolla aloitimme tositoimet. Seuraavana keskiviikkona se sitten onnistui, kun Elma sai tuplavasaporukan haukkuun ja pääsin kaatamaan seisontahaukusta Elman ensimmäisen hirven.

Siitä kausi eteni tuttuun tapaan ja luvat alkoivat huveta tasaiseen tahtiin. Ainoan todellisen harmin jahdin onnistumiselle aiheutti alituinen susien uhka. Jokaisena aamuna ennen jahtia piti palaverata ja kuulostella viimeisimmät susihavainnot ja päätös jahtialueesta tehdä sen mukaan. Muutamana aamuna jäi jopa lähtemättä metsälle.

Kohtuullisen suuresta lupamäärästä johtuen pyynti jatkui vielä joulukuulle, jolloin paksu lumikerros alkoi jo haitata metsässä liikkumista niin koirilla kuin koiranohjaajillakin. Silti kausi käytettiin loppuun saakka ja kaikki luvat tuli käytetyksi.

Positiivista tässä syksyssä oli hyvän hirvikannan lisäksi uuden reippaat pyyntimiehet, joita porukkaamme oli liittynyt. Heillekkin kausi kuulosti olleen aivan onnistunut. Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevaa syksyä. Ainoan "harmaan pilven" hirvimaiden ylle aiheuttaa alati kasvava susikanta, joka voi lopettaa perinteisen hirvikoirien käytön metsästyksessä jopa kokonaan lähitulevaisuudessa.

Tulevaisuus näyttää muuttuuko hirvenmetsästys ja mihin suuntaan? Onko päättäjillä rohkeutta puuttua susiongelmaan?



Elo - syyskuu meni Elmalla hirvitöiden opiskeluun, joka aika usen kääntyi myyränpyynniksi. :)


Vaan sitten kun hommasta alettiin päästä jyvälle, metsästä kuului välillä komea hirvihaukku.

Ensimmäinen kaato.


Erätulilla.

Siinä nuoruus ja kokemus kohtaa.


Jäljillä oltiin.


Hirvenmetsästyksessä pitää välillä käyttää luovuutta, jotta riista ei karkaa naapurin puolelle. :)




Kauden viimeinen kaato Jaskalle ja Säteelle. Lunta alkoi olla jo haitalle saakka.

Riwo antoi kaadolla Eskolle kunnon kielisuudelman palkaksi. :)

Antin ja Hertan kaato.


Jahtipäällikkö puhelinpalaverissa. 

Paten passissa paukkui.



Tuleva hirvimies.

Auvon kaato.


Meiltähän tämä käy.

Rikun piippu savuaa.

Ei meillä kaikkia hirviä mönkijällä haeta.

lauantai 19. elokuuta 2017

Loppukauden viimeiset yritykset

Niin se on taas tämä kesä kääntymässä loppua kohden ja oli aika käydä kauden viimeinen lohestus reissu. Tälle reissulle starttasimme Manen kanssa kahdestaan.
Aikaa meillä oli varattu reissulle vain neljä päivää ja siksipä emme aivan Norjaan asti ehtineet, vaikka mieli olisi tehnyt.

Keskiviikko iltana löysimme itsemme eräältä Ruotsin lapin lohijoelta ja kalaan lähdetiin heti. Tuuli kuitenkin haittasi heittämistä, että kalastus jäi pariin laskuun per mies.
Seuraavana aamuna tuuli oli onneksi tyyntynyt. Juha oli häipynyt  aikoja sitten kalaan, kun minä kömmin kodasta ulos. Pikainen aamupala naamaan ja kurahousut jalkaan.

En ehtinyt ensimmäistä laskuani kunnolla puoliväliin kun siimanpäässä tuntui luja tukistus. Kala kesyyntyi alkurallin jälkeen aika nopeasti ja rannassa mitta näytti naaraslohelle pituudeksi 86cm. Perho irti ja kala takaisin jokeen. Toinen lasku alkoi yhtä hyvin, mutta nyt tärppi tuli vielä ylempää samassa poolissa. Tätä kalaa en ehtinyt edes mitata, kun se jo potkaisi käsistäni takaisin vapauteen. Hieman edellistä pienempi se kuitenkin oli.
Illaksi vaihdoimme eri poolille, missä kyllä kaloja näkyi pinnassa, mutta siiman päässä ei tapahtumia enää ollut.

Perjantaina ajelimme taas hieman eri poolille, mikä oli paikkana molemmille uusi. Se vaikutti kuitenkin lupaavalta ja kahlaaminenkin siinä oli yllättävän helppoa. Päivän kääntyessä iltapäivän puolelle eräällä laskulla tuntui taas perhon päässä tökkimistä. Maltoin olla nostamatta vapaa liian aikaisin ylös ja kala tarttui. Tämä kala tuntui edellisiä pirteämmältä ja muutenkin sen rantautus meinasi mennä jännäksi, kun kala ui Juhan jalkojen välistä. Seuraavalla yrityksella Juha sai kuitenkin napattua hyvän otteen lohen pyrstöstä. Mitta näytti naaraskalalle pituudeksi 81cm.
Pikaiset kuvat ja kala takaisin elementtiinsä valmistautumaan kutupuuhiin.

Lauantaina aamupäivällä purimme leirin ja lähdimme ajelemaan kotia kohti. Tämä lohenkalastuskausi oli kyllä omalla kohdallani ehdottomasti paras. Kalaa tuli ja enkat paukkui.
Näillä muistoilla jaksaa taas pitkän talven odotella tulevaa kesää.


Siimojen virittelyä.




Aina on kivaa kun hiat kastuu. Torstain eka laskun 86cm


Toka laskun ~75-80cm


Passatinromu toimi koko matkan. 😄

Perjantain 81cm


perjantai 28. heinäkuuta 2017

Lohiloma 2017

Tylsä otsikko, mutta jospa tarina ois mielenkiintoisempi. Ainakin meille tämän vuoden pohjoisen reissu jäi varmasti mieleen monella tavalla.

Reissu alkoi ensimmäinen päivä heinäkuuta ja aikaa kalastukseen meillä oli Jarmon kanssa varattu vajaat kolme viikkoa. Jussilla kotiinlähtöpäivä oli hieman aikaisemmin.

Menomatkalla arvoimme, että haemmeko Haaparannan bolagetista täyden lastin vai ollaanko kuuliaisia ja otetaan vain rajan yli vietävä sallittu määrä. No päätimme noudattaa rajoituksia ja olla koettamatta tuuriamme ja tälläkertaa se todellakin kannatti. Norjan rajalla nimittäin seisoi tyttö lapa pystössä ja ensimmäinen kysymys oli "How much you have alcohol and nicotine?" Olispa tullut kalliiksi, jos kontista ois siinä vaiheessa vyörynyt Sofiero-tölkkejä pitkin tullin pihaa. :D

Lähtiessä kuulimme, että kohdejoella vesi tulisi olemaan huomattavasti normaalia korkeammalla johtuen myöhäisestä keväästä koko Pohjois-Euroopassa. Tämä vaikuttikin reissusuunnitelmiimme siinämäärin, että ensimmäiseksi viikoksi päätimme jäädä joen alaosille kalaan. Siellä virtaamat eivät vaikuttaisi lohen nousuun niin paljoa, mitä ylempänä.

Tämä osoittautui ihan peliliikkeeksi vaikka pakottikin meidät kalastamaan isommissa ringeissä, missä näytti vaikuttavan toinen toistaan eriskummallisempia vavanheiluttajia. Toki ringissä tapaa myös vanhoja tuttuja kuin myös uusia hienoja tyyppejä.

Kalaa näytti olevan hyvin liikkellä ja sitä myös näkyi ilmassa melkein kokoajan. Eka luvalla alkoi siiman päässä tapahtumaan. Minä sain yhden 2,5kg titin ja Jamppa karkuutti yhden. Jussilla meinasi alkureissusta kalatapahtumat olla harvassa, mutta kun kalahanat avautuivat alkoi tilanteita tulemaan. Jussi onnistui onkimaan perättäisillä laskuilla komean titin ja yli 4kg lohijalan.

Tittitapahtumia riitti pitkin alkuviikkoa, mutta ensimmäiset isommat tällit tulivat vasta loppuviikolla. Minulla kävi isohkolta jalkaluokan kalalta näyttävä möykäri katkomassa tapsin, kun hypyssä fluorocarboni napsahti sivutapsin kohdalta poikki. Taas piti oppi hakea kantapään kautta ja jatkossa tietää ettei fluoroon kannata sivutapsivirityksiä tehdä, ainakaan näillä solmuilla.

Jampalla vapa nyökkäsi raskaammin heti seuraavana iltana poolia ylempää. Sitä edelsi tosin pari karvasta karkuutusta, mutta tämä kala pysyi koukussa haaviin saakka. Kokoa kalalla oli 5,6kg. Samana iltana pääsin myös itse pitelemään pitkän aikaa hyvän kokoista kalaa samassa poolissa. Siinä rytäkässä pohjasiimatkin tuli tuuletettua, mutta kala onnistui puistelemaan koukun huulestaan aivan rannan tuntumassa.






Jussin lohijalka


Haavimiehen homma ei oo aina helppo.



Mutta tämäkin saatiin pussiin. Jamon 5,6kg


Naruhyppyä Pasin kalan haavinnassa.




Lohen matka synnyin seuduilleen ei ole helppo ja tasainen.


Ensimmäinen viikko vierähti todella nopeasti ja virtaamat ehtivät laskea sinä aikana sille tasolle, että toinen viikko aloitettiin joen Norjan puolen ylemmillä osilla. Siispä nakkasimme sunnuntaina rinkat pykälään ja marssimme pitkin Mordorin portaita erämaahan. Tällä seudulla sentään joki oli meille tuttu ja tiesimme jo suurinpiirtein ottipaikat, vaikka monelle niistä ei vesitilanteen takia päässyt ollenkaan.

Olen jo meidän kalaporukassa tunnettu aamu-unisuudestani ja monena aamuna sain taas juoda aamukahvini kylmänä, kun Jussi ja Jarmo olivat häipyneet aikaa sitten kalaan. Niinpä nytkin eräänä aamuna lämmittelin trangialla jo kylmennyttä sumppia ja mietin minne lähtisin yksinäni heittämään. Päätin marssia leiristä hieman alavirtaan, missä joen syvin uoma on aivan oman rannan tuntumassa. Ehdin laskea tätä poolia muutamia askelia alavirtaan kun perho pysähtyi ja lohilenkki nykäistiin sormieni välistä agressiivisesti.

Heti tärpistä tunsi, että nyt siellä koputtelee hieman raskaamman caliberin kala. Potkut olivat painavia ja vavankärki nyökkäili rauhallisesti syvälle. Hetken kala pysyi rauhassa paikallaan, mutta sitten se sai käännettyä päänsä estelyistäni huolimatta alavirtaan ja ralli alkoi. Kela surisi ja kala meni kohti alapuolellani alkavaa vajaa 200m pitkää koskea. Kosken niskalla se vielä hetkeksi stoppasi ison niskakiven viereen, mutta siitä se potkaisi kuitenkin koskeen.

Tässävaiheessa en voinut muuta kuin ottaa jalat alleni. Pohjasiimat viilettivät jo pitkällä ja minä kompuroin kivikkoista rantaa kalan perässä alavirtaan. Siinä samalla muistui mieleen meidän edellisen illan keskustelut kosken alaosasta. Mieleen tuli kirkkaana Jarmon sanat; "Tästä kohtaa ei kannata kalastaa, koska jos kala ottaa ja se päättää kiertää tuon ison kalliosaaren väärältä puolen menettää kalan lisäksi myös kaikki siimat".

Moneen kertaan vilkuilin väsytyksen aikana ympärilleni, että eikö ketään satu tulemaan avuksi, mutta ei. Onneksi tämä kala päätti pysähtyä viimeisen kosken lopussa rantamonttuun, eikä lähtenyt kiertämään tätä pahamaineista kalliosaarta. Siinä vaiheessa tuli ensimmäistä kertaa jopa tunne, että voin ehkä sittenkin voittaa tämän taistelun. Monta kertaa se vielä kuitenkin yritti lähteä rantamontusta kovaan koskeen, mutta nyt oli kalalla jo paukut senverran loppu, että sain pakotettua sen pysymään rantamontussa.

Ensimmäinen rantautusyritys ei onnistuntut vaan kala pääsi vielä kääntymään takaisin virtaan, kuten myös toinenkin. Koko ajan mielessä pyöri pelko, että yläperho tarttuu johonkin pohjaan ja kala irtoaa. Noh kolmannella kerralla sain vedettyä kalan jo hieman pidemmälle rantakiville kyljelleen, että pääsin siimaa tiukalle kelaten hiipimään sen taakse ja napattua hyvän otteen pyrstokahvasta. Työnsin kalan kuiville ja löin sen tainnuksiin. Sitten huusin kurkkusuorana hetken aikaa, kun tunnekuohu vapautui.

Tunne oli aivan uskomaton, kun oma ennätyslohi makasi kuivilla. Toisaalta harmitti, kun jouduin kalan tappamaan, mutta kaikki kuvausvälineet, mitat, puntari ja punnituspussi olivat jääneet kauas ylävirtaan repulle. Tosin jouduin väsyttämään kalan melkein puolikuolleeksi, että onnistuin sen yksin rantauttamaan. Sen verran olen omahyväinen, että ennätyskalani halusin ikuistaa ja samalla tein joelle lupauksen, että kaikki loppureissun kalat tulisin vapauttamaan, ja niin myös teinkin.

Ilmeet olivat ikimuistoiset kun Jussi ja Jarmo palasivat leiriin, missä minä kädet vieläkin täristen jätkiä odottelin. Rantakoivussa roikkui 110cm ja 12,55 kiloa painava täysin kirkas koukkuleukainen uroslohi.


Seuraavina päivinä kalatapahtumat olivat harvassa, vaikka jotain karkuutuksia ja tärppejä saimmekin ja onnistuin jopa yden titin vielä saamaan. Viikon loppupuolella Jussin kotiluvasta loppui aika ja kävimme Jussin saattelemassa kotimatkalle. Seuraavana iltana olimme taas Jampan kanssa iltakalalla, minä tosin harrivehkeiden kanssa, Jamppa hihkaisee ylävirrasta vapa mutkalle vääntyneenä. Kelasin siimat sisään ja juoksin kaveriksi.

Tämä kala oli taas tittiä isompi, mutta pysyi onneksi poolissa ja sain sen väsytyksen päätteeksi tailattua rannalle. Puntari näytti jo hieman väriä ottaneelle marjakselle painoksi 7,65kg. Siihen oli hyvä päättää sen illan kalastukset ja marssia takaisin leiriin. Matkalla tosin pääsin kastelemaan hihani toistamiseen, kun reservaatin konkarilla oli väsytys leirin läheisellä montulla käynnissä.

Seuraavana aamuna teltasta kömmittyämme yläleirin porukka naureskeli, että kohta on pojilla lerinvaihto edessä. Syy tähän selvisi, kun kurkisti olan yli joelle. Vesi oli nimittäin noussut yhdessä yössä niin paljon, että kohta leiripaikamme jokivarressa olisi jäänyt veden alle. Aamukahvia keitellessämme teimme Jampan kanssa pikapäätöksen joen vaihtamisesta. Kävimme silti vieä aamukalassa tahoillamme, Jarmo lohen pyynnissä ja minä harriongella.

Olin nimittäin päättänyt yrittää parantaa harriennätystäni, mutta kaupan ostoperhojen koukut olivat niin pehmeitä, että aina ison kalan ottaessa ne vääntyivät heti suoraksi. Ensi reissulle pitää muistaa ottaa omat harriperhot mukaan. Toki yksi kala pysyi pidempään kiinni ja olinkin varma, että nyt paukkuu 1,5 kilon raja helposti. Vaan kun sain kalan vinssattua jalkoihini, huomasin pettymykseksini, että sehän on iso titti, ja kiinni taas siinä pehmeäkoukkuisessa superpupassa. Suoraksihan se koukku taas oikeni, vaikka kala oli jo melkein käsissäni.

Samana päivänä purimme leirimme, nostimme hattua joelle hyvästiksi ja poistuimme takaisin vaarojen yli "sivistykseen". Saimme vuokratuksi huoneen eräästä majatalosta ja lämmintä porokeittoa illalliseksi. Tuntuipa mahtavalta kahden telttaviikon jälkeen päästä saunan jälkeen puhtaisiin lakanoihin nukkumaan.


Jos haluaa päästä pois ringeistä, on vuodatettava hieman hikeä.








Sunnuntai aamuna  16.7 käänsimme mersun keulan Norjaan kohti Varangin vuonoa. Pitkän ajomatkan jälkeen illalla olimme taas tutulla hienolla lohijoella karun tundramaiseman keskellä. Muita ääniä ei kuulunut, kuin joen solina kaakkurien ronkotuksen säestämänä. Nukkumaan ei tietenkään maltettu mennä, vaan kalakamppeet heti päälle ja joelle.

Iltakalastus sai uskomattoman alun, kun Jarmon vapa vääntyi heti ensimmäisellä laskulla. Titti rannalle kuvattavaksi ja takaisin vapauteen. Seuraavaksi minun vuoro mennä, mutta tärppejähän ei lasketa. Jarmo seuraavalle laskulle ja taas sama homma. Mulla taas seuraavalla laskulla pelkkiä tärppejä. Kolmannella laskulla Jarmo joutui odottelemaan vavan vääntymistä yllättävän pitkään, mutta sieltä se tärppi kuitenkin taas tuli. Tämä kala kuitenkin osoittautui komeaksi pilkukkaaksi jokitaimeneksi, joka ei malttanut kuviinkaan jäädä vaan hyppäsi käsistä veteen ja porhalsi takaisin jokeen. Kyllä lohenkalastus on joskus naurettavan helppoa ja mukavaa.

Seuraavana aamuna marssimme alavirtaan tutulle paikalle, missä pieni sivujoki yhtyy päävirtaan. Meillä on sellainen sopimus omalla porukalla kalastaessa, että se joka on kalan saanut viimeksi kalastaa poolin viimeisenä. Siispä minä pääsin korkkaamaan tämän poolin ensimmäisenä ja sieltähän se tärppi tuli heti alku laskusta. Kala tuntui heti tittiä isommalta ja hetken aikaa väännettyäni se hyppäsi korkealle ilmaan. Hieno iso ja kirkas lohijalka puisteli kuitenkin hypyssä perhon suustaan.

Tässävaiheessa reissua ei karkuutus kuitenkaan kirvellyt enää läheskään yhtä paljon mitä yleensä. Olihan kaloja ja tilanteita jo reissulla ollut riittämiin ja sainhan taas siltä parhaan, eli tärpin. Se on ainakin minulla se kaikkein maagisin hetki, milloin maailma pysähtyy ja kaikki muu unohtuu.
Jamppa lupasi kuitenkin minun jatkaa laskuani, kun hahdestaan poolilla olimme ja kohta taas siiman päässä koputeltiin. Tosin nyt niin varovaisesti, ettei saanut selvää, onko koputtelija titti vai smoltti.

Vapautin varalta lohilenkin ja kun siima oikesi, tuntui tuttu paino. Lyhyen, mutta agressiivisen väsytyksen päätteeksi sain komean violetin sävyä hohtavan kalan käsiini. Mittaus, pari kuvaa ja kala nopsaa takaisin elementtiinsä. Nyt pääsi Jarmokin heittämään ja laskun loppuvaiheilta kala kiinni. Tämä kuitenkin irtosi ennen aikojaan.

Seuraavana päivänä kalastus jäi valitettavan vähälle, kun kävelimme pitkin jokitörmää etsien uusia kalapaikkoja. Päivä oli jo illan puolella, kun löysimme etsimämme poolin. Jarmo korkkasi poolin ilman tapahtumia. Koska Jarmolla ei normi uppoperhoihin tapahtumia ollut, päätin kopaista poolin isolla sunrayllä nopeasti uittaen. Tämä aiheuttikin poolissa välitöntä vipinää ja sain neljä todella äkäistä tärppiä. Isossa sunrayssä vaan tartutusprosentti on valitettavan huono ja tällipotuiksi jäivät nämäkin.

Toisella laskulla Jarmon vapa vääntyi laskun lopulla ja saimme komean titin kuvattavaksi. Päätimme lopettaa päivän siihen ja palata leiriin. Yöllä heräsin sateen ropisuttaessa kodan kattoa. Toivoin, ettei vettä sataisi niin paljoa, että jo korkealla ollut jokivesi alkaisi jälleen nousta.

Reissun viimeisen päivän päätimme onkia lähellä leiriä sijaitsevalla tunnetulla lohipoolilla. Heti ensimmäisellä laskulla huomasin, että vesi on hieman noussut ja virrassa huilaa isoja turvelauttoja. Laskun lopulla vesi muuttui sitten yht'äkkiä kristallinkirkkaasta ruskeaksi turvehumuksen värjäämäksi kuravelliksi. Perhoista joutui irroittamaan turveroskaa jatkuvasti ja kalastus kääntyi täysin mahdottomaksi.

Toista tuntia istuimme Jarmon kanssa rantapenkalla odottamassa veden kirkastumista. Sitten vesi kirkastui ja sen pinta laski yhtä yllättäen kuin oli noussutkin. Nyt päätin sitoa perhoksi Ally's shrimpin vaikka se ei kirkkaine väreineen tuntunutkaan ollenkaan tähän jokeen sopivalta. Hetkeä myöhemmin sain kuitenkin tukevan tärpin Allyyn, mutta kala ei tarttunut.

Päätimme siirtyä vähän matkaa alavirtaan tutulle leiripoolille. Siellä homman juoni selvisi kunnolla. Lohi oli selvästi muuttanut nousureittiään vastarannan puolelle ja tärpit olivat erittäin varovaisia. Ally tuntui kuitenkin kelpaavan ja sain yhdellä laskulla useita tärppejä joista vain yksi tarttui. Sekin ravisteli itsensä irti tovin väsyttelyn jälkeen. Ilta oli kuitenkin hieno ja kalastus mukavaa. Hyvillä mielin painuimme makuupusseihin nukkumaan ja aamulla aloitimme pitkän kotimatkan.



Enemmän nämä kalat oli ilmassa kun vedessä. 










Tämä reissu jää todellakin mieleen monessa suhteessa. Kalastus oli välillä täysin toivotonta ja taas toisinaan todella helppoa ja hauskaa. Ennätykset paukkui ja tilanteita oli olosuhteisiin nähden aika hyvin. Kaikki sai kalaa ja sitä syötiin joella ja kotiinkin oli tälläkertaa tuomisia. Näistä vajaasta kolmesta viikosta ei yksikään päivä jäänyt täysin kalastamatta. Silti nyt jo tuntuu, että voisi palata takaisin, jos vain lomaa olisi. Ja mikäpäs näitten jätkien kanssa on reissatessa. Kiitos taas Jarmolle ja Jussille seurasta. Toivottavasti ensi vuonna saadaan loputkin kalaporukastamme mukaan.