keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Varaslähtö jokikalastuskauteen

Alkoi tässä kevään aikana tuntumaan sellaista kummallista nykimistä heittokädessä ja ajatukset siirtyili huomaamatta yhä useammin virtaavien vesien ääriin. Asiasta kalakavereille kertoessani he ehdottivatkin lääkkeeksi kalalle lähtemistä. Miika heitti, että mennään Ruotsiin, siellä on moni joki jo auki ja kausi käynnissä.

No näinhän me toimmekin ja varasimme laivamatkat länsinaapuriin, jossa kohteena oli eräs kohtuullisen hyvänä meritaimenpaikkana tunnettu joki. Alunperin reissu oli suunniteltu pääsiäiselle, mutta kelit näytti silloin vielä ennusteen muukaan niin kylmältä, että päätimme myöhäistyttää ajankohtaa parilla viikolla. 

Torstaina perille päästyämme ilma ei mitenkään niin erityisen lämmin ollut silloinkaan, mutta selvästi plussalla kuitenkin. Kalastus aloitettiin seuraavana päivänä joen alaosilta. Ensimmäiset laskut menivät sopivaa siimaa ja uittotuntumaa etsiskellessä. Iltaa kohden toimiva siima löytyi ja paikkakin vaihtui joen alimmalle koskelle. 

Siellä tapahtui ensimmäinen kalakontakti, kun ilta-auringon pilkistäessä pilvien välistä, uittamaani punavalkoiseen putkiperhoon iski mukavan tuntuinen kala. Sain väsyteltyä kalan rannalle, josta Miika nappasi sen pyrstöstä ylös. Mittaa vasten lukemat näyttivät tasan 60cm ja taulukosta katsottu paino noin 2,4kg. Punnituspussi ja järkkäri olivat turhan kaukana, joten kännykällä pari räpsyä ja kala takaisin jokeen. Joen säännöissä vain rasvaevättömän taimenen voi nuupata.

Seuraavana päivänä sitten kalastus aloitettiin hieman tavallista myöhemmin ja jatkettiin sitten illasta pidempään. ;) Lämpötila vain kylmeni entisestään ja sää muuttui sateiseksi ja tuuliseksi. Tämä passivoi selvästi kaloja ja nousu jokeen taisi tyrehtyä melkoisesti. 

Koitimme keskittää kalastuksen aina vuorokauden lämpimimpään aikaan ja joka päivä heitimme vähintään 8h. Silti tapahtumia ei enää tullut ennen maanantaita, jolloin keskipäivällä aurinko taas pilkisti hetkeksi esille. Eräällä laskulla isoon kupariputkeen sidottuun bananflugaan iski kala. Lohilenkki lähti ja pari tervävää potkua tuntui siimassa, vaan kala ei kuitenkaan tarttunut. 

Tiistaina lähdimmekin sitten aikaisin aamulla ajelemaan kohti Uumajaa, josta laiva kotiin lähtisi. Hienoista jännitystä vaan aiheutti yöllä alkanut lumipyry kun minulla sattui volvossa olemaan alla kesärenkaat. Aamulla tiet olivat kuitenkin sulat ja kotiin päästiin ilman kommelluksia. 

Tästä paikasta täytyy mainita, että ei ollut miljööltään mikään kovin eräromanttinen kohde, sillä se virtasi ison kaupungin läheisyydessä. Kalatapahtumiakin olisi voinut olla hieman enemmän. Kyllä tuolla kuitenkin sai pahimmat poltteet tyydytettyä ja välineet säädettyä seuraavia reissuja varten.









tiistai 9. helmikuuta 2016

Cascanpaskasta lohikela

Viimetalvena ostin heräteostoksena ensimmäisen S- kampisen lohikelani Hardy Cascabedia MKII.n. Tämä oli taas näitä, "kun nyt halvalla sain," ostoksia. Kela on tätä uutta Hardyn kiinan tuotantoa ja olin kyllä kuullut että kelassa oli ollut ongelmia, mutta en niistä kuitenkaan säihkähtänyt.

No kesällä ne viat alkoivat sitten pikkuhiljaa paljastua. Tai ei se oikeastaan ollut vika, vaan ominaisuus. Sillä kastuessaan tuosta kelasta häviää jarru tai mikä pahempaa, jarru välillä pitää ja välillä suttaa. Eli siimaa vetäessä jarru nykii.

Kelan rakenteesta johtuen, puolan laidasta jarruttaminen on mahdotonta. Tietysti siimapaketin päältä sormilla painaen voisi kalaa yrittää hillitä. Vaan onhan se perhana jos kelaan on kerta jarrukin tehty, täytyisi sen toimia.

Cascapedian hyvä siimatilavuus, ihanan ruma jarruääni, reipas paino ja mukava ulkonäkö kuitenkin motivoi alkaa tutkia jarrun korjausmahdollisuutta. Tässä kuluvan talven aikana netissä sitten virisi keskustelu, jonka avulla sain ohjeet cascan purkamiseen ja jarrun korjaamiseen. Sen perusteella ajattelin tähän laittaa hieman ohjeita, jos joku toinenkin tahtoo pitää cascansa käyttökelana.

Ensimmäinen homma on kelan purkaminen. Siiheen tarvitaan aluksi kuumailmapuhallinta, jolla lämmitetään takapuolen jarrunsäätönypista Hardyn linnalogo irti. Se siis on liimattu ja sen alta paljastuu messinkinen lukitusmutteri.

Tämän lukitusmutterin pieni putkilukitus pitää porata 2mm metalliterällä pois. Sitten mutteri pyöritetään auki käyttäen apuna vaikka lukkorengaspihtejä. Kun mutteri on auki, lähtee jarrunsäätönuppi irti, jonka alta löytyy kaksi haulta. Haulit talteen ja sitten pyöritellään keskiakseli irti. Se siis on kierteellä kiinni kelan rungossa ja kierteet on ihan normi oikeankätiset.

Sitten kun akseli on kädessä, purkautuu jarru ja paljastuu jarrulevynä käytetty punainen "hiekkapaperin" pala. Se siis ajaa muka jarrulevyn virkaa. Tämä hiekkapaperi rapsutetaan jollain terävällä irti jarrulevyn taustarenkaasta.

Seurvaavaksi tehdään uusi jarrulevy esim. 0,5mm hiilikuitulevystä. Minä tilasin levymateriaalin täältä: http://www.downriggershop.com.au/carbontex-drag-washers.html
Levy tuli reilussa viikossa ja tuo puolenmillin vahvuinen hiilikuitulevy oli vahvuudeltaan juuri samaa mitä entinenkin jarrumateriaali. Hintaakaan ei kirjekuoreen mahtuvalla palalla ollut paha. Siitä arkista löin reikämeistisarjan avulla sopivan kokoisen kiekon irti, hion metallisen taustalevyn, puhdistin sen alkoholilla ja liimasin uuden hiilikuitulevyn siihen kuumakestävällä super eboxyllä.

Sitten kun eboxi oli kuivunut, kasaus päinvastaisessa järjestyksessä. Tuon messinkisen erikoismutterin lukitteeksi leikkasin 2mm naulasta pätkän, jonka pudotin reikään. Linnalogo vielä liimalla kiinni.
Vaikka kuinka nyin ja kuormitin veden alla olevaa jarrua, en saanut sitä enää suttaamaan.

Testailin vielä jarrutehoja lohikeloistani. Danielsson H5D 9/13 antoi vaakaa vasten ~2,3kg  Colton Torrent 13/15 +3kg ja Casca jarrulevyn vaihdon jälkeen ~2,5kg

Kyllä siitä lohikela taisi nyt viimeistään tulla!


Tuli vähän huonosti kuvattua nuo vaiheet, mutta tässäpä jotain.

Onhan se kelaksi nätti!


Tuossa näkyy logon alta paljastunut lukitusmutteri.



Keskiakseli tulee läpi ja on tosiaan kierteellä kiinni. Kannattaa sokkaa poratessa varoa kierteitä.



Kaskiakselin alta paljastuu itse jarrupaketti.



Oikealla irtaallaan vanha "hiekkapaperinpala" ja keskellä uusi hiilikuitujarrulevy liimattuna taustaansa.



Jarrulevy pesässään.



Kela kasattuna ja eipä enää vesi tuntunut jarruun vaikuttavan.







sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Pitää olla pikkusen plätski.

Talven ensimmäinen jääkalastuspäivä suuntautui minulla Kokkolan nurkille. Mennessä nappasin kyytiin Miikan ja Tuomaskin saapui heti perille päästyämme. Keli oli pilvinen ja sadetta enteilevä. Vipparalli alkoikin heti aamusta vapoja viritellessä. Itselle pari puikkaria ja Tuomaksen täkyssä taisi olla melkoisen vauras kala. Se kuitenkin katkoi tärpin jälkeisessä syöksyssä koko puruperukkeen ja meni menojaan.

Päivän piteli hiljaista, mutta illan alkaessa hämärtää alkoi tapahtua. Ensin tuomaksen vavasta lähti iso syötti, mutta vastarissa ilmeisesti kelan jarru oli liian löysällä ja koukku irtosi. Sitten jo poislähtiessa olin keräilemässä lähimpiä rantavapoja, alkoi kauimmaisen syvän rajaan sijoitetun vavan hälytin hiljokseen piipitellä. Kohta piipitys kiihtyi ja vippa nousi. Pojat ehtivät ensimmäisenä vavalle ja kun tämä pullukka oli vihdoin perillä, siimaa juoksi edelleen tasaisesti avantoon.

Vastaiskun sai tehdä suoraan vastapalloon ja kala tarttui hyvin. Muutaman syöksyn perusteella se tuntui samalta n.3kg puikkarilta mitä muutkin sen päivänä saadut kalat. Vasta avannon alla se alkoi laittaa hanttiin siihen malliin, että pakko olla isompi. Kun naama tuli vihdoin avannolle, meinasi huuto päästä. Onhan hirvittävän kokoinen naama, varmaan kymppi! Vaan kalaa rei'ästä nostaessani se loppuikin aika äkkiä, sai kympin haaveet unohtaa. Mutta lihava se oli, tosi lihava!

Maton mutkassa digivaaka näytti 9,82kg ja 1,6kg matto vähennettynä jäi painoksi 8,2kg. Yli 8kg on kyllä 101cm pituiselle kalalle melkoisesti. Siihen oli pitkä ja aktiivinen kalapäivä mukava päättää ja suunnata volvon keula kohti kotia. Ja pitää vielä mainita, että Tuomas onnistui saamaan pari päivää tämän reissun jälkeen 10,12kg kalan, että kovia kalamiehiä tuolta Kokkolasta löytyy.







Tuomaksen muutama päivä myöhemmin saama kymppi.

torstai 5. marraskuuta 2015

Hirvisyksy 2015

Kausi alkaa olemaan piakkoin ohi, enää muutama lisenssihirvi juoksee metsässä. Tämä syksy jää mieleen runsaasta hirvikannasta ja monista jännittävistä tilanteista. Molemmat meidän koirat toimivat taas hienosti ja kaatoja saatiin kummallekkin. Itsellä taas jännittävimmät tilanteet sattuivat Anin kanssa, mutta se hirvi osasi suojella nahkansa. Tässä muutamia kuvia tältä syksyltä meidän porukan pyynneistä.


Koko porukka ensimmäisen päivän aamuna.


Aloitusaamuna Jaakon passissa paukkui.


Unton kaatama sonni.


Irrillä vauhtia piisasi.



Velimies kaatoi Irrin haukkuun natun.


Tämä aamu sai salama-aloituksen. Irri löysi heti Y-piikkisonnin, joka pienen mutkan jälkeen juoksi minuun kopiksi. Aikaa koiran löysäämisestä n. 30min.



Hirven kravatti.


Jarmo kaatoi ison sonnin Pomon siirtyvästä haukusta.


Hra. Pikkarainen tai kippurahäntä, kuten me sitä pentuna kutsuttiin. Tottelee nykään nimeä Pomo.



Siinäpä sitä puhdasta ja ekologista lihaa.


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Syksyn ainoa kanalinnustusreissu

Tänävuonna tuntuu kanalintukanta olevan aivan aallon pohjalla ja omassa ja lähiseuroissa maalinnut rauhoitettinkin pikapäätköksellä. Tämä hyvä päätös ei kyllä meidän alueilla enempää perusteluita kaipaa.  Kainuussa sentään lintuja kuulosti olevan hieman paremmin ja siellä pyyntiaika kestikin lokakuun loppuun saakka.

Niinpä lokakuun lopulla kävimme Antin ja Jarmon kanssa puolangalla linnustusreissun, joka jäi minulle tämän syksyn ainoaksi maalinnunpyyntireissuksi. Säät olivat melko surkea, mutta siitä huolimatta märkään metsään puskeuduttiin jokaisena päivänä. Ja näinhän se on, että säätila on vain asennoitumis ja pukeutumis kysymys.

Uutta tällä reissulla oli se, että ensimmäistä kertaa meillä oli mukana koira. Nimittäin Antin ja hänen morsiammensa omistama cockerspanielin pentu Naava. Nuoresta iästään ja pienestä koostaan huolimatta Naava jaksoi yllättävän hyvin metsässä kulkea, eikä tainnut missään vaiheessa alentua ukon kumppareita kiillottamaan. Kaikki pudotetut linnutkin se löysi ja yhden linnun maasta pöläytti, joka meiltä olisi varmasti jäänyt huomaamatta.


Tuloiltana heti hirvenlihakebabit uuniin.


Teeri tipahti pilkulla latvasta n.170m matkalta.




Tämänkin pomppuun pudotetun Naava (aka. musta barbaari) löysi.



Haulikon paukku jota voi jo hieman kehaista.


Federalin kuvio 30 metristä.






sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Syyskalalla ylimaissa

Syksy on kyllä monesti vuoden parasta kalastusaikaa, jos vain kelit sattuvat kohdilleen. Ei ole liian kuuma, eikä itikatkaan enää haittaa. Joi'ssa riittää sopivan viileää vettä ja kalatkin tankkaavat talven varalle.
Me kävimme Jarmon kassa lokakuun puolenvälin jälkeen vuoden viimeisen harjuksenpyyntireissun koillismaan suunnilla eräällä pienellä erämaajoella. Vettä tällä reissulla joessa riittä jopa hieman liikaakin. Ilma oli kuitenkin mitä parhain ja kalakin oli jokseenkin otillaan. Tässäpä pari kuvaa.







Mun uusi "kesäasuntokin" palveli loistavasti keväästä myöhäissyksyyn.


keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Lohi & taimenkauden päätös

Niin se on taas tämä kausi lohen ja taimenen kalastuksen osalta taputeltu. Kausi mennä vilahti todella nopeasti ja tuntui, ettei millään kerinnyt tarpeeksi joelle, vaikka todellisuudessa kalastusvuorokausia taisi tulla ennätysmäärä. Kausi oli todella haastava ja olosuhteet melkein joka reissulla melko surkeat. Joet tulvassa ja reissutkin oli hieman of season. Myös "perän" takaa löytyi paljon vikaa, mutta oppia tämäkin kesä tarjosi runsaasti.

Kauden viimeinen reissu alkoi taimenen kalastuksella Hossan maisemissa. Tämä oli nyt yhdeksäs syksy samalla poppoolla samassa paikassa.  Lähdimme perjantaina ajelemaan Antin kanssa jo aamupäivästä ja kun Jarmo ja Jari illalla saapuivat mökille, tuprusi saunan piipusta paksut savut.
Kalalle päästiin lauantaina hyvissä ajoin aamulla ja ensimmäinen kala kävikin haavissa yhdeksän maissa. Tämä kala sattui minulle ja pituutta surkean evättömällä istarilla oli 54cm ja paino tasan 2kg.

Aamupäivän aikaan Jari tartutti joen keskivaiheilta maapallon, mutta hetken pitelyn jälkeen tämä maapallo alkoi liikkumaan rauhallisen raskain liikkein. Me muut seurasimme Jarin selän takana, kun tämä junakala päätti lähteä koskeen ja kohti alapuolista suvantoa. Jari kahlasi kalan perässä ja kelalta alkoi pohjasiimat näkymään ennen kuin kala pysähtyi n.100 metrin syöksyn jälkeen jääden pyörimään joen vastarannan kivien taakse.

Yritimme Jarmon kanssa haavit valmiina huutaa Jarille ohjeita, mutta kala oli päättänyt jäädä juromaan paikoilleen. Pienen ja ohuen kultakoukun vuoksi sitä ei voinut pakottaa liikkeelle. Kohta tapahtuikin se mitä kaikki olimme osannut pelätä, eli siima löystyi ja kala irtosi. Koukku oli suoristunut kovan paineen alla.

Iltapäivä oli kalatapahtumiltaan todella hiljainen, mutta illan alkaessa hämärtymään taimen alkoi taas aktivoitua. Jarilla kävi joku kala muutaman potkun verran kiinni ja eräs Joensuun mies sai kans hyvän tärpin joen keskiosalta. Minä kalastelin poikien jäljessä ja taas samasta paikasta, mistä aamun kalan sain, tuli tukeva tärppi. Kala tarttui hyvin ja oli heti ilmassa. Muutenkin vauhti ja paino oli eri luokkaa mitä aamullisella taimenella.  Jari kahlasi alavirrasta haavimieheksi ja kohta haavin pohjalla pötköttikin komea 61cm taimen mamma. Nyt ei 7 luokan 9,6 jalan vapa tuntunut ollenkaan liiottelulta.

Illalla Jari lopulta sai balsamia haavoihinsa 53cm mittaisella todella komeapilkkuisella kalalalla. Kyllä näin tapahtumarikkaan ja mukavan kalastuspäivän jälkeen oli hieno tunne palata mökille saunaa lämmittämään. Saunan lämpiämistä odotellessa laitoimme vielä järven rantaan grilliin tulet ja kuuntelimme kuikan aavemaista huutoa kirkkaan tähtitaivaan alla.

Sunnuntaina Antti pakkasi autonsa ja lähti ajelemaan takaisin Oulua kohti. Me sen sijaan Jarin ja Jampan kanssa vedimme kurahousut päälle ja painuimme joelle. Nyt joki vaikutti todella hiljaiselta. Lasku toisensa perään haravoimme koskea, ja sunnuntain ainoaksi tapahtumiksi jäivät Jampalla ja Jarilla yhdet taimentärpit mieheen.

Maanantaina luovutimme mökin ja läksimme kotimatkalle. Matkalla vielä piipahdimme Kuusamon suurpetokeskuksessa katsomassa Juuso- karhua.
Oulussa Jussi odotteli minua ja nakkasin kalavehkeet autosta toiseen ja Jatkoimme Jussin kanssa vuoden viimeiselle lohireissulle. Perillä jokivesi oli taas korkealla ja todella ruskeaa. Kalaa kyllä viimeaikoina oli kuulunut yllättävän hyvin. Tapahtumat tiistaina jäivät kuitenkin minulla olleeseen muutaman potkun tärppiin.

Nyt se pitkä odotus taas alkaa, mutta monta mukavaa muistoa ja opetusta jäi tältä kaudelta saaliiksi, muutaman kalan lisäksi. Kiitokset kalakavereille taas kerran!



Aamun 54 senttinen matkalla takasin.




Mörkö on karannut. Mies näyttää peukkua vaikka kyynel valuu poskella.


61cm kala laittaa jo hieman hymyilemään.




Jarin 53cm illan hämyssä.


Läskiä grillissä...


Tähtitaivaan alla.


Tessu-karhu