lauantai 19. elokuuta 2017

Loppukauden viimeiset yritykset

Niin se on taas tämä kesä kääntymässä loppua kohden ja oli aika käydä kauden viimeinen lohestus reissu. Tälle reissulle starttasimme Manen kanssa kahdestaan.
Aikaa meillä oli varattu reissulle vain neljä päivää ja siksipä emme aivan Norjaan asti ehtineet, vaikka mieli olisi tehnyt.

Keskiviikko iltana löysimme itsemme eräältä Ruotsin lapin lohijoelta ja kalaan lähdetiin heti. Tuuli kuitenkin haittasi heittämistä, että kalastus jäi pariin laskuun per mies.
Seuraavana aamuna tuuli oli onneksi tyyntynyt. Juha oli häipynyt  aikoja sitten kalaan, kun minä kömmin kodasta ulos. Pikainen aamupala naamaan ja kurahousut jalkaan.

En ehtinyt ensimmäistä laskuani kunnolla puoliväliin kun siimanpäässä tuntui luja tukistus. Kala kesyyntyi alkurallin jälkeen aika nopeasti ja rannassa mitta näytti naaraslohelle pituudeksi 86cm. Perho irti ja kala takaisin jokeen. Toinen lasku alkoi yhtä hyvin, mutta nyt tärppi tuli vielä ylempää samassa poolissa. Tätä kalaa en ehtinyt edes mitata, kun se jo potkaisi käsistäni takaisin vapauteen. Hieman edellistä pienempi se kuitenkin oli.
Illaksi vaihdoimme eri poolille, missä kyllä kaloja näkyi pinnassa, mutta siiman päässä ei tapahtumia enää ollut.

Perjantaina ajelimme taas hieman eri poolille, mikä oli paikkana molemmille uusi. Se vaikutti kuitenkin lupaavalta ja kahlaaminenkin siinä oli yllättävän helppoa. Päivän kääntyessä iltapäivän puolelle eräällä laskulla tuntui taas perhon päässä tökkimistä. Maltoin olla nostamatta vapaa liian aikaisin ylös ja kala tarttui. Tämä kala tuntui edellisiä pirteämmältä ja muutenkin sen rantautus meinasi mennä jännäksi, kun kala ui Juhan jalkojen välistä. Seuraavalla yrityksella Juha sai kuitenkin napattua hyvän otteen lohen pyrstöstä. Mitta näytti naaraskalalle pituudeksi 81cm.
Pikaiset kuvat ja kala takaisin elementtiinsä valmistautumaan kutupuuhiin.

Lauantaina aamupäivällä purimme leirin ja lähdimme ajelemaan kotia kohti. Tämä lohenkalastuskausi oli kyllä omalla kohdallani ehdottomasti paras. Kalaa tuli ja enkat paukkui.
Näillä muistoilla jaksaa taas pitkän talven odotella tulevaa kesää.


Siimojen virittelyä.




Aina on kivaa kun hiat kastuu. Torstain eka laskun 86cm


Toka laskun ~75-80cm


Passatinromu toimi koko matkan. 😄

Perjantain 81cm


perjantai 28. heinäkuuta 2017

Lohiloma 2017

Tylsä otsikko, mutta jospa tarina ois mielenkiintoisempi. Ainakin meille tämän vuoden pohjoisen reissu jäi varmasti mieleen monella tavalla.

Reissu alkoi ensimmäinen päivä heinäkuuta ja aikaa kalastukseen meillä oli Jarmon kanssa varattu vajaat kolme viikkoa. Jussilla kotiinlähtöpäivä oli hieman aikaisemmin.

Menomatkalla arvoimme, että haemmeko Haaparannan bolagetista täyden lastin vai ollaanko kuuliaisia ja otetaan vain rajan yli vietävä sallittu määrä. No päätimme noudattaa rajoituksia ja olla koettamatta tuuriamme ja tälläkertaa se todellakin kannatti. Norjan rajalla nimittäin seisoi tyttö lapa pystössä ja ensimmäinen kysymys oli "How much you have alcohol and nicotine?" Olispa tullut kalliiksi, jos kontista ois siinä vaiheessa vyörynyt Sofiero-tölkkejä pitkin tullin pihaa. :D

Lähtiessä kuulimme, että kohdejoella vesi tulisi olemaan huomattavasti normaalia korkeammalla johtuen myöhäisestä keväästä koko Pohjois-Euroopassa. Tämä vaikuttikin reissusuunnitelmiimme siinämäärin, että ensimmäiseksi viikoksi päätimme jäädä joen alaosille kalaan. Siellä virtaamat eivät vaikuttaisi lohen nousuun niin paljoa, mitä ylempänä.

Tämä osoittautui ihan peliliikkeeksi vaikka pakottikin meidät kalastamaan isommissa ringeissä, missä näytti vaikuttavan toinen toistaan eriskummallisempia vavanheiluttajia. Toki ringissä tapaa myös vanhoja tuttuja kuin myös uusia hienoja tyyppejä.

Kalaa näytti olevan hyvin liikkellä ja sitä myös näkyi ilmassa melkein kokoajan. Eka luvalla alkoi siiman päässä tapahtumaan. Minä sain yhden 2,5kg titin ja Jamppa karkuutti yhden. Jussilla meinasi alkureissusta kalatapahtumat olla harvassa, mutta kun kalahanat avautuivat alkoi tilanteita tulemaan. Jussi onnistui onkimaan perättäisillä laskuilla komean titin ja yli 4kg lohijalan.

Tittitapahtumia riitti pitkin alkuviikkoa, mutta ensimmäiset isommat tällit tulivat vasta loppuviikolla. Minulla kävi isohkolta jalkaluokan kalalta näyttävä möykäri katkomassa tapsin, kun hypyssä fluorocarboni napsahti sivutapsin kohdalta poikki. Taas piti oppi hakea kantapään kautta ja jatkossa tietää ettei fluoroon kannata sivutapsivirityksiä tehdä, ainakaan näillä solmuilla.

Jampalla vapa nyökkäsi raskaammin heti seuraavana iltana poolia ylempää. Sitä edelsi tosin pari karvasta karkuutusta, mutta tämä kala pysyi koukussa haaviin saakka. Kokoa kalalla oli 5,6kg. Samana iltana pääsin myös itse pitelemään pitkän aikaa hyvän kokoista kalaa samassa poolissa. Siinä rytäkässä pohjasiimatkin tuli tuuletettua, mutta kala onnistui puistelemaan koukun huulestaan aivan rannan tuntumassa.






Jussin lohijalka


Haavimiehen homma ei oo aina helppo.



Mutta tämäkin saatiin pussiin. Jamon 5,6kg


Naruhyppyä Pasin kalan haavinnassa.




Lohen matka synnyin seuduilleen ei ole helppo ja tasainen.


Ensimmäinen viikko vierähti todella nopeasti ja virtaamat ehtivät laskea sinä aikana sille tasolle, että toinen viikko aloitettiin joen Norjan puolen ylemmillä osilla. Siispä nakkasimme sunnuntaina rinkat pykälään ja marssimme pitkin Mordorin portaita erämaahan. Tällä seudulla sentään joki oli meille tuttu ja tiesimme jo suurinpiirtein ottipaikat, vaikka monelle niistä ei vesitilanteen takia päässyt ollenkaan.

Olen jo meidän kalaporukassa tunnettu aamu-unisuudestani ja monena aamuna sain taas juoda aamukahvini kylmänä, kun Jussi ja Jarmo olivat häipyneet aikaa sitten kalaan. Niinpä nytkin eräänä aamuna lämmittelin trangialla jo kylmennyttä sumppia ja mietin minne lähtisin yksinäni heittämään. Päätin marssia leiristä hieman alavirtaan, missä joen syvin uoma on aivan oman rannan tuntumassa. Ehdin laskea tätä poolia muutamia askelia alavirtaan kun perho pysähtyi ja lohilenkki nykäistiin sormieni välistä agressiivisesti.

Heti tärpistä tunsi, että nyt siellä koputtelee hieman raskaamman caliberin kala. Potkut olivat painavia ja vavankärki nyökkäili rauhallisesti syvälle. Hetken kala pysyi rauhassa paikallaan, mutta sitten se sai käännettyä päänsä estelyistäni huolimatta alavirtaan ja ralli alkoi. Kela surisi ja kala meni kohti alapuolellani alkavaa vajaa 200m pitkää koskea. Kosken niskalla se vielä hetkeksi stoppasi ison niskakiven viereen, mutta siitä se potkaisi kuitenkin koskeen.

Tässävaiheessa en voinut muuta kuin ottaa jalat alleni. Pohjasiimat viilettivät jo pitkällä ja minä kompuroin kivikkoista rantaa kalan perässä alavirtaan. Siinä samalla muistui mieleen meidän edellisen illan keskustelut kosken alaosasta. Mieleen tuli kirkkaana Jarmon sanat; "Tästä kohtaa ei kannata kalastaa, koska jos kala ottaa ja se päättää kiertää tuon ison kalliosaaren väärältä puolen menettää kalan lisäksi myös kaikki siimat".

Moneen kertaan vilkuilin väsytyksen aikana ympärilleni, että eikö ketään satu tulemaan avuksi, mutta ei. Onneksi tämä kala päätti pysähtyä viimeisen kosken lopussa rantamonttuun, eikä lähtenyt kiertämään tätä pahamaineista kalliosaarta. Siinä vaiheessa tuli ensimmäistä kertaa jopa tunne, että voin ehkä sittenkin voittaa tämän taistelun. Monta kertaa se vielä kuitenkin yritti lähteä rantamontusta kovaan koskeen, mutta nyt oli kalalla jo paukut senverran loppu, että sain pakotettua sen pysymään rantamontussa.

Ensimmäinen rantautusyritys ei onnistuntut vaan kala pääsi vielä kääntymään takaisin virtaan, kuten myös toinenkin. Koko ajan mielessä pyöri pelko, että yläperho tarttuu johonkin pohjaan ja kala irtoaa. Noh kolmannella kerralla sain vedettyä kalan jo hieman pidemmälle rantakiville kyljelleen, että pääsin siimaa tiukalle kelaten hiipimään sen taakse ja napattua hyvän otteen pyrstokahvasta. Työnsin kalan kuiville ja löin sen tainnuksiin. Sitten huusin kurkkusuorana hetken aikaa, kun tunnekuohu vapautui.

Tunne oli aivan uskomaton, kun oma ennätyslohi makasi kuivilla. Toisaalta harmitti, kun jouduin kalan tappamaan, mutta kaikki kuvausvälineet, mitat, puntari ja punnituspussi olivat jääneet kauas ylävirtaan repulle. Tosin jouduin väsyttämään kalan melkein puolikuolleeksi, että onnistuin sen yksin rantauttamaan. Sen verran olen omahyväinen, että ennätyskalani halusin ikuistaa ja samalla tein joelle lupauksen, että kaikki loppureissun kalat tulisin vapauttamaan, ja niin myös teinkin.

Ilmeet olivat ikimuistoiset kun Jussi ja Jarmo palasivat leiriin, missä minä kädet vieläkin täristen jätkiä odottelin. Rantakoivussa roikkui 110cm ja 12,55 kiloa painava täysin kirkas koukkuleukainen uroslohi.


Seuraavina päivinä kalatapahtumat olivat harvassa, vaikka jotain karkuutuksia ja tärppejä saimmekin ja onnistuin jopa yden titin vielä saamaan. Viikon loppupuolella Jussin kotiluvasta loppui aika ja kävimme Jussin saattelemassa kotimatkalle. Seuraavana iltana olimme taas Jampan kanssa iltakalalla, minä tosin harrivehkeiden kanssa, Jamppa hihkaisee ylävirrasta vapa mutkalle vääntyneenä. Kelasin siimat sisään ja juoksin kaveriksi.

Tämä kala oli taas tittiä isompi, mutta pysyi onneksi poolissa ja sain sen väsytyksen päätteeksi tailattua rannalle. Puntari näytti jo hieman väriä ottaneelle marjakselle painoksi 7,65kg. Siihen oli hyvä päättää sen illan kalastukset ja marssia takaisin leiriin. Matkalla tosin pääsin kastelemaan hihani toistamiseen, kun reservaatin konkarilla oli väsytys leirin läheisellä montulla käynnissä.

Seuraavana aamuna teltasta kömmittyämme yläleirin porukka naureskeli, että kohta on pojilla lerinvaihto edessä. Syy tähän selvisi, kun kurkisti olan yli joelle. Vesi oli nimittäin noussut yhdessä yössä niin paljon, että kohta leiripaikamme jokivarressa olisi jäänyt veden alle. Aamukahvia keitellessämme teimme Jampan kanssa pikapäätöksen joen vaihtamisesta. Kävimme silti vieä aamukalassa tahoillamme, Jarmo lohen pyynnissä ja minä harriongella.

Olin nimittäin päättänyt yrittää parantaa harriennätystäni, mutta kaupan ostoperhojen koukut olivat niin pehmeitä, että aina ison kalan ottaessa ne vääntyivät heti suoraksi. Ensi reissulle pitää muistaa ottaa omat harriperhot mukaan. Toki yksi kala pysyi pidempään kiinni ja olinkin varma, että nyt paukkuu 1,5 kilon raja helposti. Vaan kun sain kalan vinssattua jalkoihini, huomasin pettymykseksini, että sehän on iso titti, ja kiinni taas siinä pehmeäkoukkuisessa superpupassa. Suoraksihan se koukku taas oikeni, vaikka kala oli jo melkein käsissäni.

Samana päivänä purimme leirimme, nostimme hattua joelle hyvästiksi ja poistuimme takaisin vaarojen yli "sivistykseen". Saimme vuokratuksi huoneen eräästä majatalosta ja lämmintä porokeittoa illalliseksi. Tuntuipa mahtavalta kahden telttaviikon jälkeen päästä saunan jälkeen puhtaisiin lakanoihin nukkumaan.


Jos haluaa päästä pois ringeistä, on vuodatettava hieman hikeä.








Sunnuntai aamuna  16.7 käänsimme mersun keulan Norjaan kohti Varangin vuonoa. Pitkän ajomatkan jälkeen illalla olimme taas tutulla hienolla lohijoella karun tundramaiseman keskellä. Muita ääniä ei kuulunut, kuin joen solina kaakkurien ronkotuksen säestämänä. Nukkumaan ei tietenkään maltettu mennä, vaan kalakamppeet heti päälle ja joelle.

Iltakalastus sai uskomattoman alun, kun Jarmon vapa vääntyi heti ensimmäisellä laskulla. Titti rannalle kuvattavaksi ja takaisin vapauteen. Seuraavaksi minun vuoro mennä, mutta tärppejähän ei lasketa. Jarmo seuraavalle laskulle ja taas sama homma. Mulla taas seuraavalla laskulla pelkkiä tärppejä. Kolmannella laskulla Jarmo joutui odottelemaan vavan vääntymistä yllättävän pitkään, mutta sieltä se tärppi kuitenkin taas tuli. Tämä kala kuitenkin osoittautui komeaksi pilkukkaaksi jokitaimeneksi, joka ei malttanut kuviinkaan jäädä vaan hyppäsi käsistä veteen ja porhalsi takaisin jokeen. Kyllä lohenkalastus on joskus naurettavan helppoa ja mukavaa.

Seuraavana aamuna marssimme alavirtaan tutulle paikalle, missä pieni sivujoki yhtyy päävirtaan. Meillä on sellainen sopimus omalla porukalla kalastaessa, että se joka on kalan saanut viimeksi kalastaa poolin viimeisenä. Siispä minä pääsin korkkaamaan tämän poolin ensimmäisenä ja sieltähän se tärppi tuli heti alku laskusta. Kala tuntui heti tittiä isommalta ja hetken aikaa väännettyäni se hyppäsi korkealle ilmaan. Hieno iso ja kirkas lohijalka puisteli kuitenkin hypyssä perhon suustaan.

Tässävaiheessa reissua ei karkuutus kuitenkaan kirvellyt enää läheskään yhtä paljon mitä yleensä. Olihan kaloja ja tilanteita jo reissulla ollut riittämiin ja sainhan taas siltä parhaan, eli tärpin. Se on ainakin minulla se kaikkein maagisin hetki, milloin maailma pysähtyy ja kaikki muu unohtuu.
Jamppa lupasi kuitenkin minun jatkaa laskuani, kun hahdestaan poolilla olimme ja kohta taas siiman päässä koputeltiin. Tosin nyt niin varovaisesti, ettei saanut selvää, onko koputtelija titti vai smoltti.

Vapautin varalta lohilenkin ja kun siima oikesi, tuntui tuttu paino. Lyhyen, mutta agressiivisen väsytyksen päätteeksi sain komean violetin sävyä hohtavan kalan käsiini. Mittaus, pari kuvaa ja kala nopsaa takaisin elementtiinsä. Nyt pääsi Jarmokin heittämään ja laskun loppuvaiheilta kala kiinni. Tämä kuitenkin irtosi ennen aikojaan.

Seuraavana päivänä kalastus jäi valitettavan vähälle, kun kävelimme pitkin jokitörmää etsien uusia kalapaikkoja. Päivä oli jo illan puolella, kun löysimme etsimämme poolin. Jarmo korkkasi poolin ilman tapahtumia. Koska Jarmolla ei normi uppoperhoihin tapahtumia ollut, päätin kopaista poolin isolla sunrayllä nopeasti uittaen. Tämä aiheuttikin poolissa välitöntä vipinää ja sain neljä todella äkäistä tärppiä. Isossa sunrayssä vaan tartutusprosentti on valitettavan huono ja tällipotuiksi jäivät nämäkin.

Toisella laskulla Jarmon vapa vääntyi laskun lopulla ja saimme komean titin kuvattavaksi. Päätimme lopettaa päivän siihen ja palata leiriin. Yöllä heräsin sateen ropisuttaessa kodan kattoa. Toivoin, ettei vettä sataisi niin paljoa, että jo korkealla ollut jokivesi alkaisi jälleen nousta.

Reissun viimeisen päivän päätimme onkia lähellä leiriä sijaitsevalla tunnetulla lohipoolilla. Heti ensimmäisellä laskulla huomasin, että vesi on hieman noussut ja virrassa huilaa isoja turvelauttoja. Laskun lopulla vesi muuttui sitten yht'äkkiä kristallinkirkkaasta ruskeaksi turvehumuksen värjäämäksi kuravelliksi. Perhoista joutui irroittamaan turveroskaa jatkuvasti ja kalastus kääntyi täysin mahdottomaksi.

Toista tuntia istuimme Jarmon kanssa rantapenkalla odottamassa veden kirkastumista. Sitten vesi kirkastui ja sen pinta laski yhtä yllättäen kuin oli noussutkin. Nyt päätin sitoa perhoksi Ally's shrimpin vaikka se ei kirkkaine väreineen tuntunutkaan ollenkaan tähän jokeen sopivalta. Hetkeä myöhemmin sain kuitenkin tukevan tärpin Allyyn, mutta kala ei tarttunut.

Päätimme siirtyä vähän matkaa alavirtaan tutulle leiripoolille. Siellä homman juoni selvisi kunnolla. Lohi oli selvästi muuttanut nousureittiään vastarannan puolelle ja tärpit olivat erittäin varovaisia. Ally tuntui kuitenkin kelpaavan ja sain yhdellä laskulla useita tärppejä joista vain yksi tarttui. Sekin ravisteli itsensä irti tovin väsyttelyn jälkeen. Ilta oli kuitenkin hieno ja kalastus mukavaa. Hyvillä mielin painuimme makuupusseihin nukkumaan ja aamulla aloitimme pitkän kotimatkan.



Enemmän nämä kalat oli ilmassa kun vedessä. 










Tämä reissu jää todellakin mieleen monessa suhteessa. Kalastus oli välillä täysin toivotonta ja taas toisinaan todella helppoa ja hauskaa. Ennätykset paukkui ja tilanteita oli olosuhteisiin nähden aika hyvin. Kaikki sai kalaa ja sitä syötiin joella ja kotiinkin oli tälläkertaa tuomisia. Näistä vajaasta kolmesta viikosta ei yksikään päivä jäänyt täysin kalastamatta. Silti nyt jo tuntuu, että voisi palata takaisin, jos vain lomaa olisi. Ja mikäpäs näitten jätkien kanssa on reissatessa. Kiitos taas Jarmolle ja Jussille seurasta. Toivottavasti ensi vuonna saadaan loputkin kalaporukastamme mukaan.


lauantai 25. maaliskuuta 2017

Lohimaila; Spey Lab 10/11# 15'

Viime talvinen vavanrakennus projekti meni niin totaalisen persielleen, kuin olla voi ja sen jälkeen ajattelinkin, että saa tämä homma hetkeksi riittää. Niin se vain taas mieli muuttui, kun kesä ja uusi kalakausi alkoi lähenemään. Tarve oli toiselle isolle lohivavalle, joka saisi mieluusti olla vielä järeämpi, mitä tuo minun nykyinen Sage TCX 10# 15'.

Sagellakin viime kesänä heitin 850 grainista ruoppasiimaa, mutta ei se niin hääviltä tuntunut ja muutenkin säälitti jos katkotan arvokkaan vavan yliraskaalla siimalla. Tähän hommaan piti sitten saada keppi joka ei niiaa eikä notku vaikka DeWeä heittäessä ei niin ajoitus aina sattuisikaan kohdilleen. Koitin talven aikana katsella sopivaa mailaa käytettynä, mutta eipä sattunut kohtuuhintaista vastaan.

Muistin sitten, että kaverini tilasi Leivon Markukselta Spey Labin 15 jalkaisen aihion, joka oli julman ruoskan maineessa. Laitoin Markukselle sähköpostia ja sattuikin niin, että hänellä oli vielä muutama ko. aihio varastossa. Tämähän on tosin joku vinkuintiassa valmistettu hiilikuituaihio, mutta voimaa siitä pitäisi löytyä. Kuulemma jaksaa heittää 50g klunssia helposti ja hinta oli naurettavan halpa.

Päätin, ettei tästä tehdä mitään korua, vaan täysin työkalu mahdollisimman helpoilla, mutta toimivilla osilla. Valmiskahvat ja kelankiinnikkeen tilasin hileveliltä. Vaparenkaat purin edellisestä pieleen menneestä projektista ja langat yms tykötarpeet löytyi myös askartelupakista valmiina.

Aikaa kasauksessa ei mennyt, kuin muutamia vapaapäiviä, kiitos hyvin paikalleen istuvien komponenttien. Ainoa missä pitä alkaa säätään ja hifisteleen oli vavan tasapainotus. Tuntuin nimittäin, että vapaa jää pahasti nokkapainoiseksi Danielssonin H5D kelan kanssa ja siksi tilasin 8mm paksuista lyijytankoa, jonka upotin aihion tyveen. Painoa meni melkein 90 gramman verran, ennenkuin tasapainopiste siirtyi yläkahvan puolelle.

Decalin lakkaus meinasi mennä jännäksi, kun tyvipätkä oli jäänyt yöllä suttaamaan pyörittimessä. Aamulla mieleen tuli teletappien hokema, "uudestaan," mitä armeijassakin epäonnistumisen jälkeen aina huudettiin. Sidontalanka piilotti onneksi purkutöherrykset alleen ja toinen yritys meni jo paremmin.

Lopputulos oli oikeastaan juuri niinkuin pitikin, eli ruma, mutta toimiva. Nyt vain kun pääsisi äkkiä testaamaan.



Aihio on ainakin suorempi mitä monessa G.loomiksessa.


Renkaiden paikat kopsasin laiskuuttani suoraan Sagesta.


Renkaina Recoilin black perl snaget.


Lyijyä perään.


Tasapainopiste kelan kanssa siirtyi kahvan puolelle painotuksen jälkeen.












10.6.2017
Nyt on ekat tyypit päästy Speylabilla ottamaan ja täytti kyllä kaikki odotukset mitä oli. Vapa on todella nopea ja voimakas. Kärki on pehmeähkö, mutta siitä alaspäin voimaa löytyy. En vielä ehtinyt testailla muulla kuin 850gr deep water expressillä ja sen kanssa vapa oli kuin kotonaan. Testit jatkuu ens viikolla Ruotsin lohijoilla.


video








torstai 10. marraskuuta 2016

Hirvisyksy 2016

Tämä kausi alkaa olemaan hirvijahtien osalta omalla kohdalla taputeltu. Odotukset ennen pyytikauden alkua eivät olleet mitenkää häävit. Tunnelmaa varjosti vanhimman jämptimme Irrin äkillinen poismeno kesäkuussa. Heti tämän ikävän sattuman perään saatiin lisää huonoja uutisia. Seuramme pitkäaikainen aktiivijäsen ja hirviporukkamme johtaja oli myös nukkunut pois yllättäen. Loppukesästä mietin pitkään, että lähtisinkö tänä vuonna pyyntiin ollenkaan.

Ennen aloitusta kokoonnuimme tukikohtaamme, Hongiston kodalle ja järjestäydyimme uusiksi tulevaa kautta varten. Uudeksi johtajaksi valittiin isäni ja minut nakitettiin varajohtajaksi, muutamien muiden lisäksi. Lupia tänävuonna oli edellisvuotta enemmän ja niin kuulosti olevan myös hirviä.

Pyynti alkoikin melko rytinällä ja kaatoja saatettiin saada samana päivänä useita. Susista ei onneksi koitunut ongelmaa vaikka havaintoja niistäkin oli useampia. Taisivat onneksi olla vain jotain kulkureita. ...Vielä toistaiseksi.

Tämän hetken tilanne on se, että aikuisen lupian on muutama reservissä, ja pyynti jatkuu vasojen pyynnillä. Vähäinen lumitilanne tietysti hankaloittaa asiaa, sillä summassa vasojen etsintä tahtoo olla aika tuloksetonta touhua. Tuskimpa kaikkia vasoja saadaan edes kaadetuksi.



Ylipään porukka koossa. Vain yksi puuttuu.


Täys kärryllinen.


Jounin kaato.


Välillä tekniikka pettää.


Jarmo tyhjensi pajatson.


Huopakin kuningas.



Hyviä koiria porukallemme on useita, mutta se on pakko sanoa, että isän koira Ani oli melkoinen kone tänä vuonna. Laskeskeltiin kerran, että pyyntipäiviä Anille on nyt tullut 2-3 kpl viikolle. Niistä jokaisena päivänä, kahta tyhjää lukuunottamatta, on hirvi löytynyt. Seisontahaukkuun on kaadettu ainakin 5kpl ja karkosta passissa ammuttu noin kymmenen elukkaa.

Uutta omalla osalla tänä syksynä oli se, että nyt on minullakin hirvikoiran pentu kasvamassa. Irrin kevään pentueesta jäi ainoa narttupentu meille. Tämä siis on isäni ja minun yhteinen projekti. Elma kuitenkin asuu luonani ja nyt olen päässyt tosissaan opettelemaan koiran koulutusta ja kasvatusta. Elma on nyt 7kk ikäinen ja hirvikontakteja on syksyn aikana kertynyt 4 kappaletta. Seisontahaukkuakin Elma on jo tapaillut, mutta eivätpä ne ole haukkuun jääneet. Karkon seuranta on ollut siinä parin kilometrin paikkeilla ja siihen on yleensä rohkeus loppunut.

Parasta kuitenkin Elmassa on sen emältään peritty luonne. Ei voisi enää kiltimpää ja höylimpää koiraa toivoa. Yllättävän nopea oppinenkin se on. On nimittäin tullut opetettua paljon perus tottelevaisuus juttuja, mille vanhat patut saattaisivat nauraa hirvikoirasta puheenollen.

Kunhan pentuajan hökellys ja häsellys menee ajan kanssa ohi, luulenpa saavani tuosta mahtavan jahtikaverin ja perheenjäsenen.




keskiviikko 24. elokuuta 2016

Kausi pakettiin

Olen jahdannut sitä lohiluokan kalaa koko kauden jo lähes hulluuden partaalle. Tuntui, että välillä pyytämisestä jo unohtui se tärkein, eli kalastamisen rentous ja nautinto.
Edellisellä viikonloppureissulla heinäkuun lopulla sitä tavoitekalaa jo tarjoiltiin kuin tarjottimella, mutta jotenkin onnistuin senkin sössimään.

Olimme nimittäin Antin ja Jarmon kanssa pikavisiitillä eräällä pohjoisruotsin lohijoella ja minä ensimmäisellä laskulla hienolla poolilla 26 asteen helteellä. Siiman päässä ui putkeen sidottu GH variaatio ja rantapeiliin päästyään se pysähtyi. Samalla edessäni parinkymmenen metrin päässä hyppää 6-7kg lohi. Katsoin kalaa ja naureskelin mielessäni, että olipa komea. Samalla siima lähteekin sukeltamaan kalan perään ja tajuan sen ottaneen perhooni. Vapa pystyyn ja ralli alkaa. Ensin tämä täyshullu kala ryntää alavirtaan josta kääntää kohti omaa rantaa ja hyppää toistametrin loikan melkein kuivalle maalle.

Siitä se jatkaa 100lasissa suoraan minua kohti ja siima löystyy vaikka kuin kelaan. Ei auttanut muu kuin vapa olalle ja jalat alle. Siima makaa pitkään löysänä suuren pintakiven päällä ja kala kiertää kiveä. Jotenkin hullun tuurilla se kuitenkin pysyy kiinni ja saan löysät puolalle. Siihen mennessä kala on hypännyt jo ainakin viisi kertaa.

Koitan pidellä kalaa paikallaan, mutta eihän se stoppaa vaan vetää yhdellä syöskyllä lähes 100 metriä siimaa keskivirtaan. Koitan pysäyttää kalaa painamalla controllin taistelujarrua vastapäivään ja kala keskivirrassa pintaan möyrimään. Siinä se sitten irtoaa yllättäen ja kelaan siiman pettyneenä sisään.

Jälkeenpäin Antin kanssa kelan jarrua testatessamme, joudun toteamaan, että oli kyllä täysin oma töppi. Näköjään Danielsson controllin taistelujarrulla saa puolan täysin lukkoon. Kala siis repesi irti liian kovan paineen alla. Kyllä tympäisi, kun peräänkin olisi pystynyt menemään.

Kauden viimeiselle reissulle lähdettiin toiveet korkealla Miikan, Aleksin ja Oton kanssa ja kohteena taas Ruotsin lohet. Perillä jakaannuimme kahden ukon kalaporukoihin, minä Oton kanssa ja Miika Atin matkaan. Eka iltana katselimme Oton kanssa kun isot lohet vain hyppäsivät narua meidän siimoillamme, vaikka edellisellä viikolla Otolla oli siimat kiristyneet samassa paikassa monena iltana.

Seuraavana aamuna Miika oli ensimmäisenä ylhäällä ja kävi kopaisemassa mökkirannan poolin, eikä suotta. Niskalta perhoon oli posauttanut 52cm mertsari. Me taas Oton kanssa suuntasimme eräälle alavirran poolille, jonka yläosan pääsin korkkaamaan. Kohta omavirittelemääni pientä putkiperhoa vietiin voimalla. Heti tunsin, ettei koputtelija ollut tittiluokkaa. Onneksi se pysyi melko rauhallisena poolissa ja Otto sai sen vaikeasta paikasta huolimatta tailattua.

Kauden tavoite sai täyttymyksen ja sain sen himoitsemani lohiluokan kalan. Pituutta puolikirkkaalla nartulla oli tasan 90cm ja taulukko näytti painoksi n.8kg. Pikaiset kuvat ja kala takaisin jokeen sukua jatkamaan. Apina tippui sillä sekunnilla selästä ja loppureissu oli pelkkää nautiskelua. Iltahämärässä saimme vielä Oton kanssa pikkumertsarit mieheen.









Sunnuntaina ajelimme kotiin ja minä pakkasin vielä pienemmät vavat matkaputkeen, sillä ajelimme maanantaina Jussin kanssa kuusamoon syystaimen jahtiin. Sillä reissulla ei saaliiksi saatu tällipottuja kummempaa.