torstai 30. kesäkuuta 2016

Jäähyväiset Tenojoelle

Sillä aikaa kun riitely Suomen ja Norjan välillä Tenon uudesta kalastussäännöstä jatkui, me suuntasimme tälle kiistakohteelle kalaan. Jo reissua suunnitellessemme mielessä kummitteli, että tämä saattaa jäädä viimeiseksi Tenojoen kalareissuksi ja reissun aikana tämä tunne vain vahvistui.

Matka alkoi maanantaiaamuna 13.6 ja ensimmäisenä kohteena meillä oli Utsjoki. Tietenkin mennessä otettiin pieni välilasku Haaparantaan, josta mukaan noukittiin lohireissulla välttämättömiä yleishyödykkeitä. Saapuessa ilma oli kuin morsian ja vesitilanne kalastuksen kannalta erinomainen. Kuulemma vettä huilasi joessa samanverran kuin heinäkuun alkupuolella ja lohetkin olivat liikkeellä.

Heti ensimmäisenä iltana soutajia jututtaessamme, saimme kuitenkin kuulla ettei kalaa ollut tullut. Kuulemma käynnissä oleva kulkutus aiheutti sen, ettei lohi pyytöihin ota ja en kyllä asiaa yhtään ihmeenä pitäisikään, kun kulkuttajien rallia joella seurasi. Muutenkin homma vaikutti epäilyttävän tehokkaalta nykyaikaisine verkkoineen ja moottoreineen.

Tästä huolimatta suuntasimme leiripaikan yläpuoliselle koskelle kalaan. Kahden kalastuvuorokauden jälkeen homman juoni alkoi pikkuhiljaa paljastumaan. Lohta ei todellakaan kuulunut saati näkynyt, muille kuin kulkuttajille. Kelikin alkoi muuttua sateisen harmaaksi ja vesi lähti nousuun. Lisäharmia aiheutti kova alavirtatuuli, joka pakotti kalastamaan raskailla sgagit- siimoilla. Tästä syystä eräällä laskulla Jussin Meiser- lohivavasta kuuluikin korvia vihlova pamaus. Eipä kestänyt meiseri sutivaa sgagittia, vaan antautui kolmos sektiolta kuin veitsellä leikaten.

Sinä päivänä leiriin kävellessä ei paljon hymyjä meikäläisten naamalla näkynyt. Ketutusta maksimoi vielä tieto kulkuttajien saaliista, joka oli viimeisenä kulkutuspäivän iltapäivänä klo 14:00 aikaan kohtuuttomat 48 lohta. Mietittyttää mikähän mahtoi olla Utskosken viimeisen päivän lopullinen kulkutussaldo ja mihin paikalliset niin paljon lohta oikeasti tarvii!!? Tietojeni mukaan saaliskalat siihen aikaan ovat vielä enimmäkseen suuria naaraita, eli juuri niitä tärkeimpiä Jies ja Karasjoen emokaloja.

Torstaina ylävirran uudelle kalapaikalle ajaessa sade senkuin jatkui. Paikkavinkin olimme saaneet eräältä leirintäalueen työntekijältä. Edellisen päivän tetsaaminen ukkosmyrskyssä pitkin jokivarren jyrkkiä rinteitä kalapaikkaa etsien unohtui, kun paikka löytyikin aivan tien vierestä. Siinä päävirta kaartoi oman rannan puolelta jossa lohi selvästi nousisi aivan rannan tuntumassa.

Muutamia tittejä ja lohijalkoja näykikin illan aikana ilmassa, mutta siimanpäässä piteli hiljaista puolille yöin saakka. Se on tämä lohenkalastus siitä jännä laji, että yksi pieni silmänräpäys voi muuttaa pohjattoman ankeuden suunnattomaksi riemuksi. Sellainen hetki sattui sinä yönä minulle, kun pirteä lohijalka otti perhoni. Tärppi oli kuin moukarin isku läpi tajunnan, eikä epäselvyyttä jäänyt mikä siellä siimanpäässä koputtelee.

Väsytyksen jälkeen rantakivillä makasi 4,4kg täyttä lihasta. Selvää oli, että tämä kala päätyisi fileiksi. Sen verran on kotiväeltä kuittaulua tullut kalojen vapauttamisesta, että tuliaislohi oli nyt varmistettava. Jo pelkkä keskiruoto oli tässä kalassa niin kookas, että se riitti pienen häntäpalan kanssa kolmen miehen lohikeittovärkeiksi. Loppuyö venähtikin aamupuolelle kodassa peijjaisia vietellessä.

Lauantaina päätimme jättää Utsjoen maisemat ja suunnata kohti ylätenoa. Jälkeenpäin ajatellen tämä liikku saattoi olla virhe, vaikka samalla tavalla vesi nousi koko joen matkalla. Korkeasta vedestä huolimatta seuraava kalatapahtuma sattui Jussille sunnuntaina juuri ennen viikkorauhoitusta. Titti otti tutusta paikkaa Outakosken niskavirran kähkystä. Tosin Outakoskikin oli edellisen talven jälkeen muuttunut melkoisesti. Jäät olivat lananneet niskan karikkoa pitkälle alavirtaan ja tämän vuoksi kalaisaa rantamonttua ei enää ollut.

Myös muutkin ennen niin mukavat paikat tuntuivat muuttuneen. Dalvadaksen mutka on ollut jo monta vuotta täysin koullut paikka ainakin meidän visiiteillä. Toisaalta taas, jos jäät ovat pilanneet mutkan, on teppanasta samasta syystä tullut melkoisen hyvä kalapaikka. Tsulloveihin, emme päässeet koko reissulla vaikka kahteen kertaan kävimme vesitilanteen tarkastamassa. Kovin paljoa ylävirtaan emme ajankohdan vuoksi viitsineet mennä.

Eräänä iltana kalastuksemme keskeytyi sattuneesta syystä ja jouduimme ajamaan vauhtimutkan Utsjoen terveysasemalla. Tältä reissulta palatessa nappasimme tietenkin Annukan grilliltä burgerit ja samalla kuulimme että kiistely tenosopimuksesta olisi päättynyt Norjalaisten voittoon. Tiedä sitten kuinka tosi tämä poromiesten tietotoimiston uutinen on. Jos tieto kuitenkin pitää paikkansa, on se täysi kuolinisku Suomen puolen kalaturismille.

Juhannusaatto valkeni mukavan aurinkoisena. Muutenkin oli pitkästaikaa tunne, että jotain voisi siimanpäässä tänään tapahtua. Iltapäivällä keli muuttui auringonpaisteesta kaatosateeksi. Kesken kovimman sateen, Outakosken niskalta kuului Manen legendaarinen lohihuuto. Tämä tärppi ei ollutkaan harjus, niin kuin monet aiemmat, vaan kohta rantakivillä sätki nätti tintti. Siitä juhannuksen juhlinta jatkui rantakokkoa katsellen ja muiden kalastajien kanssa poristen, pitkälle aamuun.

Juhannuspäivän ilta olikin meille viimeinen kalastusilta, mutta se tarjosi vain pelkkiä tällipottuja. Sunnuntaina pakkasimme auton ja lähdimme kotimatkalle. Tosin Jarmo kääntyi kaamasesta itään, kohti uusia seikkailuja. Lähtiessään mies meinasi, että jos vielä näiden kahden viikon tyhjänpyynnin jälkeen ei tärppiä kuulu, istuu hän lähtöpäivänä autonpenkille ja tirauttaa karvaan miehisen kyyneleen. :D Tätä kirjoittaessa voin kertoa, että juuri saamani tiedon mukaan on Jarmon vapa eilisiltana taipunut syvään ja 107cm/10kg kojamo rantautettu. Eli kyyneleitä ei Jampankaan tarvinnut tirauttaa. :)

Siitä vetäisi kulleverkko kalan Jussin nokan edestä.


Kalastuksen välipalaksi hirvenfilepihvejä, kun ei lohtakaan kuulunut.


Pieniä onnistumisia pitkän tyhjänpyynnin jälkeen. 13 lupaa piti tänä kesänä lohitärppiä odottaa.


Cascabedia narisee.




Tunturista valuvan sivujoen vesi muutti tuossa tenon veden mahtavan kirkkaaksi ja vihertävän sävyiseksi. Tuli aivan finmarkin pienet lohijoet mieleen.


Melko moni "varma" tittitärppi paljastuikin harriksi. Minäkin väsyttelin yli kilon harria pitkänaikaa tittinä, kunnes se hypyssä irtosi.



Mauni vääntää.

...ja tuulettaa. 

Juhannus Tenojoen varrella.






Tarinan loppuun pitää hieman vuodattaa. Jos ei lohipolitiikka kiinnosta, niin nyt kannattaa lopettaa lukeminen.  Ja tätä lukiessa on hyvä muistaa, että nämä ovat vain meikäläisen mielipiteitä ja kokemuksia. Näistä on turha kenenkään loukkaantua.

Nyt kun kiistely tenosäännöstä käy kuumana, on pakko ihmetellä sitä sumeilematonta omien etujen ajamista mitä lohen suojelun nimissä tehdään niin Norjalaisten kun paikallisten Suomalaistenkin toimesta. Tuntuu hullulta kuunnella näitä monimutkaisia suojeluideoita, joilla lohen tulevaisuutta pyritään turvaamaan. On lupamäärien rajoituksia ja kalastusaikarajoituksia ja jos jonkimoisia kommervenkkejä, jotka kaikki voisi korvata yhdellä paljon tehokkaammalla säännöllä; SAALISKIINTIÖ joka koskisi kaikkia!

Ja miksi tuolla peräpohjolassa ei voida ottaa mallia muilta pohjoisilta lohijoilta kuten Ruotsista tai Norjasta. Siellä päämäärä on vain lohen parhaaksi asetettu, ilman että jollakin sääntöjä suunnittelevalla taholla pilkottaa ketunhäntä kainalossa. Nyt tuntuu että norskit tahtovat turistit pois Suomenrannalta, että saisivat itse kalastaa samat kalat mereltä ja turvata samalla paikallisille jokikalastajille parhaat mahdolliset kalastusmahdollisuudet ilman suomituristia.

Myös paikallisten saalisahneus pistää miettimään joen tulevaisuutta. Paikalliset ovat heti nyrkit pystyssä jos heidän "perinteisiin" pyyntimenetelmiin ollaan kajoamassa. Eikö lohensuojelun pitäisi olla kaikkien tahojen yhteinen etu?! Mihin hittoon sitä lohenlihaa tarvitsee tänäpäivänä nuppikuormittain? Kalahan on arvokkaimmillaan joessa lisääntymässä, eikä Utsjoen kaatopaikalla, johon kuulemma on joinain hyvinä lohikesinä käyttämättä jääneet pilaantuneet lohet kipattu.

Pelkkä julkilausuma C&R- kalastuksesta oikeuttaa nuilla korkeuksilla julkiseen ristiinnaulitsemiseen. Tätä ennen munat kuitenkin tervataan ja leikataan lapinleu'ulla rituaalisesti. :) Kuitenkin suurimmalle osalle meistä lohituristeista riittäisi vaikka yksi tuliaiskala kotiintuomisina ja kaikki loput saalista voisin ainakin minä vapauttaa. (Tietenkin olosuhteet huomioiden.)

Ruotsin byskejoella on asetettu päivämäärä jonka jälkeen lohen voi vasta nuupata ja ottaa saaliiksi. Siitä huolimatta satoja turisteja ympäri eurooppaa tulee kalalle tälle joelle ennen ko. ajankohtaa ihan vain siksi, että tuolloin voi saada siiman päähän elämänsä lohen. Ja sen elämänsä lohen voi tuolta saada vain ja ainostaan, siksi että lohta on suojeltu oikeilla keinoilla oikeaan aikaan ja turvattu riittävä määrä nousijoita ja emokaloja.

Tenojoki ei ole koskaan ollut se mahtavin perhokalastusjoki, mutta lohien määrä ja kalastamisen vapaus on aina korvanut hieman miedompia puitteita. Nyt näyttää että tulevat säännöt iskevät siihen turistille kaikkein pyhimpään, eli vapauteen. Jos lohituristi pakotetaan kalastamaan ainoastaan yöllä jollain tietyllä poolilla, on tämä vapaus menetetty.

Tenojoki voisi olla maailman paras lohijoki jos sen ja siihen nousevan Atlantinlohen eteen tehtäisiin oikeita suojelutoimenpiteitä. Niin kauna kuin kaksi päättävää maata tappelee vain keskenään omia etujaan ajaen ei Tenolla ole kovin vailoisaa tulevaisuutta. Siitä ja muutamasta muusta syystä, minä aion tulevaisuudessa kantaa lohituristin euroni muualle. Sinne missä puitteet on kunnossa ja oikeat säännöt varmistavat hyvät lohikannat. Toki näille paikoille mennessä voisi joskus ottaa pienen välilaskun tenojoen rannalle ja jos oikein hulluksi heittäytyy, vaikka luvan verran onkiakkin.


ps. Kirjoitin jutun eilen ja tänään ennen julkaisua tuli tieto, jossa kerrottiin neuvottelujen Tenojoen kalastussäännöistä päättyneen. Poromisesten tietotoimisto siis piti paikkansa ja pahimmat pelot näyttävät käyvän toteen.

Tässä linkki uusiin sääntöihin. http://mmm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/suomi-ja-norja-sopivat-tenojoen-kalastukses-1

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Lohikausi jatkui Ruotsissa

Seuraava kalareissu suuntautui toukokuun lopussa länsinaapurin lohivesille. Reissukokoonpanoon kuului Miika ja Henkka, joista Henkka oli ajellut pelipaikolle jo muutamaa päivää aiemmin. Matkalla kuulimme Miikan kanssa, että tapahtumia joella oli ollut jo kohtuullisesti.

Vesitilanne oli saapuessa oikein hyvä, virtaaman ollessa noin 140 kuutiota ja vedenlämpö noin 12 astetta. Tulevasta kalastusviikosta tosin tuli erittäin kuuma ja vesi lähtikin jyrkkään laskuun ja lämpeni nopeasti. Tämä taisi osaltaan vaikuttaa siihen, että tapahtumat väheni ja karkuutuksia tuli todella paljon. Itsellä ainoa kunnon tilanne sattui heti ensimmäisenä kalastusiltana, mutta tämäkin kala karkasi muutaman potkun jälkeen.

Miikalle ja Henkalle tilanteita siunautui paremmin, mutta ylössaanti oli todella hankalaa. Milloin kala irtosi hetki tärpistä, milloin ne taas yrittivät koskeen, jolloin kelan jarrrun joutui tiukkaamaan niin lujalle, että koukku suoristui. Kalastaminen oli välillä melkoisen raskasta kovasta helteestä johtuen. Muutenkin oman haasteensa asetti raskailla upposiimoilla kalastaminen ja heittäminen välillä todella syvästä kahlauksesta.

Myös jotkut poolit vaativat erittäin pitkiä heittoja ja tämän takia perinteistä takuria joutui kiskomaan kovaa tuulta uhmaten. Se on melkoisen hurja tunne kun tungstenputkeen sidottu putkiperho suhahtaa 5cm päästä korvan juuresta. Vaikka olosuhteet olivat haastavat, oli tämäkin reissu sitä opettavaisempi. Paljon uutta tuli opittua ja uusia kalakavereitä tavattua jokivarressa. Ehkäpä ensivuonna se lohen rantautuskin onnistuu.


Monessa paikassa kalan ottaessa oli ne talutettava pois kosken niskalta. Silti tämäkin karkasi.


Mökki oli likietuisella ja kauniila paikalla.



Näitä heittoja sattui tämäntästä, kun yläpuolella roikkuvia puidenoksia joutui väistelemään.



Pappa-Cederberg kävi kaksi laskua ja molemmilla kala kiinni ja karkuutus. Tonen väsytys oli hurjimpia mitä olen nähnyt. Iso kala veti n.300m täydellä vauhdilla suoraan koskeen. Oli jotenkin voimaton olo katsella kun n.15kg lohi hyppää yli 150m päässä ja painuu suoraan koskeen ja mitään ei väsyttäjä voi tehdä sen pysäyttämiseksi.




Tämä viikko pestään kamppeita kotosalla ja ensiviikolla lohenpyynti jatkuu pohjoisessa, jossa kohdekalat vaihtuvat itämeriläisistä atlantin loheen.

maanantai 23. toukokuuta 2016

Yksisarvisen metsästystä

On tämä melkoista yksisarvisen metsästystä, totesi eräs lohimies viimeviikonloppuna joella tavatessamme. Kaveri tarkoitti siis sitä, ettei jokeen ollut vielä montaa lohta noussut tälle keväälle.

Siitä huolimatta aurinkoinen viikonloppu tarjosi muutaman kalatilanteenkin. Henri onnistui saamaan yhden 84cm kalan joka osoittautui talvikoksi. Toinen Hernin tilanne päättyi karkuutukseen. Minulla ja Jarmolla jännittävimmät "tärpit" olivat pohjakiviin, jotka verottivatkin taas perhoaskin sisältöä turhan paljon.





Vesi laskee nyt perämeren joissa vauhdilla. Viikonlopun aikana virtaama tippui 90m3/s -> lähemmäs 80 kuutiota. Myös pohjoisen joilla kuuluu kesän tulo olevan aikaisessa.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Kausi lähestyy.

Perhojan on tullut sidottua ja välineitä viriteltyä.


Leikkasin kestopeitteestä kotaan uuden lattian. Jätin tahallaan liepeet hieman pitkäksi, jotta estäisi myyrien ja sopuleiden pääsyn mökkiin.


Tänä vuonna reissut ajoittuu alkukauteen, joka näkyy perhoissa.


Muutamia koukkuperhojakin.


Väinämöinen


keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Varaslähtö jokikalastuskauteen

Alkoi tässä kevään aikana tuntumaan sellaista kummallista nykimistä heittokädessä ja ajatukset siirtyili huomaamatta yhä useammin virtaavien vesien ääriin. Asiasta kalakavereille kertoessani he ehdottivatkin lääkkeeksi kalalle lähtemistä. Miika heitti, että mennään Ruotsiin, siellä on moni joki jo auki ja kausi käynnissä.

No näinhän me toimmekin ja varasimme laivamatkat länsinaapuriin, jossa kohteena oli eräs kohtuullisen hyvänä meritaimenpaikkana tunnettu joki. Alunperin reissu oli suunniteltu pääsiäiselle, mutta kelit näytti silloin vielä ennusteen muukaan niin kylmältä, että päätimme myöhäistyttää ajankohtaa parilla viikolla. 

Torstaina perille päästyämme ilma ei mitenkään niin erityisen lämmin ollut silloinkaan, mutta selvästi plussalla kuitenkin. Kalastus aloitettiin seuraavana päivänä joen alaosilta. Ensimmäiset laskut menivät sopivaa siimaa ja uittotuntumaa etsiskellessä. Iltaa kohden toimiva siima löytyi ja paikkakin vaihtui joen alimmalle koskelle. 

Siellä tapahtui ensimmäinen kalakontakti, kun ilta-auringon pilkistäessä pilvien välistä, uittamaani punavalkoiseen putkiperhoon iski mukavan tuntuinen kala. Sain väsyteltyä kalan rannalle, josta Miika nappasi sen pyrstöstä ylös. Mittaa vasten lukemat näyttivät tasan 60cm ja taulukosta katsottu paino noin 2,4kg. Punnituspussi ja järkkäri olivat turhan kaukana, joten kännykällä pari räpsyä ja kala takaisin jokeen. Joen säännöissä vain rasvaevättömän taimenen voi nuupata.

Seuraavana päivänä sitten kalastus aloitettiin hieman tavallista myöhemmin ja jatkettiin sitten illasta pidempään. ;) Lämpötila vain kylmeni entisestään ja sää muuttui sateiseksi ja tuuliseksi. Tämä passivoi selvästi kaloja ja nousu jokeen taisi tyrehtyä melkoisesti. 

Koitimme keskittää kalastuksen aina vuorokauden lämpimimpään aikaan ja joka päivä heitimme vähintään 8h. Silti tapahtumia ei enää tullut ennen maanantaita, jolloin keskipäivällä aurinko taas pilkisti hetkeksi esille. Eräällä laskulla isoon kupariputkeen sidottuun bananflugaan iski kala. Lohilenkki lähti ja pari tervävää potkua tuntui siimassa, vaan kala ei kuitenkaan tarttunut. 

Tiistaina lähdimmekin sitten aikaisin aamulla ajelemaan kohti Uumajaa, josta laiva kotiin lähtisi. Hienoista jännitystä vaan aiheutti yöllä alkanut lumipyry kun minulla sattui volvossa olemaan alla kesärenkaat. Aamulla tiet olivat kuitenkin sulat ja kotiin päästiin ilman kommelluksia. 

Tästä paikasta täytyy mainita, että ei ollut miljööltään mikään kovin eräromanttinen kohde, sillä se virtasi ison kaupungin läheisyydessä. Kalatapahtumiakin olisi voinut olla hieman enemmän. Kyllä tuolla kuitenkin sai pahimmat poltteet tyydytettyä ja välineet säädettyä seuraavia reissuja varten.










tiistai 9. helmikuuta 2016

Cascanpaskasta lohikela

Viimetalvena ostin heräteostoksena ensimmäisen S- kampisen lohikelani Hardy Cascabedia MKII.n. Tämä oli taas näitä, "kun nyt halvalla sain," ostoksia. Kela on tätä uutta Hardyn kiinan tuotantoa ja olin kyllä kuullut että kelassa oli ollut ongelmia, mutta en niistä kuitenkaan säihkähtänyt.

No kesällä ne viat alkoivat sitten pikkuhiljaa paljastua. Tai ei se oikeastaan ollut vika, vaan ominaisuus. Sillä kastuessaan tuosta kelasta häviää jarru tai mikä pahempaa, jarru välillä pitää ja välillä suttaa. Eli siimaa vetäessä jarru nykii.

Kelan rakenteesta johtuen, puolan laidasta jarruttaminen on mahdotonta. Tietysti siimapaketin päältä sormilla painaen voisi kalaa yrittää hillitä. Vaan onhan se perhana jos kelaan on kerta jarrukin tehty, täytyisi sen toimia.

Cascapedian hyvä siimatilavuus, ihanan ruma jarruääni, reipas paino ja mukava ulkonäkö kuitenkin motivoi alkaa tutkia jarrun korjausmahdollisuutta. Tässä kuluvan talven aikana netissä sitten virisi keskustelu, jonka avulla sain ohjeet cascan purkamiseen ja jarrun korjaamiseen. Sen perusteella ajattelin tähän laittaa hieman ohjeita, jos joku toinenkin tahtoo pitää cascansa käyttökelana.

Ensimmäinen homma on kelan purkaminen. Siiheen tarvitaan aluksi kuumailmapuhallinta, jolla lämmitetään takapuolen jarrunsäätönypista Hardyn linnalogo irti. Se siis on liimattu ja sen alta paljastuu messinkinen lukitusmutteri.

Tämän lukitusmutterin pieni putkilukitus pitää porata 2mm metalliterällä pois. Sitten mutteri pyöritetään auki käyttäen apuna vaikka lukkorengaspihtejä. Kun mutteri on auki, lähtee jarrunsäätönuppi irti, jonka alta löytyy kaksi haulta. Haulit talteen ja sitten pyöritellään keskiakseli irti. Se siis on kierteellä kiinni kelan rungossa ja kierteet on ihan normi oikeankätiset.

Sitten kun akseli on kädessä, purkautuu jarru ja paljastuu jarrulevynä käytetty punainen "hiekkapaperin" pala. Se siis ajaa muka jarrulevyn virkaa. Tämä hiekkapaperi rapsutetaan jollain terävällä irti jarrulevyn taustarenkaasta.

Seurvaavaksi tehdään uusi jarrulevy esim. 0,5mm hiilikuitulevystä. Minä tilasin levymateriaalin täältä: http://www.downriggershop.com.au/carbontex-drag-washers.html
Levy tuli reilussa viikossa ja tuo puolenmillin vahvuinen hiilikuitulevy oli vahvuudeltaan juuri samaa mitä entinenkin jarrumateriaali. Hintaakaan ei kirjekuoreen mahtuvalla palalla ollut paha. Siitä arkista löin reikämeistisarjan avulla sopivan kokoisen kiekon irti, hion metallisen taustalevyn, puhdistin sen alkoholilla ja liimasin uuden hiilikuitulevyn siihen kuumakestävällä super eboxyllä.

Sitten kun eboxi oli kuivunut, kasaus päinvastaisessa järjestyksessä. Tuon messinkisen erikoismutterin lukitteeksi leikkasin 2mm naulasta pätkän, jonka pudotin reikään. Linnalogo vielä liimalla kiinni.
Vaikka kuinka nyin ja kuormitin veden alla olevaa jarrua, en saanut sitä enää suttaamaan.

Testailin vielä jarrutehoja lohikeloistani. Danielsson H5D 9/13 antoi vaakaa vasten ~2,3kg  Colton Torrent 13/15 +3kg ja Casca jarrulevyn vaihdon jälkeen ~2,5kg

Kyllä siitä lohikela taisi nyt viimeistään tulla!


Tuli vähän huonosti kuvattua nuo vaiheet, mutta tässäpä jotain.

Onhan se kelaksi nätti!


Tuossa näkyy logon alta paljastunut lukitusmutteri.



Keskiakseli tulee läpi ja on tosiaan kierteellä kiinni. Kannattaa sokkaa poratessa varoa kierteitä.



Kaskiakselin alta paljastuu itse jarrupaketti.



Oikealla irtaallaan vanha "hiekkapaperinpala" ja keskellä uusi hiilikuitujarrulevy liimattuna taustaansa.



Jarrulevy pesässään.



Kela kasattuna ja eipä enää vesi tuntunut jarruun vaikuttavan.







sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Pitää olla pikkusen plätski.

Talven ensimmäinen jääkalastuspäivä suuntautui minulla Kokkolan nurkille. Mennessä nappasin kyytiin Miikan ja Tuomaskin saapui heti perille päästyämme. Keli oli pilvinen ja sadetta enteilevä. Vipparalli alkoikin heti aamusta vapoja viritellessä. Itselle pari puikkaria ja Tuomaksen täkyssä taisi olla melkoisen vauras kala. Se kuitenkin katkoi tärpin jälkeisessä syöksyssä koko puruperukkeen ja meni menojaan.

Päivän piteli hiljaista, mutta illan alkaessa hämärtää alkoi tapahtua. Ensin tuomaksen vavasta lähti iso syötti, mutta vastarissa ilmeisesti kelan jarru oli liian löysällä ja koukku irtosi. Sitten jo poislähtiessa olin keräilemässä lähimpiä rantavapoja, alkoi kauimmaisen syvän rajaan sijoitetun vavan hälytin hiljokseen piipitellä. Kohta piipitys kiihtyi ja vippa nousi. Pojat ehtivät ensimmäisenä vavalle ja kun tämä pullukka oli vihdoin perillä, siimaa juoksi edelleen tasaisesti avantoon.

Vastaiskun sai tehdä suoraan vastapalloon ja kala tarttui hyvin. Muutaman syöksyn perusteella se tuntui samalta n.3kg puikkarilta mitä muutkin sen päivänä saadut kalat. Vasta avannon alla se alkoi laittaa hanttiin siihen malliin, että pakko olla isompi. Kun naama tuli vihdoin avannolle, meinasi huuto päästä. Onhan hirvittävän kokoinen naama, varmaan kymppi! Vaan kalaa rei'ästä nostaessani se loppuikin aika äkkiä, sai kympin haaveet unohtaa. Mutta lihava se oli, tosi lihava!

Maton mutkassa digivaaka näytti 9,82kg ja 1,6kg matto vähennettynä jäi painoksi 8,2kg. Yli 8kg on kyllä 101cm pituiselle kalalle melkoisesti. Siihen oli pitkä ja aktiivinen kalapäivä mukava päättää ja suunnata volvon keula kohti kotia. Ja pitää vielä mainita, että Tuomas onnistui saamaan pari päivää tämän reissun jälkeen 10,12kg kalan, että kovia kalamiehiä tuolta Kokkolasta löytyy.







Tuomaksen muutama päivä myöhemmin saama kymppi.