keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Piekon pentukevät

Oikeastaan pentujen teettäminen Elmalla ei ollut käynyt aiemmin edes mielessä, kunnes kaverini alkoi puhumaan asiasta. Hän olisi nimittäin halunnut varata urospennun Elmalta. Itse mietin pitkään, että olisko meistä siihen hommaan? Tässä vaiheessa kaikki ykkösetkin oli vielä hakematta.

Ilmoitin kuitenkin Elman kokeisiin asenteella, että "katsotaan nyt." Eka pitkäkoe alkoi hyvin, kun löytö tapahtui suht äkkiä ja nauliintui paikoilleen, mutta puolen tunnin jälkeen hirvet lähtikin syystä tai toisesta hyppyyn, eivätkä koko päivänä pysähtyneet. Puolenpäivän aikoihin vihelsin pelin poikki ja otin koiran kiinni. Onneksi seuraavat neljä koetta menikin paremmin, vaikka ei niistä yksikään täysin käsikirjoituksen mukaan. Elma kuitenkin hoiti ykköset kasaan sinnikkyytensä ansiosta ja niin me pääsimme joulukuussa laittamaan KVA anomuksen kennelliitolle.

Seuraavana vuorossa oli uroksen etsiminen. Tässä luotin täysin isäni lähes 30 vuoden kokemukseen hirvikoirien parissa. Uroksen valinnassa kriteerit meillä oli alusta saakka selvät. Sukusiitosprosentin täytyi olla pieni ja hirvityöskentelyssä haku hyvää. Myös luonteeltaan urkin tuli olla tervepäinen.  Valitsimme kaksi hyvää urosta, joita kävimme molempia katsomassa ennen päätöstä. Näistä päätös kohdistui Kuopion suunnalla asustavaan Humbakan Viliin.  Humbakan koirista meillä oli ennestään hyvät kokemukset, sillä Elman siskopuolen Anin isä on Humbakkalaisia.

Elman juoksut sattui vuoden loppuun ja ensimmäiselle astutusreissulle lähdettiin juoksujen 13 päivänä jouluaattona. Tämä reissu veti kuitenkin hukkaperän ja uudelle reissulle piti lähteä heti tapaninpäivänä. Vieläkään mitään ei tapahtunut ja kotiin päästyämmä varattiin eläinlääkäriaika proge mittauksia varten. Progesteronitaso näyttikin, että ottipäivä olikin vasta tulossa ja uusi astutusreissu sovittiin 30.12. Tälläkään reissulla ei homma toiminut ja pettymys alkoi jo hieman kalvaa. Onneksi Vilin isäntä Juha ehdotti, että ottaisimme Vilin mukaan Pattijoelle.

Näin tehtiin ja lähdimme ajelemaan kotia kohti kaksi jämptiä kyydissä. Alkuviikko meni Elmalla ja Vilillä lähinnä leikkiessä, mutta keskiviikkona aamulla päästin ensin Elman pissalle. Kohta Vili meni perässä ja haistoi kerran, jonka jälkeen homma sai uuden käänteen. Olin tuolloin yksin kotona ja meinasin olla "äkkipoikana" hieman ihmeissäni, kun koirat jäivät nalkkiin ja kädet alkoi minulla loppumaan. Sain kuitenkin molemmat pidettyä rauhallisina, eikä traumoja tainnut kenellekkään jäädä.

Kahtena seuraavana päivänä hyppäytin vielä kerran, mutta silloi tiesin jo soittaa isän kaveriksi koiria pitelemään. Perjantaina 4 tammikuuta kävin viemässä Vilin kotiinsa ja jäimme jännittämään tulevaa.

Jännitys laukesi sitten ensimmäisessä tiineysultrassa 27 vuorokauden kohdalla tammikuun lopussa. Siinä sykkeitä näkyi vain kaksi. Olin kyllä toivonut hieman isompaa pentuetta, sillä pienten pentueiden kanssa saattaa tulla synnytyksen käynnistymisessä ongelmia, niinkuin Elman pentueella kävi.

Tiedossa kuitenkin oli ultran epätarkkuus, joten varasin röntgenin Oulun Evidensialta 26.2 ja tässä pentuja näkyi onneksi viisi kappaletta. On pentujen ja emon kannalta tärkeää tietää synnytyksen käynnistyttyä, ovatko kaikki tulleet ulos. Ei kyllä olisi ollut haitoiksi jos pentuja olisi ollut yksi tai kaksi enemmän, sillä pentuvarauksia oli jo sillä hetkellä useampia.

Kun 60 tiineysvuorokausi koitti, alkoi jo merkkejä synnytyksestä näkyä. Elma alkoi viihtyä pentulaatikossa enemmän ja se haki selvästi meistä turvaa, oli levoton ja läähätti. Koko sen viikonlopun se valvotti, mutta synnytys ei vaan käynnistynyt. Sunnuntai-aamuna Jatta tuli herättämään, että nyt siltä tuli sikiövedet, että kohta se alkaa, vaan eipäs alkanut. Ei vielä maanantainakaan, kun päästin Elman pihalle pissalle.

Elmaa sisälle hakiessani huomasin, että portaiden edessä hangella on myrkynvihreää nestettä. Kysyin ensin parilta kaveriltani, jotka ovat kasvattajina kokeneempia ja he meinasivat, että ei hyvä. Soitin sitten Ouluun Evidensialle, ja sieltä kehoitettiin tulemaan pikaisesti sinne. Nappasin Jatan Pattijoen kylältä kyytiin ja ajoimme kiireellä Ouluun eläinlääkärille.

Oulussa Elma vietiin heti ultraan ja siinä ei pennuilla enää sykkeitä näkynyt. Lääkäri kertoi epäilyksi, että jonkun pennun istukka on revennyt irti ja pennut ovat nyt hapettomassa tilassa. Vaihtoehdoiksi meille sanottiin, joko synnytyksen käynnistys lääkkeillä tai hätäsektio. Lääkäri suositti sektiota, joten siihen ryhdyttiin.

Kohta Elma olikin leikkuupöydällä ja me Jatan kanssa jäimme odottamaan uutisia. Silloin itsellä ainoa ajatus oli, että jos Elma selviää niin se riittää. Jonkun ajan kuluttua hoitaja piipahtaa odotushuoneeseen käsissään pyyhe. Kun tarkemmin katsoin siinä pyyhkeessä oli pieni nyytti. Ja se nyytti oli elossa. Kaksi urosta ja kolme narttua. Hoitaja kertoi kaikkien pentujen selvinneen. Jatalla ja äidillä pääsi siinä vaiheessa itku, itselläni vain meni roska silmään.

Sattuman oikkuna juuri samalle päivälle oli äitini kultaisella noutajalla todettu kohtutulehdus ja Hilma oli juuri ennen Elmaa leikattu, joten äiti oli mukana jännittämässä. Kun kaikki pennut ja emä oli tuotu lämpölaatikossa toipumishuoneeseen aloimme asettelemaan pentuja nisille ja odottelemaan Elman heräämistä.

Elman herättyä taas odotimme, milloin verenvuoto loppuisi ja pääsisimme kotiin. Illalla yhdeksän aikaan ei verenvuoto vieläkään ollut loppunut ja hoitaja kehoitti meitä lähtemään syömään. Itsekkin olin aamupalalla liikenteessä. Syömässä ollessamme Evidensialta soitettiin pyytäen suostumusta uudelle leikkaukselle, jossa koko kohtu poistettaisiin.
Viimein, ennen yhtätoista saimme Elman takaisin toisesta leikkauksesta ja puolen yön jälkeen pääsimme kotimatkalle tokkuraisen emän ja viiden nukkuvan pennun kanssa.

Ensimmäinen viikko kotona oli aika työntäyteinen. Elma oli hyvin tokkurainen ja kivulias. Ei se pystynyt vielä pennuistaan huolehtimaan. Onneksi pennut osasivat terhakasti tissille ja paino lähti kaikilla nousemaan. Meille jäi huoleksi niiden pissauttaminen ja kakkauttaminen, joka onnistui parhaiten lämpimän vesihanan alla. Kun Elma alkoi virkustumaan, otti se heti pennut omikseen ja alkoi niistä huolehtimaan. Joskushan sektiopentujen kanssa ongelmana on, ettei emo niitä omikseen tunnista.

Pennuista syntyessään kaksi oli selvästi tummempaa, toinen narttu ja toinen urkki. Ne molemmat olivat syntyessään muita pienempiä. Kaikilla ruokahalu ja elämänjano kuitenkin yhtä kova.
Painoa karttui ja kahden viikon iässä silmätkin alkoivat aueta. Silloin pentulaatikossa alkoi olla jo liikettä ja ääntä. Laatikkoakin piti jo säätää isommalle ja turvalaidat poistaa. Viidenviikon jälkeen ei enää laatikkokaan riittänyt ja ensimmäiset monkivät laitojen yli.

Oli hauska herätä aamulla ja arvuutella ketkä oli laatikosta karannut. Yleensä ne olivat Justiina ja Tiltu. Ja siis näillähän oli kaikilla "työnimet," Salli = Salli, Justiina = Hertta, Jaska = Bruuttus, Tiltu = Tiltu ja Teuvo = Kojo.

Vaikka alussa pentuvarauksia oli useita, jopa niin ettei kaikille olisi edes riittänyt, peruutuksia tuli. Myös ystäväni, joka minut hommaan usutti, joutui perumaan. Silti kaikille lopulta löytyi hyvät ja harrastavat kodit. Nyt pennun ottajiin tutustuttuani olen erityisen kiitollinen, että nämä kaikki pääsivät todella hyviin koteihin, jossa varmasti huolenpito on ensiluokkaista ja metsällekkin nämä varmasti pääsevät.

Itse olen elänyt tätä pentukevättä niin tunteella, että tänään viimeisen pennun lähdettyä uuteen kotiin alkaa takki olla todella tyhjä. Koko tämä kevät oli kyllä niin antoisaa ja opettavaista aikaa, että ei se heti kyllä unohdu. Taloudellisestihan tämä homma oli aivan +-0, mutta jäihän tästä itselle älyttömästi oppia ja todella nätti ja hyväsukuinen hirvikoiranalku Salli.

Ehkä vielä joskus, jos ei Suomen metsiä vallitse tuo muka uhanalainen susi, saattaisi elää pentukevään Sallin mukana uudestaan.

Esitän isot kiitokset isälleni kaikesta neuvoista pentujen kasvatuksessa. Pentujen huolehtimisesta kun olimme Jatan kanssa yhtäaikaa töissä.  Kennelnimen lainasta ja kannustuksesta.
Ilman Jattaa en olisi myöskään tähän pystynyt tai voinut edes alkaa.
Kiitos myös kaikille Piekkolaisen valinneille pennunottajille, joille toivotan onnellista ja tapahtumarikasta pentukesää ja tulevaa treenisyksyä.

Maha kasvaa.



Pentuhuoneessa laatikko valmiina. 

Totutimme emää pentulaatikkoon.

Ja valvottiin öitä emän kanssa.

Kunnes ensimmäinen saatiin maailmaan.


Kaveri hieman aineissa.

Kohta emonkin silmät kirkastui.





Painoa seurattiin ensimmäiset viikot tarkkaan.



Silmät kun aukesi, alettiin tutustumaan kotimökkiin.








Huudettiin

Syötiin


Nukuttiin

Tutustuttiin kämppiksiin





Tutkittiin myös suumerkit, että tuleeko näistä hirvenhaukkujia vai saappaankiillottajia. Noh, suumerkit kertoi, että saappaankiillottajia tulee, mutta niin näytti emällekkin. 😄

käytiin juokseen rallia naapurin parvekkeella.






Ja taas nukutti.

Sitten lähdettiin autoileen isolle kirkolle

Eläinlääkäri tutki kaikki terveiksi.

Viimeinen kuvan kun koko lauma koossa 8 viikkoisina.

Bruuttus pääsi Matin ja Gisellan luokse pyhäjoelle.


Kojo taas muutti Jonin ja Elinan tykö Jääliin. Tosin Kojon jahtimaat sijatsee koillismaalla, josta minä olen hieman kateellinen. :)


Tiltu asustaa nykään naapurissa isäni ja äitini luona.

Maailman herttaisin Hertta lähti tänään uuteen kotiinsa savonmaalle Jonin ja Maija-Leenan luokse.


Ja meille jäi oma pikkumusta, eli Salli.