torstai 3. helmikuuta 2022

Latvalinnustus 2022

Kolmas latvalinnustuskausi Suomessa on juuri päättynyt. Nyt pyyntiaikaa oli jatkettu hieman ja se kesti kymmenennestä päivästä tammikuun loppuun. Meillä täällä Pohjois-Pohjanmaalla sallittua riistaa oli urosmetso ja urosteeri.

Ensimmäinen linnustusreissu itselläni suuntautui Kuhmoon 14-16.1 viikonlopulle. Tälle reissulle lähdimme yhdessä isäni ja veljeni kanssa. Kuhmossa meillä oli pieni erämaamökki varattuna lähellä jahtialueita. Sähköt mökissä oli, mutta muuta mukavuuksia ei sitten ollutkaan. Vaan eipä sitä erämies muuta tarvi, kuin vettä ja lämpöä. Takka tulille ja saunavesi sulatettiin aluksi lumesta, kun kaivon pumppu oli rikki. Noh, tähänkin vikaan apu löytyi toyotan tunkista. 😄

Ensimäinen hiihtopäivä oli lauantaina. Tulimme heti huomaamaan, että hiihtokelit oli nyt todella raskaat. Lunta oli yli 60cm ja siinä ei ollut minkäänlaista kantavuutta. Pohjia myöten kynnettiin ja kärkimiestä sai vaihtaa tiuhaan. Lintuja kyllä näkyi mukavasti ja ensimmäiset sykkeen nousut saatiin heti lupa-alueelle päästyämme, kun huomasimme teeriparven järven takana puissa. Koitimme lähestyä niitä metsän sisässä hiihtäen, mutta perille päästyämme ne olivat karkonneet.

Päivän kiertelimme rämeen laitoja kiikaroiden ja talvimaisemaa ihastellen. Enempää lintuja emme kuitenkaan löytäneet. Liekkö kova tuuli pitänyt ne visusti kiepeissään. Noh, tietysti autolle hämärissä palatessa puolipuusta ladun varresta lähti metso, mutta tämä ei ollut enää lupa-alueella, niin perään ei kannattanut lähteä.

Sunnuntaina vaihdettiin hieman maastoa taktiikkana koluta enemmän talousmetsän tapaisia ja etsiä korkeuskäyriä. Se taktiikka näytti toimivan, kun heti alkumatkasta löysimme teerikarjan puista pienen rämeen laidalta. Kehittelipä se jo pientä ampumatilanteen poikasta, mutta maaliin ei hommaa vieläkään saatu. Puolivälissä taivalta tapahtui sitten jännä tilanne, kun olimme mäen päällä evästauolla. Mäen laki oli hakattua kaskea muutamine siemenpuusaarekkeineen. 

Tässä kohtaa isä päätti, että hänen kohdalla saa riittää tältä päivältä ja hän lähtisi palailemaan latuamme pitkin takaisin autolle. Me Jussin kans jatkoimme eteenpäin ja emme päässeet, kuin 200 metriä eteenpäin, kun vierestämme kiepeistä lähti koppelo ja metso. Molemmat lensi äskeisen taukopaikamme ylitse ja metso jäi kaiken huipuksi kaskelle kelon latvaan istumaan. Samalla isä pakkaa reppua 30m päässä tästä kelosta autuaan tietämättömän linnusta. 

Minä kiireellä konttaamaan Jussin viereen ja Jussi mittaa matkaksi tasan 200 metriä. Ajattelin, että nyt jos on nopeana, niin ehtisi ampua. Vaan en ehtinyt saada kivääriä repusta, kun isä lähtee hiihtämään tulosuuntaamme ja metso huomaa ja karkkoaa. Ei oikeastaan edes harmittanut, kun tilanne oli muuten niin koominen. Päästiinpähän illalla isälle tästä hieman kuittailemaan. 😂







Saalista ei Kuhmosta tullut, mutta älyttömän mukava reissu meillä oli vaikka lonkankoukistajissa meinaa vieläkin tuntua se umpisessa rypeminen. Lintuja siellä näkyi kohtuullisen hyvin ja maisemat oli kauniit. 

Kotiin päästyä kävin parina päivänä sitten kotipuolessa hiihtelemässä ja kyllä täältä kotikulmiltakin lintuja löytyi, lähinnä teeriä. Pääsimmepä peräti isän kanssa eräänä päivänä paukulle, mutta silloin navakka tuuli teki tepposen ja teeret meiltä karkasi. Kyllä se on tuo ampuminen talvilinnustuksessa yksi haastavimmista ja tuulen arvioinnissa on itsellä vielä paljon opeteltavaa.




Toinen latvalinnustusreissu oli sitten sovittu tammikuun viimeiselle viikonlopulle Antin ja Jarmon kanssa ja nyt suuntana oli Koillismaa. Tällä välin sielläkin oli ehtinyt käydä suvena ja odotimme hieman helpotusta hiihtämiseen, jos olisi ehtinyt hieman kantavuutta hankeen tulla. Tosin tykky suven aikana karisee puista ja heikentää hieman mustien pisteiden havaittavuutta puista.

Eka hiihtopäivänä löysimme todella mukavan maaston, jossa iso rämeikkö alue rajautui toisella puolen korkeaan harjuun ja toisella puolen taas kangasmetsään joka oli osittain hakattu. Hiihtäminen täällä oli tosiaankin helpompaa ja välillä suksi luisti pinnassa aivan lentämällä ja välillä kuori taas rösähteli kuuluvasti rikki. 

Ensimmäiset linnutkin näkyi aivan alku matkasta, kun yli kymmenen teeren parvi yllättäen pölähti aivan viereemme puihin. Siinä niitä tovin ihastelimme jähmettyneinä, mutta mitään mahdollisuutta ei ollut yrittää. Teeret kuitenkin karkkosivat viereisen rämeen taakse kaskelle koivuihin urpimaan. Lähdin hiihtämään rämeen yli ja ennen vastalaitaa pudotin sukset jalasta. Se oli virhe, sillä eteneminen vyötäröä myöten kahlaten oli niin hidasta, että teeret etenivät puittamalla samaa tahtia loitommas.

Tulipa siinä tilanteessa hyvä opetus mitä vaaroja talviluonto voi kätkeäkkään. Olin nimittäin juuri pääsemässä rämeeltä kahlaten sen toiseen laitaan, kun maa katosi yllätteän jalkojeni alta.  Jäin kainaloiden varassa roikkumaan hangelle, josta onneksi sain kamuttua itseni kuiville. Tilanteen jälkeen tarkastin kartalta, että mihin kumman suonsilmään olin kahlannut. Sehän olikin tuiskulumen täyttämä puro jonka yli olin tietämättäni tullut. Onneksi en käynyt niin syvällä, että olisin kastunut.

Toisena hiihtopäivänä päätimme valita maaston läheltä mökkiämme ison järven rannalta. Tässäkin oli iso suoalue jonka laitoja hiihtelimme. Hanki kantoi aavalla todella hienosti, mutta rantapöpelikössä joutui kahlaamaan syvällä. Olimmekin juuri nousemassa rantapusikosta kohti kapeaa rämettä Jarmon hiihtäessä vuorostaan keulilla. Kun pääsimme rämeelle suorastaan säikähdin vasemmalla näkyvää mustaa pistettä. Kuiskasin Jarmolle jähmettyä paikalleen.

Sehän oli todellakin metso isossa männyssä melkein latvassa. Kaula pitkällä se kääntyili sen näköisenä, että oli saattanut meidän tulon jo kuulla. Mittasin matkaksi 245m ja kysyin Antilta, että pystytkö ampumaan tästä? Oli nimittäin Antin vuoro yrittää. Matka oli pitkähkö ja lisähaastetta toi meidän ja metson välissä oleva mäntyä kasvava saareke, joka peittäisi linnun näkyvistä jos lähemmäs yrittäisi.

Antti mietti hetken ja totesi, että hän ei ehtinyt pilkkuseiskaansa kohdistaa ennen reissua. Antti tiesi myös, etten ollut enne metsoa saanut ja herrasmiehenä tarjosi tilanteen minulle. Kiitin tarjouksesta ja lähdin lähestymään lintua pienen männyntarrin takana. Löysin avoimen linjan lintuun ja pudotin repun hangelle ja mittasin vielä matkan. Se oli 237 metriä, mutta tästä oli pakko yrittää. Käänsin korotornista 11 naksua ylöspäin ja asetin pisteen linnun yläkolmanneksen kohdalle. Laukaus kajahti!

Heti perään kajahti myös riemun huuto kolmen ukon suusta, kun isomus sortui männystä myttynä sen juurelle. Puun juurelle päästyämme meinasi tunteet todella nousta pintaan. Lintu oli juurikin sellainen unelmien huurremetso, josta olen aina haaveillut ja vanhoista eräkirjoista lukenut. Iso komea kiiltäväsulkainen köriläs, joka painoi 3,8kg.

Tämän jälkeen oli todellakin makkaratulet ja nokipannukahvit ansaittu. Paluumatkalla emme enää lintuja nähneet vaikka hämärään saakka hiihdimme. Illlalla luvassa oli kevyet metsopeijjaiset hyvän ruuan ja saunan merkeissä. 

Tämä tammikuu oli kyllä minulle tähän astisista latvallinnustuskausista paras. Nyt oli kamppeetkin saatu päivitettyä tarpeen vaatimalle tasolle. Suksiin tosin voisi muutaman kymmenen senttiä hankkia hauskaa jatkoa pahoja kelejä varten. 😂 Kilometrejä ja hiihtopäiviäkään ei tullut aivan niin paljoa mitä aiempina vuosina, mutta sitäkin enemmän taas nautintoa jokaisesta hiihdetystä kilometristä

Kyllä tämä on niin KUNINGASLAJI!










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallinen kommentointi suotavaa...