maanantai 31. lokakuuta 2011

Maalintujen perässä Puolangalla


 26-30.10.2011

Keskiviikkona ilta yhdeksän aikoihin saavuimme Antin kanssa Puolangan mökille lintujahtiin. Sille iltaa ei tosin enää metsään ehditty vaan lämmitimme mökkiä ja tietenkin saunan.
Torstai aamuna aloitettiin sitten tositoimet laattaalta, tutuilta metsomailta. Jo mennessä näkyi puissa kolme metsokukkoa, mikä lupaili hyvää. Mutta päivän käveltyämme saimme huomata, ettei lintuja samoilta tutuilta seuduilta löytynytkään vaan havaintona oli ainoastaan yksi kaukaa lähtenyt metso ja muutama pyy. Tästähän me emme tietenkään lannistuneet vaan vaihdoimme taktiikkaa ja siirryimme illaksi kuvastamaan teeriä erään korkean vaaran rinteeseen josta oli mahtavat näkymät kauas Puolangan korpimaille. 





Juuri kun viimeistä samettiteertä nostimme männyntaimen latvaan alkoi vaarojen alangoista nousta kymmenittän teeriä lentoon. Ne kiertelivät pitkin rinteiden reunoja ja lopulta nousivat kaskien laidoille puihin. Osa lensikin melko läheltä meitä, mutta haulikolla ei yltänyt ja kiväärihollille eivät jääneet. Yksi kukko kuitenkin kaarsi kuvillemme ja rinnettä ylöspäin ryömimällä pääsin melkein haulikkohollille, mutta ei aivan.  Vaan ihan luontoelämyksenä oli mahtava katsella satoja ympärillämme kierteleviä lintuja.

Perjantai aamuna kello herätti hyvissä ajoin ja suunnitelmana oli teerenkuvastus samalla hakkuuaukean rinteellä, jossa illalla lintuja oli näkynyt. Ongelmana vaan aamulla oli sankka sumu joka peitti näkyvyyden ja selvästi haittasi teerien aamulentoa. Yksi natu otti kuitenkin kuville ja Antti sen pääsi haulikolla poksauttamaan. Kohta erehtyi toinenkin joka pysähtyi vaaran alarinteessä olevaan korkean männyn latvaan. Pilkun ristikolle se saatiinkin ja Antti pudotti linnun noin 130 metrin matkalta.
Lento oli kuitenkin selvästi eilisiltaa vaisumpi ja päätimme lähteä harppaamaan mökin läheisiä metsiä. Metsälenkiltä saatiinkin vielä yksi pyy joka edestäni lentoon hyppäsi. Paluumatkalla erään pienen suokaistaleen reunapuista lähti vielä kolme metsoa vaan niin kaukaa. Mökillä syötiin pikainen välipala, että ehdittäisiin vielä kaskelle teerien iltalentoa odottamaan.  Iltalento jäi tosin taas vaisuksi kun koko päivän kestänyt sumu muuttui vielä sateeksi.  Pimeällä ajelimme mökille Jamppaa odottelemaan ja saunaa lämmittämään.


Lauantai aamuna satoi vettä, joten herätyskellot heitettiin seinään ja jatkoimme unia vielä jonkun tunnin. Päivällä pakkasimme taas eräreput ja hipsimme metsään. Tälläkeraa lähdimme katselemaan uusia maisemia ja yritimme etsi lintuja kaskien laidoilta kun ei niitä perinteisiltä paikoilta löytynyt. Vaan eipä niitä näkynyt nytkään vaikka kävelimme niin uskomattoman hienoja maastoja, jotka suorastaan haisivat kanalinnuilta. Paluumatkalla pysähdyttiin vielä kyttäämään kuvastuspaikallemme, mutte tuottanut sekään tulosta vaikka joitain parvia ennen iltahämärää näkyikin.



Sunnuntaina meinasi hieman hapottaa kun edellinen ilta hieman myöhäiseksi vänähti, sillä eräällä sattui launtaina olemaan synymäpäivät joita juhlittiin saunoen ja Topi Sorsakosken tuotantoa kuunnellen.   Metsään kuitenkin taas lähdettiin ja alkumatkasta saatiin pyy reppuun ja samat metsotkin meitä taas goijasi. Kyllä ne osaavatkin aina lähteä niin kaukaa. 
Olihan se taas mukava reissu vaikkei saalista niin tullutkaan. Raikasta ilmaa saatiin kyllä senkin edestä.

Loppukevennyksenä vielä, miksi on hyvä olla hirvimies!    (Jos vaikka lintuja ei niin sattuisi tulemaankaan)

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Nuorten päivä


Metsästyksen jännitys piilee siinä, ettei koskaan aamulla eväitä reppuun pakatessa voi tietää millainen jahtipäivä on tulossa. Tämä päivä oli taas yksi niistä mieleenpainuvimmista ainakin minulle ja Irrille.
Aamusta lähdimme kopaisemaan kursun aluetta, jonka ympärille passit oli viritetty. Alue haravoitiin jopa kolmen koiran voimin, mutta vain yksi hirvi siitä löytyi. Jouko onnistui vasattoman naaraan nuoremmalle hirvikoiralleen kaatamaan. Mekin isännän ja Irri-koiran kanssa kursun aluetta useita tunteja harvavoitiin tuloksetta. Makkaranpaisto tauon aikaan saatiin kuuma vinkki juuri tien ylittäneestä hirvestä
Kun savukäyrät oli "suojanpuolelle" siirretty aloitimme passaamaan tätä hetki sitten havaittua hirveä.  Itse menin hongistontielle passiin ja isä pudotti Irrin kuumalle jäljelle Ojalanperäntieltä. Navigaattorin näytöltä passissa koiran työskentelyä seurasinkin ja lopulta pitkän seurannan jälkeen hautakankaasta koira saikin hirven haukulle. 
Isän kanssa soiteltuani kuulin, että nyt olisi tilaisuus päästä hiipimään haukulle. Noh, kahtakertaa ei tarvinnut houkutella ja noin 250 metrin päästä tuulen alta lähestyminen alkoikin. Oli vain niin uskomattoman tiheää ryteikköä ensimmäinen suonläntti ennenkuin maasto nousi pienelle taimikkoa kasvavalle kumpareelle. Jo ennen kumparetta ajattelin lähestymisyritykseni olevan valmiiksi tuhoon tuomittu, mutta Irrin 90 haukausta/min paukuttava seisontahaukku peitti risujen rapsahtelut alleen.
Niin pääsin noin 40-50 metrin päähän kummun alalaitaan, mutta peitteisen maaston takia en nähnyt koiraa tai hirveäkään. Siinä vaiheessa ajattelin, että nyt on vain pakko odottaa kumpi tekee virheen ensimmäisenä. Se on joko minä tai hirvi! Sitten se virhe tuli, mutta onneksi se sattui hirvelle kun se astui noin kymmenen metriä alatuulen puolelle kävellen hartian levyiseen aukkoon n. 35 metrin päähän minusta. Hetkeäkään ei ollut aikaa epäröidä ja ammuin sonnia lapaan.
Sonni ottikin laukauksesta yllättävän rynnäkön suoraan minua kohti! Kyllä meinasi tulla tosissaan paskat housuun kun yli 200kg sarvilla varustettua karvakasaa juoksee täysillä kohti. Kerkesin sentään ladata ja viimeinen laukaus lähtikin päin kohti juoksevaa urkkia alle kymmenestä metristä, jonka jälkeen tein vaistomaisen väistöliikkeen (syöksyn) lähikuusien taakse. 
Hetken päästä kuulin Irrin haukun noin sadanmetrin päästä ja haukusta tiesin sonnin elämänkaaren päättyneen ja kalsaripyykiltäkin onneksi vältyttiin. 

Tämä päivä oli nuorten juhlaa, niin koiran kuin miehenkin. 


Nylkyvajalla totesin ensimmäisen laukauksen olleen jo tappavan. Oli lävistänyt samalla keuhkot ja sydämmen, mutta toinen paniikkilaukaus meni turvasta läpi osuen rintaan. Turhaanpa siis toisen kerran ammuin, mutta onneksi ei suolia puhjennut.

Kaato seisontahaukulta

torstai 25. elokuuta 2011

Alakitka 22-24.8.2011


Maanantaina lähdettiin Jussin kanssa kohti Kuusamoa tavoitteenamme Paanajärven suurtaimen. Perillä oltiin illalla joskus seitsemän aikoihin ja kun kota oli pystytetty ja kalakamppeet joen varressa viritetty, kävikin kello jo kymmentä. Ensimmäisenä yönä kalastus aloitettiin kalliosaaren alapuoliselta ottipoolilta. Ainoa kalakontakti sattui sinäyönä toisella laskulla, kun rannantuntumassa siimassani tuntui pari syvempää potkua. Kala ei vain tarttunut, mikä lie sitten olikaan.
Sitä sitten tahkosimme kolmeen asti aamulla kunnes väsymys voitti ja painuimme takaisin kodalle. Kyllä kalliosaareen rantaan laskeutuva jyrkännepolku oli maineensa veroinen kalamiehen kunnon mittarina. Kyllä siinä kalamiehen paita kastuu jokivarteen laskeutuessa, puhumattakaan takaisin nousemisesta.



Aamutuurilaista näytti väsyttävän. Kesken erään laskun rannalta alkoi kuulua mahdoton karjunta. Kohta selvisi, että myyrä oli kiivennyt pitkin nukkuvan kalamiehen naamaa! 




Seuraavana iltapäivänä herättyämme pakattiin taas kamppeet reppuun ja tallusteltiin jokivarteen. Nyt laskeuduttiin hieman loivempaa rinnettä kalliosaaresta hieman ylävirtaanpäin sijaitsevalle heinäniemelle. Matkalla heinäniemeen piti tosin pysähtyä pariin otteeseen kuvaamaan uskomattoman mahtavia maisemia. 

Lasku toisensa perään kalastelimme heinäniemen suoraa ja välillä laskeuduimme kalliosaareen asti, mutta mitään kunnon kalakontaktia ei kuulunut. Illalla sitten noin yhdeksän aikoihin olin laskemassa kalliosaaren yläpuolta kun "hiiressä" tuntui pieni tuuppaus ja samassa kävikin perhon kohdalla iso loiskaus. Kyllä siinä veret seisahtui kun leipälapion kokoinen evä iski pintaan! Hetkisen istuin rantakivellä henkeä haukkoen ennenkuin uskaltauduin tärppikohtaan uudelleen heittämään.

Hetken päästä samoilla jalansijoilla seistessäni perhoani vietiin, mutta heti huomasin ettei tämä kala ollut äskeinen läiskäyttäjä. Ei 40cm harjus paljon pettymystä lievittänyt kun se iso ei enää ottanutkaan. Taisi vain Paanajärveläinen isomus ajaa pikkukalan pois asentomonttunsa päältä!?
Myöhemmin yöllä samassa paikassa Jussi näki ison hahmon pimeyden seasta hyppäävän kunnon molskahduksen säestämänä. Vai yrittikihön se sittenkin tavoitella Jussin perhoa?

Eipä tuota tiedä kun pimeydessä näe missä perhot milloinkin ui, on vain pakko luottaa vaistoihinsa. Yön sysipimein hetki istuttiin tervastulilla heinäniemen rannassa yöradiota kuunnellen ja tarinaa iskien niin Tenon lohista kuin Ii-joen harreistakin ja kun aamuyöstä kolmen jälkee valo joenyllä alkoi voittaa palattiin koskelle. Enää ei vain kalaa kuulunut ja se kalliosaaren isomuskin oli ilmeisesti palannut takaisin asentomonttuunsa.

Kodalla oltiin takaisin aamu viiden jälkeen, mutta eihän sitä nukkumaan malttanut mennä kun tapasimme erään Rovaniemeläisen pitkänlinjan perhokalastajan jonka kanssa kuulumisia yön tapahtumista vaihdettiin pitkälle aamuun. Hän olikin onnistunut saamaan maanantaiyönä 50cm taimenen ja tiistaiyönä 60cm harrisuvannosta. Molemmat kalat oli herrasmies päästänyt takaisin ja onhan Kitkan alamitta taimenelle tuon 60cm.  
Iltapäväivällä taas hereille, pikainen päivällinen ja leirin purun jälkeen lähdettiin kotimatkalle.



Kalliosaari


Heinäniemen ja kalliosaaren välinen suora.




Tulihan se yksi paanajärveläinen kuvattavaksi, vaan palanneekohan tämäkään koskaan kotijokeensa vai uiko paanajärvessä verkkoon? 


Kun Ii-joella joutuu varomaan ylävirrasta valuvia uiton aikaisia tukkeja, joutui Kitkajoella vilkuilemaan seläntaakse koskenlaskijoita tähyillen



Alakitka ei ole harripaikkana parhaimmillaan, mutta löytyy sitä isompaakin. Tämä 40cm pääsi takaisin kasvamaan.




Hiiret tykkää näköjään valkovenäläisestä 



Tästä reissusta yhteenvetona täytyy mainita, että taas tuli uusi aluevaltaus perhokalastuksen saralla. Nimittäin tuli opeteltua heittämään tuplakätisellä vavalla ja sellainen on myös itselle saatava. Olihan jo pelkästään heittäminen kakskätisellä niin hauskaa ja kun kalliot rajoittavat takaheittotilaa, tarve on perusteltu kevyelle tuplakätiselle. Ainut vain, että tuon chestbackin joutuu silloin heivaan pois edestä. Vaan kyllä ne perhorasiat kahluutakin taskuun mahtuu.
Ensivuonna tuonne on pakko päästä uudestaan ja silloin on todennäköisesti välineistönä 12,5 jalkainen kevyt DH- vapa mukana!