Ruotsalaisia kanalintuja

Viime jouluna syntynyt idea Ruotsin kanalinnustusreissusta saatiin vihdoin toteutettua kun torstaina 20.09.2012 aamuvarhaisella lähdimme isän ja Jussin kanssa ajelemaan kohti Ruotsin lappia. Päämääränämme oli Arjeblogin lähellä sijaitse Ståkke jonka ympärillä sveaskogin jahtimaat sijaitsevat. Ruokaostokset oli tehty jo hyvissä ajoin ennen reissua ja pysähtyä ei tarvinut muuten kuin syömään torniossa. Perillä pikkuståkkevaaran juurella oltiin illalla, mutta valoisaa aikaa riitti juuri sopivasti noin kolmen kilometrin patikkamatkaan ja leirin pystytykseen. Majoituksena tällä reissulla toimi minun telttalaavu ja Jussin kaveriltaan lainaama avoloue. Iltapala nautittiin tervastulilla tähtitaivasta ihaillen kauniin tunturijärven rannalla ja unta ei raskaan kävelyn jälkeen tarvinnut paljoa houkutella.

Matkalla ståkkesjön rantaan ja rinkoissa painoa kiitettävästi.

Viimeinen hakkuu ennen luonnonsuojelualuetta.

Perjantaina oli luvassa ensimmäinen jahtipäivä ja odotukset korkealla. Edellisenä iltana matkalla leiriin oli lintuja jo näkynyt muutamia ja aamusta pikkuståken alarinteeltä niitä näkyi ja kuului alkumatkastakin hyvin. Ei  ehditty kauaakaan kävellä kun isän edestä nousi riekkoparvi siivilleen, mutta tikkakoski oli heiman turhan tukevasti olalla ja riekot pääsivät karkuun. Seuraavaksi Jussin suunnalta kuului raskasta siipien lätinää ja kohta metsolintu vilisi viistosti edessäni. Katsoin linnun poikametsoksi ja annoin ruudin palaa, vaan maasta löytyikin koppelo. Hieman harmitti kun tuli koppelo tapettua, mutta toisaalta niitä tuntui näillä selkosilla riittävän.
Loppumatkasta lintuhavainnot harvenivat, mutta tasaisin välein siipien ääniä edestämme kuului ja välillä näkyikin, mutta turhan kaukaa lähtivät. Päivä oli kirkas ja maisemat aivan uskomattomia ja mikä parasta, maastot mahtavia kulkea. Ei ollut ainuttakaan ojaa tai harvennettua taimikko niinkun meilläpäin. Päivä kierreltiin vaaran rinteijä ja suonlaitoja vaan koppelo jäi ainoksi saaliiksi.
Illalla siitä sitten valmistettiinkin herkkuillallinen, jonka pääkokkina toimi Jussi. Koppelo nautittiin taas tähtitaivaan alla nuotion loisteessa. Isä paineli ajoissa nukkumaan sinä iltana kun me Jussin kanssa jäimme vielä koppelopeijaisia viettämään ja tulipa siinä kokeiltua hirven houkutteluakin illan pimeydessä. Pari naaraan  naukaisua metsästä kuuluikin vastaukseksi, mutta näyttäytymään tämä ei suostunut.

Legendaarinen metsonsortaja tikkakoski, vieressään jokin muovilelu.

Erikoisuutena näillä korpimailla oli rinnesuot.

Lauantai olikin sitten jo pitkällä kun makuupussissista ulos kömmin ja isä ja Jussi olivatkin jo menneet. Siinä aamupalaa nauttiessani kuuluikin kaukaa vaaranrinteestä kaksi laukausta, mutta tyhjin käsin he kohta palasivat takaisin leiriin. Riekkoparvi oli taas goijjannut jahtimiehiä ja olipa isäkin joutunut jo kokeilemaan tikkakosken toimivuutta. Päivällisen jälkeen päätimme purkaa leirin ja vaihtaa paikkaa, sillä Ruotsissa on sääntö joka kieltää leiriytymisen kahta vuorokautta pidempään saman karttaruudun alueella. Muutenkin teki mieli katsastaa pikkuståken toinen laita. Hikinen oli matka rinkat selässä jälleen kun vaaran rinnettä kohti autoa kävelimme. Matkalla näkyi muutamia lintuja ja yhtä riekkoa pitikin pysähtyä matkalla jahtaamaan, vaan eihän sitä enää löytynyt. Rinkat pakattiin autoon ja lähdimme ajelemaan pitkää, yli 20km metsäutotietä ståkkevaaran toiselle laidalle. Sieltä löytyi sopiva parkkipaikka jonne leiri pystytettiin.

Sunnuntaina kello herätti hyvissä ajoin, mutta ylösnouseminen makuupussista teki tiukkaa. Nokanpäät oli jäässä joka ukolla ja teltta aivan kuurassa. Auton mittarista tarksitettiin lämpötila, joka vielä aamullakin näytti -5 astetta. Aamupuurot keiteltiin trangialla ja jahtikamppeet niskaan. Lähdimme nousemaan taas vaaranrinteen puoliväliin, josta edellisten päivien perusteella lintuja tuntui parhaiten löytyvän. Jussi yhyttikin heti alkumatkasta metsopoikueen ja pääsikin ampumaan yhtä, mutta ohi taisi mennä. Isälle edellispäivien rankka kävely ja teltassa nukkuminen oli alkanut ottaa jo voimille ja hän jäikin sammalmättäälle aurinkoon päiväunille kun me Jussin kanssa kävimme vaaran laidan kiertämässä. Mahtavia rinteitä, metsiä ja aukonlaitoja kuljettiin, mutta paluumatkalta ei lähtenyt kuin yksi lintu enää. Teimme vielä päivällisen ennen pitkää kotimatkaa ja perillä pattijoella olimme vasta illalla kymmenen aikaan.

Paskamakki mallia trekronor.

Ruotsissa tikatkin asuvat kerrostaloissa.

Kotimatkalla piti pysähtyä storforsensin putousta kuvaamaan.

Yhteenvetona voisi todeta, että reissu oli todellakin onnistunut kun ilmat oli koko viikonlopun ajan todella hienot ja maisemat aivan uskomattomat. Kiitoksia isälle ja Jussille reissusta ja aletaan vaan uutta suunnittelemaan. Ensikerralla otetaan tosin mökki. : )