Kamppeiden desifioinnin ja lupien oston jälkeen nakkasimme rinkat pykälään ja tallustimme tunturin yli joelle. Ihmeekseni virtaa riitti itsellänikin vielä sinä iltana kalalle vaikka pitkä matka ja vähälle jäänyt uni pakotti aikaisin nukkumaan. Aamulla kuulin, että pojilla oli tapahtumia illalla ollut, sillä molemmat olivat karkuuttaneet jalkaluokan kalat. Jampan kala oli ollut jo niinkin lähellä, että pyrstö miehen kourassa.
Keskiviikkona keli oli mukavan aurinkoinen, joskin tuulinen. 15 jalan vapa tuntui ärsyttävän tuuliherkältä, mutta titin väsytys luonnistui silläkin. Seuraavan laskun kävin sitten pomperolla ja poolin keskivaiheilta oliiviin pomppoon nousi titti. Kerkesin väsyttää tittiä kohtuullisen pitkään, mutta jarrua kiristäessä siima lensi yllättäen hattuun. Noh kalapottuvärkit olivat kuitenkin lakkarissa.
Torstaina keli muuttui ja taivas synkkeni. Kalatapahtumat hiipuivat sateiden myötä ja jatkuva kosteus lannisti kalamiesten mieltä. Leirissä haittana olivat röyhkeäksi käyneet hiiret, jotka löysivät tiensä maakuoppaan ruokakätkölle. Jouduimme heittämään puolet ruuistamme pois, kun hiiret olivat nakertaneet jokaiseen ruokapakettiin hampaanjälkensä ja paskoneet loput piloille. Tämä tiesi ylimääräistä kauppareissua tunturin toiselle puolelle, mutta tulipahan hyvän tilaisuus käydä motellilla saunomassa.
Ruuat varastoimme tästä eteenpäin kannelliseen ämpäriin ja ruokakuoppaan viritettiin hiirenvällä. Koupasta alkoikin kuulumaan tasaisin välein vällän naksahtelua. Kauppareissulta otin myös mukaan autolta 14 jalan vapani, jolla heitin koko loppureissun.
Eräänä sateisena yönä Jamppa palasi ylävirrasta naama valkoisena. Hetken sanojaan selviteltyään mies kertoi päässeensä pitelemään isoa kalaa. Kala oli ottanut koskenniskalta tutusta kojamon asentopoolista. Väsytys oli kuitenkin päättynyt sivutapsissa uineen perhon tartuttua kiveen ja kojamon hypättyä perho oli irronnut kalan suusta.
Tästä lohimies ei kuitenkaan masentunut ja seuraavana päivänä leiripuussa sitten roikkui kaksi täistä tittiä, jotka Jamppa oli alavirran poolista perättäisillä laskuilla saanut. Itselläni samana päivänä sydämen tykytystä aiheutti surffilautaan iskenyt isohko jalkaluokan kala, mikä ei perhoa kuitenkaan suuhunsa saanut. Tärppi oli niin näyttävä, että suuta vetää hymyyn vieläkin sitä muistellessa.
Jampalla ja minulla oli tarkoitus jatkaa viikon jälkeen Tenolle Jussia ja Manea odottelemaan, mutta pienen väärinymmärryksen vuoksi lähtö venähti yhdellä päivällä. Tälle viimeiselle päivälle en itse viitsinyt enää lähteä kylälle luvan ostoon kävelemään, mutta Jarmo ja Antti sen sijaan kävivät jo edellisenä päivänä kalanvientireissulla uudet luvat ostamassa.
Viimeisestä luvasta tuli miehille melkoisen kannattava, sillä sinä tihkusateisena iltana alkoi taas iso kala liikkumaan.
Päivärauhoituksen jälkeen kävelimme kaikki kolme ylävirran kojamopoolille, pojat vapoineen ja minä kameravarustuksella. Alkuillasta Antin TCX nyökkäsi ja väsytyksen jälkeen titti makasi rantakivillä. Itse päätin tässä vaiheessa palata teltalle nukkumaan ja keräämään voimia seuraavan päivän pitkää ajomatkaa varten, mutta pojat jäivät tummuvaan yöhön heittelemään. Yöllä heräsin hilpeään porinaan ja teltasta ylös ryömittyäni kuulin lähteneeni lohipoolilta liian aikaisin.
Niinhän siinä oli käynyt, että heti poistuttuani oli se montun valtias avannut suunsa ja puraissut Jarmon siiman päässä tarjoamaa lohduttajaa. Kojamo oli saatu rantakiville kauempana alavirrasta ja painoa oli punnituspussissa punnitulle tummalle kojamolle kertynyt 8,5 kiloa. Hetken elvytyksen jälkeen kala oli potkaissut kohti kotimonttuaan titeille kuria pitämään. Eihän tummaa monttuvahtia koskaan kannata tappaa. Ainoa harmitus tästä kalasta oli, ettei siitä koskaan saatu kunnollista kuvaa. Ainoastaan sumea goprolla kuvattu väsytysvideo, jonka lisään tähän jos Antti sen saa julkaistuksi.
Toisen kalastusaamun titti. Hyvää kalapottuvärkkiä.
Antilla tintti kiinni. Tämä harmillisesti karkasi.
Lohipotut tulilla.
Antin tintti.
Lohitäit kalan selässä kertoo, että kiireellä ollaan jokeen tultu.
Siihen oli hirven taival päättynyt.
Antin tintti ei pysy millään vedessä.
Tämän tintin jälkeen alkoi kojamot liikkumaan.
Seuraavana aamuna purimme Jampan kanssa leirimme ja talsimme tunturin yli autolle. Palautimme saalisraportin ja kävimme motellilla saunassa, jonka jälkeen käänsimme Volvon keulan kohti Norjaa. Ajelimme Varanginvuonon rantaa pitkin Tanabruhun ja sieltä takaisin Suomeen Utsjoelle Juhaa ja Jussia odottelemaan.
Tarkoituksenamme oli palata heti seuraavana päivänä Norjaan, mutta päätimme hengähtää hetken tutulla leirintäalueella, jotta kylmäkallet ehtisivät jäätyä. Otimme kaksi lupaa Tenolle, joka oli reippaassa kesätulvassa.
Lisäksi Tenolle oli annettu varoitus olla käyttämättä jokivettä talousvetenä, koska vedestä oli löydetty jokin bakteeri. Ilmeisesti koppiautomiehet olivat tyhjentäneet paskavetensä suoraan jokeen. Muutoinkaan korkea ja ruskeansävyinen vesi ei hirveästi luottamusta herättänyt. Tutut ottipaikat olivat paljon hankalammin luettavissa ja hyppyjä ei juuri näkynyt. Sentään ensimmäisenä iltana saimme kaksi kalatapahtumaa, kun Jussi ja Jarmo karkuuttivat tintit samassa paikassa. Toisesta Tenon kalastusillasta ei jäänyt suuria tarinoita kerrottavaksi.
Torstaina 6 päivä elokuuta pakkasimme leirimme ja lähdimme takaisin Norjaan. Reissusuunnitelmamme kuitenkin muuttui alkuperäisestä, koska kuulimme, että osa finmarkin lohijoista oli suljettu normaalia aiemmin, vähäisen veden vuoksi. Siksipä jouduimme turvautumaan suunnitelmaan B, joka tarkoittu uusien paikkojen etsintää. Tarkoituksenamme oli ollut ajaa Varangin niemimaalle, mutta nyt käänsimme auton keulan kohti luoteista Finmarkia.
Parin tunnin ajomatkan jälkeen löytyikin hieno pienehkö lohijoki. Vesi oli selvästi normaalia alempana, mutta ottipoolit olivat kuitenkin selvästi löydettävissä. Luvat otimme summassa toiseksi ylimmälle zonelle. Kodat pystytimme läheiselle leirintäalueelle, josta matkaa zonelle tuli noin 15 kilometriä. Ensimmisen illan kalastimme zonen yläosaa, joka virtasi syvänä ja vuolaana kanjonina. Kanjonin loppuliuku paljastui pian parhaaksi osuudeksi ja sieltä sain ensimmäisen kalakontaktin.
Tällä jokiosuudella tuplakätiset olivat melko turhia laitteita. Kalastus oli kätevintä yksikätisellä tai switch-vavalla. Itse heitin switchillä santikkaa poikkivirtaan nopeaa sisään stripaten. Tällä tekniikalla illan hämyssä eräs titti suutahti tosissaan ja tarttui kolmannella lyönnillä. Seuraavana päivänä lähdimme kävelemään zonen alaosasta ylävirtaan päin. Kohta saavuimme mukavannäköiselle poolille, jossa muutama perättäinen syvä monttu varmasti pysäyttäisi nousevan lohen.
Arvio oli oikea, sillä jo Jampan ensimmäisellä laskulla titti väänsi Jampan 6 luokkaisen Cross S1.n mukavalle mutkalle. Tämä potra 2,5kg tintti sai väännön jälkeen vapautensa ja minä pääsiin heittämään samaa poolia santikalla. Santikka kerkesi uida poolin loppupäähän, kun edellisillan tapahtumat taas toistuivat. Tintti lähti hurjalla syöksyllä poolista helmiäisrunkoisen santikan perään lyöden kaksi kertaa ohitse. Kolmatta kertaa se ei enää ottanut.
Tämä pieni joki ei tuntunut kaikkia reissumme lohiukkoja tyydyttävän, osaksi pienuutensa takia, mutta itse kyllä pidin yksikätisellä kalastamisesta. Pääsi ehkä minun lohijokien top kolmoseksi.
Seuraavana aamuna edessä oli taas se niin tuttu leirinpurkuruljanssi. Unet olivat vähissä, koska varangerin telttakota paljasti sellaisen huonon puolensa, että hiiret pääsevät sinne liepeen alta sisään. Noh, niitähän minä metsästin sitten joka yö!
Matka jatkui välipysähdyksellä Lakselvin kylälle, jossa söimme ja nostimme käteistä seuraavan kalapaikan lupien ostoa varten. Lupamyynnissä olimme hyvissä ajoin ennen lupa-arpajaisten alkua. Luvat ostimme keskimmäiselle zonelle, jotta saisimme kalastaa varmuudella rauhassa. Kartasta olimme katsoneet zonen alkuosan ja sinne johtavan polun, mutta sitäpä emme olleet osanneet huomioida, että polun alku oli todella jyrkässä rinteessä.
Eihän sellaiseen pystyjyrkkään mäkeen pystynyt kotaa pystyttämään. Ei auttanut muu kuin ajaa tietä ylävirtaan, kunnes löysimme sopivan tasaisen telttapaikan. Tämä lisäsi tietenkin matkaa joelle ja heti ensimmäisenä iltana minä vanhana "erämiehenä" esitin, että oikaistaan tästä leriripaikalta suoraan joelle. Jätkät seurasivat, ihme kyllä, perässä oikoreittiäni. Vaan se olikin ainoa kerta kun sitä reittiä oikaisimme.
Perille kuitenkin päästiin vaikka välillä jouduimme kahlaamaan erään vuolaan sivujoen yli ja sen jälkeen ylittämään todella jyrkän rinteen. Vaikka etäisyys leiristä oli pitkä ja kivinen, palkitsi maisema perillä jokaisen. Vesi oli uskomattoman kirkasta ja ilmeisesti pohjan väristä johtuen heijasti turkoosin vihreää väriä. Ensimmäinen kalapaikka sijaitsi sivujoen yhtymäkohdassa, jossa näkyi iso vedenalainen kivi.
Tämän kiven edestä Jussilla oli heti ensimmäisellä laskulla kala kiinni. Harmillisesti titti karkasi juuri ennen rantaa. Tältä paikalta jatkoimme ylävirtaan, josta löytyi seuraava kalaisan näköinen pooli. Mane pääsi korkkaamaan tämän paikan.
Samalla hetkellä kun Manen perho tipahti vastarannan peiliin, hyppäsi samassa kohtaa jalkaluokan kala. Samalla kun kala tippui veteen, alkoi Manen kela laulamaan. Kala kuitenkin irtosi samantien, mutta tärppi oli komea.
Seuraavalle laskulle lähti Jarmo, ja taas poolin alusta otti kala. Tämä kala tuntui heti alkuunsa erilaiselta mitä muut aikaisemmat. Aluksi se juroi rantapeilissä raskaasti vapaa nyökäytellen. Siitä arvelimme, että nyt on hieman isompi kiinni. Kohta kala suorastaan nousi raivoon. Se veti alavirtaan pitkän syöksyn ja oli juuri menossa alapuoliseen koskeen. Jamppa joutui kääntämään kelansa jarrun tiukemmalle ja upottamaan kantapäänsä rantakivikkoon. Juuri ennen kosken pahimpia kuohuja lohi tuli katumatuulelle ja lähti raivoten ylävirtaan. Syöksyhyppy toisensa perään se tuli poolin alkuun jossa alkoi hiljalleen rauhoittumaan.
Vielä muutamia syöksyjä tehtyään kala lopulta tuli miedompaan rantaveteen. Siitä sain napattua kalaa pyrstöstä. Pakko myöntää, etten ole niin jykevään pyrstöön ennen tarttunutkaan. Voimaa sillä kalalla oli. Meinasi tekarit lentää suusta kalan sätkiessä sylissä. Lohi pääsi pussiin ja puntari kertoi sille painoksi 7,9 kiloa. Pari pönökuvaa, hetki elvytystä ja kohta kojamo pääsi jatkamaan matkaansa kohti kutupaikkoja.
.
Seuraava päivänä keli oli hieno ja paita kastui joelle kävellessä. Kaloja vain ei enää kuulunut, ennen kuin myöhemmin illalla, kun päätimme Jussin kanssa käydä kopaisemassa sivujoen risteyksen. Ensimmäisellä laskulla uittamaani speyperhoon otti titti. Titti hieroi peruketta kallion laitaan, mutta pysyi onneksi kiinni. Oli jännä väsyttää kalaa kun sen liikkeet näki kokoajan kirkkaassa vedessä. Heti seuraavalla laskulla Jussia onnisti samasta paikasta. Miehen ilmeet olivat sen väsytyksen aikana niin totiset, ettei karkuutus olisi tullut kuuloonkaan. Onneksi kala pysyi kiinni ja Jussikin pääsi saalisraportin täyttöön.
Sunnuntaina haistatettiin hiirille pitkät, jotka taas kerran olivat minua valvottaneet. Pakkasimme auton, palautimme saaliskortit ja ajelimme takaisin Tenolle.
Perillä Teno näytti yhtä ankealta kuin oli lähtiessäänkin. Vesi ei ollut laskenut ja oli humuksen värjäämää. Hyppyjä ei näkynyt yhtään, mutta silti ensimmäisenä iltana karkuutin ison tuntuisen kalan punamustasta putkiperhosta. Illalla Jamppa sai tintin "kotipoolin" niskalta ja Manekin pääsi huutamaan ottihuutonsa myöhemmin yöllä.
Tämä reissu ei ollut mitenkään helppo, ei kalasaaliin kannalta, tai olosuhteiltaan. Aikaa oli, mutta siitäkin tuhraantui paikkojen etsintään. Tuliaisiksi saatiin sentään muutama kala. Uutta kyllä tuli taas opittua ja hienoja paikkoja nähtyä. Kalakaverit sensijaan olivat vanhoja taattuja. Kiitokset seurasta Juha, Jarmo, Jussi, Antti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asiallinen kommentointi suotavaa...