tiistai 27. toukokuuta 2014

Isot perhot isot kalat

Välillä tulee tilanteita milloin perhon pitää oikeasti olla iso. Nämä sidoin Torniojoki mielessä juhannuksen tienoilla uitettaviksi. Itsellä on myös tunne, että isoon virtaan pitää normi vedelläkin olla hippasen isompi täky. Nämä on lyijylangalla painotettuja ja päässä vielä conarikypärä. Pituutta noin 15- 18cm




torstai 22. toukokuuta 2014

Jäniksen kokoinen vaahtopallo kahluuhousuissa

Tuo otsikko ei ole isosti liioteltu. Niin kuuma tänään oli kun kävimme Juuson ja Miikan kanssa tutustumassa uusiin kalapaikkoihin. 19 asteen lämpötila ja tetsaaminen pitkin jokivartta sai jokaisen ukon puuskuttamaan. Positiivista oli että löysimme kyllä todella potentiaalisen oloisia uusia koskia. Päivän kalatapahtumat sattuivat Miikalle, mutta nekin irtosivat heti tärpistä. Kalaakin siis on kun vain osaisi onkia.




Onkohan nämä niitä mitä minä epäilen niiden olevan? Raakun kuoria?



Vanhan myllyn jäänteet.





keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Uiva perho

Mikähän se sellainen oikein on? Riittääkö uivan perhon määritelmäksi se että se liikkuu virran mukana houkuttelevasti, vai pitääkö sen osata liikkua jotenkin itsestään? Kysymyksiä pimeydessä. Minulle on aina riittänyt, kuten myös saamilleni kaloille, se että perho ui suorassa kaatumatta. Tähän saakka virranliike on hoitanut perhon liikkumisen ja siten houkutellut kalaa ottiin.

Joillekkin ei pelkkä joen virtaaman aiheuttama perhon uinti tunnu riittävän, vaan perho on saatava jotenkin liikkumaan. Hetkinen... Vaan eikös se silloin ole jo vaappu tai jigi?  Kyllähän vaapun tai jigin uinti saadaan myös perhoonkin. Itselläni oli joskus nuorena käytössä Nurmelan Tapiolta kopioituja Aku- Ankka perhomalleja  ja kalaakin niillä tuli kiitettävästä.

Aku- ankassa oli hyvin paljon modernin surffilaudan piirteiteitä, poikkeuksena se että foamiselkä olikin käännetty koukun silmän läpi alaspäin. Aku-ankan heikkopuoli oli sen kestävyys. Ei yhdellä perholla montaa kalaa voinut saada kun foamista taitettu "nokkalevy" olikin jo käyttökelvoton.

Tästä pethosta paras oppi oli kuitenkin Tapsan innovatiivisuus perhojen sidonnassa. Sitä en millään muista kenen kehittämä tämä perhoresepti alunperin on. Pointti on kuitenkin se, että kaikenlaista kannattaa kokeilla. April Vokeyn sanoin; Adventure may hurt you, but monotony will kill you!

Aku-Ankka

NorssiSurffeja

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Lätkää pakoon

Heti lähtiessä arvasin, ettei kotiin kannata jäädä jääkiekkoa katsomaan. Turpiin siinä tulee kumminkin. :D
No eipä ollut kalareissullakaamme sen suurempaa menestystä. Saalis jäi pariin pieneen taimenenpentuun. Ainoan oman tilanteeni onnistuin ryssimään kun vedin löysiä siimoja sisään ja kala ui samalla vastaan. Pieni se olisi ollut kyllä muutenkin.

Liekkö viilennyt sää syynä huonoon kalatilanteeseen. Kuulemma norssikin oli laskenut jo takaisin mereen. Olisko taimenet menneet perässä, vai nousseet ylös? Kyllähän tähän aikaan taimenta risteilee molempiin suuntiin. Tummat talvikot laskevat takaisin mereen ja kirkkaat nousevat ylös. Kirkkaistakin varmasti osa vain käväisee joessa syönnöksellä pikkukalan perässä. Nousevat sitten myöhemmin yläjuoksulle kudulle.



Miika sai sentään jotain kuvattavaksi asti.


Ei toiminut vartavasten sidottu norssiperhokaan

perjantai 2. toukokuuta 2014

Perhokalastajan vappumarssi

Paras tapa viettää vappua on tietenkin olla kalassa. Niinpä käänsimme Jussin kanssa aamulla volvon keulan kohti etelää tavoitteenamme kirkkaat meritaimenet.  MP- reissuhan se taas oli, vaikka kaloja näkyi ja kuului, vaan mitäs sillä väliä kun heitto kulkee ja kalaporukka on hyvä.

Itsellä ainoa tilanne oli taas se legendaarinen, kun käännyin heiton jälkeen jutteleen rantamiehelle, niin sillon siiman päässä tuntui useampi potku. Yhden taimenen rantautusta pääsimme silti todistamaan vastarannalta ja monta hyppyä näimme. Kalaa kyllä riittää muttu nousu oli todennäköisesti tyssännyt kylmiin pohjoistuuliin. Kun ei norssi nouse jokeen, ei taimenkaan nouse.

Uusi echon switch- vapa pääsi tällä reissulla testiin ja pakko myöntää että airflon skagit switch-siima poistui horisonttiin aika mukavasti kun heittoon alkoi löytyä sopiva rentous. Tämän perusteella uudesta pikku "eskosta" tulee yksi luottotyökaluista.


Mikä näistä?






Olihan sitä kalaa liikenteessä.

Taisi sorsaakin palella.