Hullun huvit: Lofootit 7-12.6.2014

Tässäpä muutamia kuvia taannoiselta Norjan reissulta. Reissuhan oli isän 60v lahjamatka, jota oltiin suunniteltu talven ajan. Reissu oli kaikin puolin onnistunut ja ilmojen puolesta kävi todella hyvä tuuri. Ainoastaan viimeisenä päivänä alkoi satamaan, mutta se ei enää siinä vaiheessa haitannu. Sunnuntain valassafarille onneksi osui kohtuullinen keli ja merille päästiin. Kuuleman mukaan joskus on jouduttu odottelemaan useita päiviä, kun merenkäynti on ollut liian kovaa.

Kyllähän tuo aallokko keikutti venettä tälläkin kerralla ja monen vatsa ei sitä tuntunut kestävän. Varsinkin kun valaita ei alkuun meinannut millään löytyä vaan ajelimme merellä yli kolme tuntia välillä kuuntelemaan pysähdellen. Viimein valaat sitten löytyikin ja näimmepä jopa kahta eri lajiakin. Ensimmäiset olivat pallopäävalaita, jotka liikkuivat leikkisästi yli kahdenkymmenen yksilön parvessa.

Kun olimme jo satamaan päin kääntymässä, sai radiolähetintä kuunteleva valastutkija signaalin kaskelotin ääntelystä. Hetken ajamisen jälkeen kaskelotti näkyikin usean kilometrin päässä pinnassa hengittämässä, mutta tähän emme ehtineet paikalle, vaan valas kerkesi sukeltaa. Tuuri pelasti kuitenkin tälläkin kertaa ja reilun puolen tunnin odottelun jälkeen kaskelotti nousikin pintaan aivan lähellä. Kaskelotit voivat olla kuulemma useitakin tunteja sukelluksissa.

Olihan se todella vaikuttuva näky, varsinkin se hetki kun tutkija huusi yläkannelta "DIVE!" merkiksi kaskelotin sukelluksesta. Kaskelotin pyrstö kävi yli kahden metrin korkeuksissa, ennenkuin se hävisi syvyyksiin. Valassafarin jälkeen pääsimme vielä ulkoporealtaaseen rentoutumaan pitkän päivän jälkeen.

Maanantaina ajelimme Andenesista parin saaren verran etelämmäksi Henningsvaeriin, josta meille oli varattuna hieno kalastajamökista lomamökiksi kunnostettu majoitus. Henningsvaer on perinteikäs kalastajakylä ja sen kyllä huomasi jo pelkästä hajusta. Kuivattu turska haisi joka puolella ja syykin selvisi kun katsoi ylmmäs kallioille. Siellä oli nimittäin kapakalaa kuivumassa kymmeniä tuhansia orsille ripustettuina. Muuten koko kylä tuntui ikäänkuin nukkuvan.

Tiistaille oli varattu merikalastus reissu Svolvearistä, mikä on muuten lofoottien pääkaupunki. Kalaakin tuli mitä ihmeellisimpiä syvänmeren otuksia. Lajeja saimme kolmea erilaista ja kappaleitakin taisi olla 17. Tämä kalastus ei ollut mitään catch & releasea, vaan kalat vahingoittuivat jo nostaessa paine-eron vaikutuksesta. Itse otimme yhden sein illalla mökillä valmistettavaksi ja muut kalat annoimme oppaalle. Opas kertoi jakavansa ne ystävilleen ruuaksi.

Keskiviikkona pakkasimme taas auton ja matka jatkui takaisin kohti Kiirunaa. Paluu Ruotisin puolelle tuntui vähän kuin kotiin olisi tullut, kun maisemat olivat kotoiset lapin maisemat. Illasta sitten alkoi sataamaan kaatamalla ja omat suunnitelmat kalastuksesta piti unohtaa. Kävimme kuitenki ilta-ajelulla katselemassa Jukkasjärven jäähotellin jäänteitä. Olihan siellä vielä pieni läjä sulamatonta lunta. Illalla saunan jälkeen sade rakosi sen verran, että laitoimme tulet kelluvan rantasaunan terassille ja paistelimme makkaraa iltapalaksi.

Torstana matka jatkui kohti kotia, mutta maisemareittiä tietenkin. Halusin nimittäin ajaa Kiirunasta Pajalaan ja siitä Ruotsin puoleista Torniojokivartta Haaparantaan. Harmi vain kun matkan varrella ollut Hirvifarmi oli suljettu ja hirvet jäi näkemättä. Noh katsellaan niitä sitten syksyllä ristikon läpi. Vaan kyllä oli hieno reissu ja isot kiitokset kuuluu Jussille, joka majoitukset ja retket oli organisoinut. Kiitos myös isälle reissuseurasta.