perjantai 22. marraskuuta 2013

Karpon tammakka

Tänään oli taimen näykillään, kun kävimme Jarin kanssa hieman siimoja oikomassa. Edellisyönä oli satanut lunta ja vesi oli hyytävän kylmää. Itsellä vuoden viimeinen kalareissu laittoi taimenrecordin uusiksi. Poika pääsi kuvan jälkeen takaisin asentomonttuunsa. Onhan tuollainen kala paljon arvokkaampi vedessä, mitä minun paistinpannulla. Muutenkaan nuo mustat kalat eivät ole mitään makuelämyksiä. Pari pienempääkin kävi irrotettavana samasta perhosta.

kuva: Jari Kettukangas

62cm ja 2,4kg

Otikka nimeltään Black Sheep

HossanJallu :)

lauantai 2. marraskuuta 2013

Anin toinen hirvihaukku

Aamulla lähdimme hirvimetsälle isän ja Jussin kanssa. Ani päästiin pudottamaan yölliselle jäljelle, jossa todennäkoisesti oli vasaporukka sonnin lisäksi. Isä oli nämä eläimet aamupimeässä jo pellolta paikallistanut.

Huopakissa isä ja Ani olivat jo aamullisia jälkiä perkkaamassa. Teeriparvi kuitenkin sekoitti pennun hakulenkin, mutta jo seuraavalla lenkillä Ani löysi hirvet. Olikin todella jännää kuulla kun koira törmäsi hirviin aivan meidän lähellä.

Kilometrin päässä hirvet pysähtyivät ja seisontahaukku alkoi. Ani paukutti hienosti n.70haukausta/min pitkän aikaa. Tässä vaiheessa vedimme velipojan kanssa pitkää tikkua kumpi lähtee haukulle yrittämään. Sillä kertaa minä vedin pitemmän tikun. Pääsin hiipimään tuttua polkua, jota olin niin monta kertaa linnunpyynnissä kävellyt.



Hiivin ohi hirvistä alatuulen puolelle ja Ani jatkoi komeaa haukkuaan. Anin haukkuääni kuulosti aivan samalta kuin äitinsä Irrinkin. Olin jo alle 150m haukusta, kun se yllättäen loppui. Oli jäätävä odottamaan. Ani palasikin haukusta omia jälkiään, ja juoksin vastaan. Kehotin koiran uudelleen hirville, juosten itse mukana hetken aikaa.

Ani jatkoi haukkuaan ja minä pääsin noin 70m. hirvistä. Seisoin kasken kulmassa ja hirvet olivat todella tiheässä taimikossa. Odotin että jotain tapahtuu. Silloin nuori hirvenmulli lähti taimikosta juosten kasken poikki. Tähtäsin hirven lapaa, mutta Ani jatkoi hakkuaan taimikossa. Anillehhan tässä hirveä pyydettiin, joten jätin ampumatta.

Yllättäen Ani lopetti haukun taimikossa ja palasi luokseni. Kehuin ja usutin pentua takaisin hirville, mutta enää se ei suostunut palaamaan. Yritimme pitkään Anin kanssa lähestyä haukkupaikkaa hiljaa alatuulesta, mutta koira ei enää uskaltanut. Emä taisi päästä pentua liikaa pelottelemaan. Isän viesti kehotti antamaan pienen karkon hirville, mutta taimikosta ei lähestymistäni huolimatta kuulunut risaustakaan.

Olihan ne tiheässä.



Se pitää myös mainita, että toisspäivänä minun ja Hilman pöllyyttämä metsokin nousi takanani puuhun kuin kiusallaan. Toisaalta on helpottavaa tietää, etten haavoittanut tätä hienoa kotimetsän kuningasta. ;) Toisaalta jos olisin, oltaisiin me se varmasti myös löydetty, sillä kyllä sen pennun nokka tuntuu toimivan.