Aikoinaan tuli Simossa asuttua tovi ja silloin kalastelin Simojoella harvase ilta. Sieltä myös ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan meriloheni olen saanut. Nyt tuli reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen palattua simon virroille lohi mielessä. Tänä vuonna on lohien nousu ollut huomattavasti parempaa mitä viimevuosina ainakin jos kaikuluotaimen lukuihin on uskominen.
Perillä simon lohirannassa olimme Jussin kanssa perjantai iltana kuuden maissa ja taas tutut kuviot eli vaelluskota jokivarteen pystyyn ja välipalan jälkeen kalalle. Ilta aloitettiin hanskakosken alusta kalastaen. Aurinko paistoi ja vesitilanne oli joessa hyvä. Jussi on samasta paikkaa useamman lohen rantauttanut ja usko oli kova, että tässä se lohi pysähtyy ennen kosken läpi nousemista. Vasta auringon laskeuduttua mailleen saimme ensimmäisen havainnon lohesta kun alavirrassa kävi iso kala pinnassa läiskäyttämässä. Ei sille perho vain tuntunut kelpaavan vaikka joka laskulla erilaista tulikin siiman päähän sidottua.
Kun kello kävi jo yö kahta päätimme luovuttaa siltä iltaa ja palata kotaan nukkumaan. Aamulla kello herätti yhdeksän aikaan ja palasimme samoille paikoille. Lasku toisensa jälkeen kalastimme kosken alustaa vaan tapahtumia saatikka merkkejä lohesta ei näkynyt. Erään laskun jälkeen Jussi totesi, että kuuluipa Sagen vavasta heiton aikana ihme rusaus. Totesimme, että uusi korkkikahva vain hakee paikkaansa, mutta jo seuraavalla laskulla ääni kuului uudestaan. Kyllä se pehana vaan nyt katkesi kun rannassa huomasimme pitkittäisen halkeaman alimmaisen sektion päässä. Leiriin palattuamme kuulimme lohirannan emännältä että eräs virvelimies oli saanut hanskan niskalta 7,4kg lohen.
Ketutusta lievitti sentään lohirannan emännän keittämä lohisoppa ja pienet päiväunet kodassa. Päiväunien jälkeen purimme leirin ja pakkasimme romut autoon. Suuntasimme iltakalaan lohirannan alapuolelle louhikarille, jossa kuuleman mukaan oli edellisenä iltana näkynyt kaloja enemmänkin. Ilta oli kuuma, ihan liian kuuma. Auringon laskeuduttua alkoi taas tapahtua, kun kosken niskalla alkoi pintoa tittiluokan kala. Vaan eihän sille mikään kelvannut vaikka kuinka nenän eteen tarjosi.
Kahlasin sitten keskelle koskea jossa näkyi isomman kuohun alla syvempi monttu. Ajattelin että siihen se pysähtyy voimia keräämään jatkaakseen nousuaan. Ennen kuohua kahlatessani perho valui virran reunaan, kun vapa välitti kunnon tärpin. Nostin kepin pystyyn ja kela alkoi välittömästi huutamaan kalan syöksyessä alavirtaan. Huusin että nyt on titti kiinni ja ampaisin perään sen mitä vyötärövesissä pääsin. Jussi kelasi alavirrassa vehkeet vesiltä ja lähti vastaan. Kala oli jo lähellä rantaa kun se läiskäytti pinnassa ja paljasti vihreänkirjavan kylkensä. Voi he****i se on, HAUKI! Kohta kolmikiloinen koskihauki oli maissa ja sain putkiperhon irroitettua sen leukojen välistä. Onneksi se oli purrut putkea eikä peruketta.
Siinäpä olikin sitten tämän reissun kalakontaktit mukaan lukien Jussin loppuliusta saama hauenpuikkari. Vaan nyt jos on mahdollisuutta kannattaa simojoelle suunnata, sillä kalaa on nyt joessa paremmin kuin vuosiin. Tätä juttua kirjoittaessa simon lohilaskuri näyttää lukemaa 778 kpl lohia, kun viime vuonna samana päivänä luku oli vain 271 lohnaketta. Myös positiiviset kalaraportit simolta houkuttaa lähtemään uudelleen joelle.
Vaan heinäkuun lopulla odottaa kesän kohokohta. Utsjoki ja tenojoki, seitsemän päivää vain pelkkää kalastusta!!!
